Kategoriat
juniorit Shakkiareena Turnaus

Nappulaturnaukset

Helsingin Shakkiliitto järjestää säännöllisesti Shakkiareenalla nappulaturnauksia. Seuraavat turnaukset tänä vuonna ovat 25.3., 6.5., 19.8. ja 2.12, turnauskutsu.

Tammikuisessa turnauksessa 27.1 Emil Reunanen voitti A-ryhmän. D-ryhmässä kolmanneksi tuli Ida Reunanen, mukana oli myös Ilmo Viherä. Tuloksia

Kategoriat
HSK Shakkiareena Tuloksia Turnaus

Syysturnauksen tulokset

Klubin syysturnaus pelattiin poikkeuksellisesti syyskuussa aikaisemman elokuun sijaan. Mukaan tuli kolmekymmentä pelaajaa, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Klubilaisia mukana oli kuusi. Nuoria oli yksitoista ja uusia, selottomia, neljä.

A-ryhmässä taisto oli tiukka ja voiton jakoivat Jari Järvenpää (TuTS) ja Johanna Paasikangas (EtVaS) 3½/4 tuloksella. Seuraavaksi 3 pisteellä tulivat Joose Norri (HSK) ja Jyrki Raki (Gambiitti). Tulokset

B-ryhmässä voiton vei Sampo Vesa (Gambiitti) 3½/4. Kolmeen pisteeseen pääsivät Alexei Antonov (JoeSK), Jukka Appelqvist (HSK), Arttu Irjala (MatSK) ja Matias Hietalahti (TuTS). Tulokset

Kilpailun käynnistämisestä ja pyörittämisestä vastasivat Matti Koskinen ja viimeistä kertaa toistaiseksi Matti Uimonen, myös liiton palvelupäällikkö Kimmo Telenius avitti.

Kategoriat
Lapinlahti Shakkiareena

Shakkiviikko

Klubin peli-illat Lapinlahdella maanantaina 6.9. ja torstaina 9.9.

Kolmas Shakkiviikko käynnistyy tiistaina 7.9.  Tule mukaan pelaamaan ja nauttimaan shakista!

Ti 7.9. Areenan analyysisessio: Shakkilegenda Ulf Andersson 70 v (luennoimassa Panu Laine)
Ke 8.9. Pitkän pelin keskiviikko | Ilmoittaudu
Pe 10.9. Turnaus lapsille, nuorille ja vasta-alkajille | Ilmoittaudu
Pe 10.9. Nopean shakin turnaus | Ilmoittaudu
La–su 11.–12.9. JSM:n I-, II- ja III-divisioonan otteluita

Kategoriat
Shakkiareena Shakkihistoriallinen seura

Shakkiareenan analyysisessiot keväällä

Shakkihistoriallinen seura järjestää ansiokkaasti mielenkiintoisia analyysisessioita Shakkiareenalla tiistaisin parin viikon välein. Tämän kevään ohjelma:

11.02. Naisten MM-turnaus, Shanghai/Vladivostok 3.-26.1. (Aulikki Ristoja)
25.02. Gibraltar Chess Tournament, 20.-30.1. (Petteri Paronen)
10.03. Ex-maailmanmestari 2007-12 Viswanathan Anand täytti 50 vuotta 11.12.2019. Lisäksi SHS:n vuosikokous (Panu Laine)
24.03. Senior World team Champion, Praha 5.-15.3. (Seppo Lyly)
07.04. MM-kandidaattiturnaus, Jekaterinburg, 15.3.-5.4. (Joose Norri)
21.04. SM Yrjö Rantanen 70 v 23.4. (Yrjö Rantanen)
05.05. Grenke Chess Open, Karlsruhe 9.-13.4. (Teemu Miettinen)
26.05. SM-turnaukset (Joose Norri)
02.06. Naisten Fide Grand Prix sarja 2019-20: Skolkovo, Monaco, Lausanne ja Sardinia 2.-15.5. ( Aulikki Ristoja)

Tilaisuuksia voi seurata tai katsoa myöhemmin myös Youtube:n kautta

Kategoriat
HSK Kutsu Shakkiareena

Syysturnaus 31.8-2.9

Turnaus pelattiin Shakkiareenalla tasaseloturnauksena.

Mukana oli 54 pelaajaa, ryhmien voittajat Tapani Sammalvuo, Patrik Aalto, Sven Löf ja Tesfaye Asfaw

Tulokset
Pelejä turnauksesta:

Kategoriat
HSK Shakkiareena Tuloksia Turnaus

Talviturnaus 27.-29.1.2017

Klubin talviturnauksessa oli mukana 70 pelaaja, mikä on  Shakkiareenalla järjestettyjen viikonloppukisojen ennätys. A-ryhmän voiton jakoivat Jussi Upero (KymS) ja Dmitri Tumanov (Remi), B-ryhmän voitti Lauri Bederdin (JärvSK), C-ryhmän Niklas Lavonen (Int) sekä seniorit Eero Patola (KäpSK).

Kuvia turnauksesta

Tulokset:
A-ryhmä
B-ryhmä
C-ryhmä
Seniorit

Kaikki livepelit

Kategoriat
Shakkiareena Shakkihistoriallinen seura

Tänään 15.1. on shakin päivä

Lauta 1952 shakkiolympialaisista, pelaajien nimikirjoituksia

SHAKIN PÄIVÄÄ vietetään Areenalla, Hiomotie 10, 00380 Helsinki
Tilaisuus alkaa sunnuntaina 15. tammikuuta 2017 klo 14.00

Ohjelma:

Kategoriat
HSK HSK130 Kutsu Shakkiareena Turnaus

HSK 130 viikonlopputurnaus 13.-15.5

Ilmoittautuminen ja ilmoittautuneiden lista.

Kategoriat
JSM Shakkiareena

JSM 11.-13.3

Sarjakauden päätöskierrokset pelataan Shakki Areenalla. Tammer Shakki varmisti mestaruuden jo ennen viimeistä kierrosta, joka pelataan sunnuntaina 13.3 klo 12- …

Kuvia lauantailta

Kategoriat
Shakkiareena Shakkihistoriallinen seura

Shakkihistoriallinen seura

SHAKKIHISTORIALLISEN SEURAN SYYSKOKOUS
Areena torstaina 15. lokakuuta alkaen klo 18.15

AGENDA:
Syyskokous klo 18.15 -19.00

tartu2
Westerinen, Kiviaho, Kanko, Ojanen

Viro-ottelut vuosina 1959 – 69, VIRO (ESNT) – SUOMI: 158 – 82
Esitelmöitsijänä Allan Kiviaho;
Kohta 80 vuotta täyttävä Klubin Metusalem kertoo vuolaaseen tapaansa eräästä shakkihistoriamme värikkäimmästä jaksosta, Viro-otteluista. Matš Druzbi:sta kaikki alkoi, kymmenen vuotta sitä kesti ja tyhjään odotteluun Helsingin Eteläsatamassa se yllättäen päättyi. Allan kertoo, kuinka 80 km:n matkaan Helsingin ja Tallinnan välillä saatiin kulumaan puolitoista vuorokautta. Tai kuinka vangittuina hotelli Astoriaan pelattiin ilmeisesti kaikkein kovatasoisin blixt-turnaus suomalaisten kesken.
Peliesimerkeissä vilisee Keresin ohella sellaisia kovanaamoja kuin Nei, Etruk, Uusi, Luik, Kärner ja Arulaid. Näemme jälleen kerran Ojasen oivalluksen, joka levisi huippushakin piirissä aina Leipzigin olympialaisiin asti Mihail Talin suureksi kauhuksi.
TERVETULOA ja vielä ilmaiseksi!
Panu Laine ja Petri Saharinen