Kategoriat
Pekka Palamaa

Pekka Palamaan muistotilaisuus 18.3 Shakkiareenalla

HSK järjesti Pekka Palamaan muistotilaisuuden Shakkiareenalla sunnuntaina 18.3.2018

Kuvia tilaisuudesta 

Kategoriat
HSK Pekka Palamaa Petri Saharinen

Kalevan maljasta Hörhammerin samovaariin

[Petri Saharisen tekemä haastattelu julkaistu Suomen Shakissa 2012]

Suomen vanhinta shakkikerhoa, 125-vuotiasta Helsingin Shakkiklubia, johtaa tehtävässään vanhin puheenjohtaja, 83-vuotias Pekka Palamaa. Klubin juhlavuonna kysyimme hänen ajatuksiaan ja näkemyksiään suomalaisesta shakkielämästä, jota hän on seurannut shakkikansan kaapin päältä puolen vuosisadan ajan.

Puu-Käpylän pehtoori
Lähdimme Pekka Palamaan kanssa haastattelulounaalle hänen kotinsa luota Osmontieltä, aivan Käpylän sydämestä. Puu-Käpylä on rakennettu 1920-luvulla, samoihin aikoihin kun Pekka on syntynyt. Ainutlaatuinen puutalomiljöö on menossa laajaan peruskorjaukseen usean vuoden ajaksi. Palamaa oli syystä ylpeä siitä, että hänet on valittu asukasyhdistyksen edustajaksi yhteiseen rakennuttamisen toimikuntaan, jossa käsitellään asukkaiden toivomukset ja väliaikaisjärjestelyt työmaa-aikana. Vastuullinen luottamustehtävä vaatii runsaasti vaivannäköä.

Kategoriat
Pekka Palamaa

Pekka Palamaa 1928 – 2018

Kerhomme arvostettu jäsen poistui keskuudestamme 17.2.2018, yksitoista  päivää vaimonsa Tertun jälkeen.

 

 

Download (PDF, 3.11MB)

Kategoriat
HSK JSM Pekka Palamaa

HSK:n pelaajat joukkue SM-kilpailussa

[Pekka Palamaa, 24.10.2015]

JSMHelsingin Shakkiklubin joukkueisiin osallistuneiden pelaajien  tulokset on laskettu JSM-joukkuekilpailujen alusta alkaen eli vuosilta 1974-75. Luvut on päivitetty syyskuussa 2015 12.-13.09. ja 10-11.10 pelattujen ottelujen jälkeen ja lisätty tilastoihin.

Kategoriat
Erkki Aaltio Pekka Palamaa

ERKKI AALTIO 80 VUOTTA

Helsingin Shakkiklubin
kunniapuheenjohtaja
Erkki Aaltio  80 vuottaErkkiA

Suomen shakkitoiminnassa merkittävän työmäärän tehnyt Erkki Aaltio on ollut Helsingin Shakkiklubin jäsen 1950-luvulta yli kuusikymmentä vuotta. Viisi päivää sitten SM-joukkuekilpailussa Porissa tuli tasapeli, se oli yksi varmistus muiden pelien kanssa Klubin voittoon 2-1. Peli oli 211:s joukkuepeli vuodesta 1975. Teho 52,5 %. Kilpailupelejä on kertynyt 920. Huikeita lukuja.

Erkin isä toi hänet shakin pariin Klubiin ja siitä kasvoi peliurakin vaikka sitä haittasi merkittävä työura talouselämässä. Jo 1955 tuli nuorten SM-hopeaa.  Pitkät turnaukset jäivät vähälle, mutta joukkuekilpailut kiinnostivat ja olivat mahdollisia. Joukkuepikashakin SM toi 1960-luvulla 4 hopeaa ja pronssin. Laji kuuluu edelleen ohjelmaan ja viimeisin oli pari kuukautta sitten.

SM-joukkuekilpailussa Erkki on pelannut alusta alkaen ja tuloksena on kaksi kultaa, 4 hopeaa ja 3 pronssia. Myös kirjeshakki on harrastuksena ja SM-kilpailuissa on tullut HSK:n joukkueessa kultaa ja hopeaa kahdesti.  1982 oli kahden mestaruuden päivä, koska kirjekultaa tuli samana vuonna kuin lähishakin joukkuemestaruus. Ei siis ihan vaatimaton harrastus, kun siihen lisätään HSK:n kerhoillat maanantain pikapelissä ja torstain vartit.

Yhtä mittava ura on syntynyt järjestöshakin piirissä  vuosikymmenien aikana vaikka Erkki pyrki niitä rajaamaan töiden johdosta. Keskusshakkiliiton hallitus 11, edustajisto 15 ja Suomen Shakkiliitto 8 vuotta. Mutta mittavin ja ehkä tärkein on ollut Suomen vanhimman shakkikerhon puheenjohtajuus vuosina 1969-2003 (35 vuotta). Sen jälkeen myönnetty Helsingin Shakkiklubin kunniapuheenjohtajan arvo ei ole heikentänyt innostusta kerhotoimintaan.

Kaikki edellä oleva on tuonut myös tunnustuksia, joista arvokkain on tietysti valtakunnan korkein shakkitunnustus: Shakin kultainen ansiomerkki 2006. Sitä on jaettu vasta 25 lähes seitsämän vuosikymmenen aikana. Helsingin Shakkiklubin kultainen ansiomerkki on tietysti tullut jo vuosia aikaisemmin.

Tässä on ”pähkinänkuoressa” kerrottuna merkittävää  shakkiuran tarinaa. Allekirjoittaneella on ollut onni ja ilo, että on saanut työskennellä yli 40 vuotta yhteistyössä Helsingin Shakkiklubin hallituksessa ja senkin jälkeen ollessani puheenjohtajana pidin tärkeänä Erkin neuvoja ja myös läsnäoloa hallituksen kokouksissa. Samoin pidin arvossa keskustelujamme silloisissa lankapuhelimissamme, joista pidimme enemmän kuin kännykästä.

Kiitokset menneistä vuosista ja parhaimmat onnittelut merkkipäivänäsi ja tervetuloa tähän 8-kymppisten kerhoon!

Pekka Palamaa
HSK:n kunniapuheenjohtaja

Kategoriat
Henkilöt HSK juniorit Pekka Palamaa Petri Saharinen ry Tenho Bäckström

Vuosikokous 2014

Vuosikokouksessa oli mukana kolmisenkymmentä jäsentä ja muutama muukin. Kokouksen antina puheenjohtajan vaihtuminen, uusi kunniapuheenjohtaja ja -jäsen, syntymäpäiväjuhlat sekä juniorit.

Kategoriat
Historia Pekka Palamaa Tenho Bäckström

Pyöreitä vuosia

Pekka Palamaa ja Tenho Bäckström

Klubin vuosikymmenien dynamot Pekka ja Tenho täyttivät pyöreitä vuosia, 85 ja 80. Klubi onnittelee.

Kategoriat
Henkilöt Pekka Palamaa

Pekka Palamaa 80 v.

Kerhomme puheenjohtaja Pekka Palamaa täytti 80 vuotta 26.7.2008.

Pekka 26.7.2008Lisää tietoja ja kuvia: Pekka80v