Kalevan maljasta Hörhammerin samovaariin

[Petri Saharisen tekemä haastattelu julkaistu Suomen Shakissa 2012]

Suomen vanhinta shakkikerhoa, 125-vuotiasta Helsingin Shakkiklubia, johtaa tehtävässään vanhin puheenjohtaja, 83-vuotias Pekka Palamaa. Klubin juhlavuonna kysyimme hänen ajatuksiaan ja näkemyksiään suomalaisesta shakkielämästä, jota hän on seurannut shakkikansan kaapin päältä puolen vuosisadan ajan.

Puu-Käpylän pehtoori
Lähdimme Pekka Palamaan kanssa haastattelulounaalle hänen kotinsa luota Osmontieltä, aivan Käpylän sydämestä. Puu-Käpylä on rakennettu 1920-luvulla, samoihin aikoihin kun Pekka on syntynyt. Ainutlaatuinen puutalomiljöö on menossa laajaan peruskorjaukseen usean vuoden ajaksi. Palamaa oli syystä ylpeä siitä, että hänet on valittu asukasyhdistyksen edustajaksi yhteiseen rakennuttamisen toimikuntaan, jossa käsitellään asukkaiden toivomukset ja väliaikaisjärjestelyt työmaa-aikana. Vastuullinen luottamustehtävä vaatii runsaasti vaivannäköä.Ajoimme eteenpäin Viikintietä kohti Herttoniemeä, kun Palamaa ryhtyi muistelemaan sota-aikoja. Vuonna 1928 syntynyt Pekka ei joutunut vielä asepalvelukseen, mutta koki nuorukaisena sota-ajan jännittävänä ja velvoittavana ajanjaksona. Aikuistumisen kynnyksellä olevan pojan mieli paloi rintamalle, jonka tapahtumia seurattiin tiiviisti. Pekka muisti, että Viikin Latokartanon päärakennuksessa toimi sotasairaala, jossa hän oli käynyt katsomassa vammoistaan toipuvaa, viisi vuotta vanhempaa Pentti-veljeään. Pentti oli komennettu vielä Lapin sotaan, mutta hän oli onneksi päässyt esikuntatehtäviin eikä joutunut taistelujoukkoihin.

Matkamme jatkui Roihupellon läpi. Pekka kertoi asuneensa Roihupellossa 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin hän toimi sihteerinä samaan aikaan Suomen Keskusshakkiliitossa, Shakkiliitossa ja Helsingin Shakkiklubissa. Yhteydenpito tapahtui postin välityksellä, ja toisinaan Palamaalle saapui niin paljon järjestöpostia, että posti kannettiin hänelle erikseen kotiin. Shakkiliittoihin kuului tuolloin noin 2 000 harrastajaa, joten postimerkkejä sai liimata yhden jos toisenkin.

Hiilimurskilta pelisaleihin
Ajomatkan päätteeksi saavuimme Herttoniemen kartanon Wanhaan myllyyn ja asetuimme samaan pöytään, jonka ääressä olin keskustellut Ojasen Kallen kanssa runsaat kolme vuotta sitten. Pekka Palamaan olemus henki aktiivista otetta. Hän totesi, että kuulo oli välillä vähän haussa, mutta toisaalta ei kai hänen kaikkea tarvinnut kuullakkaan – tärkeämpää oli se, että muut kuulivat, mitä hänellä oli sanottavaa.

Lounaan aikana Palamaa innostui kertomaan nuoruutensa juoksijaurasta Helsingin Kisa-Veikoissa. Hän oli perinyt kipinän urheiluun ja järjestötoimintaan isältään Armas Palamaalta, joka toimi ennen sotia olympialaisissa hiihtojohtajana ja sotien jälkeen HKV:n ja Pyöräilyliiton puheenjohtajana. Jo juniorina Pekka oli huolestunut HKV:n menestyksestä ja kirjoittanut opaskirjasen Nuori HKV:läinen, joka julkaistiin 1946. Sen ansiosta hänet nimitettiin 18-vuotiaana HKV:n juniorijaoksen johtoon. Palamaa kuului vuosia HKV:n 4 x 400 ja 4 x 800 metrin viestijoukkueisiin, ja näiltä matkoilta hänellä on lukuisia SM-mitaleja. Pekan omat ennätykset 1950-luvun alun hiilimurskilta olivat 400 metriltä 51,4 ja 800 metriltä 1.58,0.

Shakin pariin Pekka Palamaa ilmestyi vuonna 1968, kun hän asteli Iso-Roban peliluolaan ja sai klubin blixteistä tuloksen 3,5/15 p. Pekan vaimo oli leikannut peli-illan ilmoituksen Hesarista ja ajanut aktiivisen miehensä Helsingin Shakkiklubin peli-iltaan rauhoittumaan. Palamaan järjestöuran merkittävä jakso oli myös Tapiolan Hongan toimitusjohtajan tehtävä, jota hän hoiti kuusi vuotta 1980-luvulla.

Liigan lumoa
Shakkikerhossakin Palamaa pääsi pian järjestöaktiivin rooliin. Kun joukkueiden SM-kilpailumuotoa käynnistettiin vuosina 1974–76, Pekka Palamaa astui shakkiväen tietoisuuteen järjestelytoimikunnan näkyvänä jäsenenä. Vuonna 1977 hän olikin jo Keskusshakkiliiton ja Shakkiliiton  hallitusten sihteerinä HSK:n luottamustehtävien lisäksi. Shakin SM-liigaa voi syystä pitää Palamaan luomuksena – niin keskeisesti hän on sen kehittymiseen vaikuttanut.

Lounaspöydässä Pekka esitteli innostuneesti taplitsaa, jonka perusteella hän nykyäänkin pystyy valitsemaan HSK:n kuusi joukkuetta jokaiselle kierrokselle. Tyynyliinan kokoisella paperilla oli kaikkien pelaajien plusssat ja miinukset tarkoin taulukoituna. Vaikka klubilla on runsaat 60 aktiivia riveissään, joukosta ei ole helppoa koota 36 pelaajaa edustustehtäviin. Palamaa on kehittänyt tilastoillaan HSK:n joukkueiden valintaprosessista taiteen, joka vaatii seuraajilta syvällistä perehtymistä. Pekka itse tuntee mestaritason pelaajien maailman ja aistii heidän kulloisenkin pelivireensä. Hänen pelaajavalintansa osuvatkin useimmiten oikeaan.

Viime kausina liigajoukkueiden kokoamisessa on ilmennyt myös erimielisyyksiä. Paljon porua synnyttänyt ulkomaalaiskiintiö sai häneltä jyrkän tuomion. Palamaa kertoi, ettei näe mitään järkeä siinä, että kerhot kahmivat vahvistuksia esimerkiksi Baltiasta tai Venäjältä liigakierroksille. Se ei nosta suomalaisen shakin tasoa, sillä vahvistukset pelaavat keskenään tasapelejä ja estävät nuorten pelaajien esiinmarssin. HSK:n riveissä vuosia pelannut Robert Hübner ei kuulu tähän kaartiin – onhan Roope maailmanluokan suurmestari ja suuri Suomen ystävä.

Toisena epäkohtana Palamaa piti liigan osanottajamäärän nostamista 12 joukkueeseen. Pitkät pelimatkat syövät kerhojen kassaa ja vievät kohtuuttomasti pelaajien aikaa. Palamaa ennakoi, että muutaman vuoden päästä joudutaan palaamaan kymmenen joukkueen tasolle. Hänen käsityksensä mukaan kerhojen ja Shakkiliiton talous asettaa toiminnan rajat paljon tehokkaammin kuin mitkään sääntökikkailut toimikuntien kokouksissa.

Shakkipolitiikan A ja O
Helsingin Shakkiklubin puheenjohtajaksi nousi 1970-luvulla Erkki Aaltio. Hän veti Palamaan mukaan hallitustyöskentelyyn vuodesta 1974 alkaen, mistä saakka tämän shakkijärjestöura on jatkunut jo 38 vuotta. Palamaa toimi aluksi sihteerinä 14 vuotta, jolloin varapuheenjohtajana oli Vilho Palomaa. Klubin keskuudessa herroja puhuteltiin nimillä ”A” ja ”O”. Jos Pekka soitti, sanottiin, että puhelimessa oli A, kun taas Palomaa oli O.

Klubin hallituksessa nähtiin, että Pekassa piili luontainen kyky järjestöjohtamiseen. Pian Palamaan päätehtäväksi lankesivat HSK:n kilpailutoiminnan johtaminen ja järjestäminen – eikä Pekka pidätellyt taitojaan. Hän nousi nopaesti Keskusshakkiliiton ja Shakkiliiton hallitusten sihteeriksi. Käytännössä Palamaa käytti suomalaisessa shakissa ”pääsihteerin” valtaa vähän samaan tapaan kuin senaikaisessa itäisessä naapurimaassa. Liitoissa ei tapahtunut mitään merkittävää, josta Palamaa ei olisi ollut tietoinen.

Pekka muisteli kyseisiä aikoja kaipauksella. 1970–1980-luvulla Keskusshakkiliiton johdossa vaihtelivat parin vuoden jaksoissa Suomen Shakkiliiton ja Työväen Shakkiliiton edustajat. Vaikka kokoukset olivat välillä tiukkoja vääntöjä, monet hankalatkin kysymykset junailtiin johdon kesken etukäteen. Erityisesti Pekka tunsi kiitollisuutta yhteistyöstä Työväen Shakkiliiton Aarne Suvelan kanssa. Heillä oli yhteinen tapaaminen ennen jokaista hallituksen kokousta. Siinä he sopivat, miten kukin asia ratkaistaisiin. Kumpikin valmisti oman väkensä kokoukseen, jotta asiat sujuivat kokouksessa joustavasti. Palamaa kertoi pitävänsä suuressa arvossa myös Fiden aluepresidenttiä Eero Helmettä ja toteaa yhteistyön Mikko Markkulan ja Esko Nuutilaisen kanssa olleen saumatonta yli 30 vuoden ajan. Yhteistyö on sujunut hyvin myös Osmo Särkilahden, Markku Kososen ja Veikko Valon sekä tietenkin nuoruuden seurakaverin Kari Rahkamon kanssa.

Valtakirjavaalien kapellimestarina
Klubin historiasta keskustelemisen lomassa Palamaa kaivoi salkustaan yhtäkkiä otsa rypyssä virallisen näköisen asiakirjan, jonka hän levitti pöydälle.

– Tämä on oikeastaan vähän salainen vaalisuunnitelma, jonka laadin syksyllä 1993 ensimmäiseen kerhojen kokoukseen, selitti Pekka. Katselin dokumenttia, joka oli täynnä kerhojen ja henkilöiden nimiä. Niiden perässä oli useita plus- ja miinusmerkintöjä, joita oli yhdistelty sinipunakynällä ja ynnätty monin tavoin. Ymmärsin, että käsissäni oli jonkinlainen äänestysplaani, jonka Palamaa oli laatinut etukäteen tuohon tärkeään kokoukseen.

– Äänestyksissä en erehtynyt kuin kaksi ääntä, vaikka osallistujia oli toista sataa ja heillä ääniä melkein sataviisikymmentä, ylpeili Pekka.

Äänestyksen aikaan sääntönä oli, että yhtä kerhoa sai edustaa valtakirjalla vain yksi henkilö. Palamaa oli soittanut kaikki liittoon kuuluvat 123 kerhoa läpi ja haalinut klubin pelaajille nipun valtakirjoja, joilla hän saattoi ohjailla äänestyksiä puheenjohtajien ja hallitusjäsenten vaaleissa. Nuori Joose Norrikin edusti jotakin länsirannikon kerhoa. Kenellekään ei ollut epäselvää, kuka oli salissa kapellimestarina.

Syksy 1993 oli muutenkin jäsenliitoille jännittävää aikaa. Keskusshakkiliitosta oli tulossa vuoden 1994 alussa lajiliitto, ja kaikki organisaatiot oli määrä uudistaa. Ratkaisevassa kerhojen kokouksessa Kalliossa valittiin uudet puheenjohtajat ja koko kahdeksanhenkinen hallitus. Puheenjohtajaksi tuli Harri Hurme ja varapuheenjohtajaksi Markku Kosonen.

Ymmärsin, kuinka valtavan taustatyön Palamaa oli tehnyt voidakseen ohjata uuden organisaation haluamaansa suuntaan, suomalaisen shakin todelliseen yhteistyöhön. Sitä olivat yrittäneet 1930-luvun alussa Ivar Hörhammer, Frans Immell ja Ari Ilmakunnas, mutta vasta tuolloin 1990-luvulla yhteistyö saatiin kestävään formaattiin.

Shakkidokkari
Palamaan tekemä perustyö suomalaisen shakkielämän dokumentoijana on vertaansa vailla. Hän on julkaissut viisi järjestöhistoriikkia sekä Suomen Shakin ja Helsingin shakkiolympialaisten erikoisartikkelit. Teoksista laajin on massiivinen Suomen Keskusshakkiliiton historiikki (2002). Teosten kirjoittamisen työmäärä on ollut valtava: jo Keskusshakkiliiton historiikki vei Pekalta kolmen ja puolen vuoden työn, arviolta 6 000 työtuntia muiden tehtävien ohella. Eikö jo massiivisen materiaalin läpikäynti tuottanut hankaluuksia?

– Niin minäkin luulin aluksi, nauroi Pekka. – Mutta kun hain vuonna 1975 Suomen Shakkiliiton arkistomateriaalin Pitkä-Heikki Koskiselta, se mahtui hyvin kolmeen muovikassiin. Myöhemmältä ajalta paperimäärä on kyllä moninkertaistunut.

Yhdenkään liiton historiikkimateriaali ei ole ollut kattava. Sen vuoksi Palamaan piti käydä läpi ja vertailla myös Keskusshakkiliiton, kummankin lajiliiton, Tehtäväniekkojen sekä Kirjeshakkiliitonkin arkistot historiikkia kootessaan. Kaiken kukkuraksi osa pöytäkirjoista ja tuloksista oli kateissa. Tehtävää voi hyvin verrata salapoliisityöhön.

Vaikka Palamaan historiikkien taitto on hieman vaikealukuinen ja tilastoihin olisi voinut laatia nykyaikaisempaa grafiikkaa, ne muodostavat lujan perustan kaikelle suomalaisen shakkihistorian tutkimiselle ja kirjoittamiselle. Nuoremman polven tutkijoiden päätehtäviä on viedä Palamaan teokset sähköiseen muotoon ja integroida niihin 2000-luvun tapahtumat.

Kerhojen kisaveikko
Shakkijärjestökonkari Palamaa kertoi myös näkemyksiään shakkikerhojen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Helsingin Shakkiliittoa Palamaa piti vanhastaan käenpoikasena ja pääkaupunkiseudun kerhojen kilpailijana. Hän kuitenkin myönsi, että koska nykyisten kerhojen aktiviteetti on vähentynyt, HSL:sta on tullut shakkielämän ratkaiseva toimija kilpailujen ja varsinkin koululais- ja nappulashakin organisoijana. Muutto Shakkikodista Shakkiareenalle antaa hyvän lähtökohdan HSL:n toiminnan profiilin nostoon ja kehittämiseen Shakkiliiton toiminnalliseksi kenttäorganisaatioksi. Palamaan mielestä HSL:lla on nyt etsikkoaika osoittaa lajikelpoisuutensa.

Palamaan näkemyksistä huokui, että hän vannoo edelleen selkeän kerhotoiminnan puolesta. Palamaan mielestä kaiken shakinpelaamisen perusyksikkö on shakkikerho, joka kokoontuu säännöllisesti ja huolehtii jäsenistönsä pelitaidon kehittymisestä. Hän kertoi, ettei arvosta kerhoja, jotka kootaan vain yksittäisen turnausohjelman varaan tai joilla ei ole säännöllistä peli-iltaa. Palamaa ei ymmärrä, miten senkaltainen paperikerho voisi luoda yhteishenkeä tai kasvattaa uutta pelaajapolvea.

Pekka Palamaa on itse onnistunut liittymään kerhoihin, jotka ovat olleet lajinsa vanhoja valtiaita. Vuonna 1909 perustettu Helsingin Kisa-Veikot on ollut Suomen menestyksekkäin yleisurheiluseura ja voittanut 52 Kalevan maljaa. Helsingin Shakkiklubi puolestaan on toiminut vuodesta 1886 alkaen ja voittanut shakissa kaiken mahdollisen. Palamaan turnausjohtajakaudelta 1970-luvulta lähtien klubi on haalinut peräti 125 SM-tason mitalia ja saanut kaksi kertaa nimensä joukkuepikashakin kiertopalkintoon, Hörhammerin samovaariin. Shakkikerhojen väki voi kiittää monessa sitä, että sen keskuudessa vaikuttaa Palamaan kaltainen veteraani, joka on uhrannut lähes kaiken aikansa harrastuksemme puolesta.

Kirjoittanut 27.2.2012 Petri Saharinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *