HELSINGIN SHAKKIKLUBI 120 VUOTTA
53/53 = Allan Kiviaho HSK:n jäsenenä
Villa Kivi, 2006-10-29
http://www.kolumbus.fi/allkiv/hsk/hsk120ak.htm

Arvoisat juhlavieraat!

Otsikon numerot 53/53 tarkoittavat että liityin Helsingin Shakkiklubiin vuonna 53 (1953) ja olen siis ollut Klubin jäsenenä 53 vuotta. Harmikseni en ole kuitenkaan virkaiältäni vanhin klubilainen vaan ainakin Kari Rahkamo liittyi Klubiin jo aikaisemmin ja kenties historian hämäristä löytyy vielä muitakin metusaalemeita.

Juhlapaikka on mielestäni hyvin valittu, tässä talossa on sekä Kiveä (Aleksis) että Ahoa (Juhani) puitu lukemattomat kerrat, kenties mainitut herrat ovat itsekin vierailleet tässä historiallisessa rakennuksessa. Kivi ja Aho ovat Suomen kansalliskirjailijoita, yhdessä (Kiviaho) ne tosin eivät ole juuri mitään.

Alempana mainitaan Jukka Kivi sekä Piranin tehtäväkongressi. Ilmoittautuessamme v. 1958 Piranin (Slovenia, silloista Jugoslaviaa) tehtäväkongressiin jugoslavialaisille shakkisuuruuksille jugot alkoivat supista keskenään. Osmo Kaila ymmärsi pian mistä oli kysymys ja valisti kongressin johtajaa ins. Petrovic'ia ja muita:
"Suuren suomalaisen problemistin nimi on Visa Kivi. Tämän nuorukaisen nimi on Kiviaho. Hän ei osaa mitään ...!"

Minulla oli Uuden Suomen lehtimieskortti ja olin sopinut toimivani US:n kirjeenvaihtajana Portorozin alueidenvälisessä turnauksessa. Minulle antoi turnauksen lehtimieskortin herra Brglez, kirjeshakin maailmanmestari. Paikalla oli myös kahden sairaanhoitajattaren tukemana iäkäs suurmestari professori Milan Vidmar, aikoinaan Maailman Shakkiliiton FIDE:n presidentti ja jo Itävalta-Unkarin ajoilta yksi maailman kuuluisimmista sähkötekniikan kehittäjistä. Minullakin oli kunnia puristaa tämän kävelevän - jos kohta enää heikosti - legendan kättä.


Allan Kiviaho taistelee tuulimyllyjä vastaan
Voitto maailmanmestarista absurdein tasoituksin

Seuraavassa kuvassa Klubin perimätiedon mukaan Kaj Funck pelaa tietokonetta vastaan ja Allan Kiviaho "katsoo päältä".

Mielestäni tilanne oli kuitenkin seuraava: Haastoin kaikki tunnetut Suomessa olleet shakkitietokoneohjelmat otteluun, jossa annoin - pelaten aina valkeilla - seuraavan tasoituksen: Minulla miettimisaikaa 5 minuuttia, tietokoneohjelmalla 2 tuntia, pelasin ilman a1-tornia mutta a-sotilas oli valmiiksi a3:ssa niin että valkean K-lähetillä oli siellä Lf1-c4-a2:n jälkeen "luhti", lisäksi valkealla oli lupa tehdä pitkä linnoitus ilman a1-tornia. Ottelusarjan sponsoroi Uusi Suomi ja kuva on otettu Oy Strömberg Ab:n elektroniikkaosastolla Pitäjänmäellä (Työskentelin silloin Strömbergillä informaatikkona). Kuvan otti Uuden Suomen valokuvaaja Halme 1973-11-14. Uutisoinnit junaili Veli U. Mustonen, pitkäaikainen Klubin jäsen ja media-alan julkkis. Hänen serkkunsa Aimo Mustonen oli kovan luokan kirjepelaaja ja muusikko, joka jäi historiaan säveltämällä Talvisodan alettua "Sillanpään marssilaulun". Hän myös sovitti Sibeliuksen joululaulun "En etsi valtaa loistoa ..." viihdeorkesterille. Sekä Veli U. että Aimo Mustonen olivat läheisiä tuttaviamme, jotka mm. vierailivat kotonamme. Veli U. Mustosen ja meidän perheemme viettivät kerran samaan aikaan kesäloman Osmo Kailan huvilassa Lohjan Karkalissa (sitä nimitettiin myös "kartanoksi", Osmo K. oli arkkipiispa Gustaf Johanssonin pojanpoika. Mutta ehkä Kaj Funck voi todistaa toisin. Hän oli jo silloin kokenut ATK-veteraani, minä jouduin moiselle paholaisen alalle lopullisesti vasta 48-vuotiaana v. 1983-85 (KONE-yhtymässä Sveitsin komennus) ja vielä lopullisemmin Uusi Suomi Oy:ssä v. 1987.

Shakkiottelun säännöt olivat sellaiset että Uusi Suomi sitoutui maksamaan tietyn summan hyväntekeväisyyteen jokaisesta AK:n häviämästä pelistä. Ainoa häviö tuli pelissä "Chaos" - ohjelmaa vastaan, joka sijaitsi KONE-yhtymän instrumenttidivisioonan Data General - tietokoneessa Espoon Kivenlahdessa. KONE lienee ollut Data Generalin suurin asiakas Euroopassa.

  On kohtalon ironiaa että v. 1975 siirryin KONE-yhtymään, jossa palvelin myös instrumenttiryhmää, ja vielä ironisempaa, että v. 1983-85 jouduin komennukselle Sveitsiin ja siellä mm. samaisen Data General - tietokonesysteemin systeemiamanageriksi, jolle olin kärsinyt kirvelevän tappion Espoon Kivenlahdessa.

Muuten, myös Strömberg oli käyttänyt Data General'in koneita prosessinohjaustieto-
koneina.

Strömbergin elektroniikkaosastolla työskenteli Janos Garam, kuuluisan sellistin Karolyi Garamin veli. Pelasin Janosin kanssa lentopalloa, mutta hän kävi Klubillakin shakkia pelaamassa ja kerran Klubin mukana Hangossa kilpailemassa. Kesällä 1986 läksiäisissäni Suomenlinnan Valhalla-kellarissa viereisestä looshista kuului kovaa melua. Siellä oli toiset läksiäiset, IBM:lle siirtyneen Janos Garamin, joka kertoi lähtevänsä iäksi Uuteen Seelantiin pystyttämään sinne pankkisysteemiä.

  Tämä kuva on todennäköisesti otettu KONE-yhtymän instrumenttidivisioo-
nassa Espoon Kivenlahdessa. Data General - koneessa asustava "Chaos" - ohjelma lakaisi minulla lattian. Yhteys verkkoon tuntuu toimivan kirjoittavan päätteen kautta. Kuvan takana on teksti: "Terveisin Veli M. KUVA: US - Ilpo Lukus"

  Yksi n.s. shakkiurani huippukohdista. 8 - pelisen ottelun humanoidi-machinoidi viimeinen peli pelattiin yhdysvaltalaista tietokoneohjelmien silloista maailmanmestaria Chess 4.6 vastaan, jonka lähdekoodi roikkui USA:n shakkiliiton seinällä. Ohjelma sijaitsi Valtion Teknillisen Tutkimuslaitoksen Control Datan Cyber - tietokoneessa, joka oli tietääkseni Suomen suurin ja nopein. Tilaisuus sai paljon julkisuutta, sen avasi VTT:n pääjohtaja professori Pekka Jauho. Varmistaakseen voittonsa
Control Data oli lähettänyt Suomeen systeemigurunsa Muffat'in. Tilaisuutta johti VTT:n tietotekniikkapäällikkö Jukka Kivi, joka oli maailmankuulun shakkiproblemisti Visa Kiven poika. Ohjelmaa testattiin Jukka Kiven kotona. Tietokone oli kovassa osituskäytössä. Vaikka Chess 4.6 - ohjelman laskentasyvyys oli rajoitettu, siinä saattoi tapahtua "räjähdys", koska se laski lyönnit ja kuninkaan uhkaukset loppuun saakka. Niinpä kone valtasi kaikki resurssit ja meni jumiin tavalla, jota VTT:n ATK-käyttöpäällikkö ei kyennyt ainakaan heti purkamaan. Hänen korvansa alkoivat suotta punottaa kun Muffat salatiedoillaan sangen nopeasti sai koneen taas toimimaan - ennenkuin VTT:n ATK-keskukseen alkoi tulla kiukkuisia soittoja. Pelasin siis tornin tasoituksella ja siten että minulla oli miettimisaikaa 5 minuuttia, koneella 2 tuntia. Pelasin valkeilla ilman a1 - tornia mutta siten että a-sotilas oli valmiiksi a3:ssa ja valkealla oli oikeus suorittaa pitkä linnoitus ilman tornia. Kun lähetti pääsi c4:n kautta a2:een, Osmo Kaila voitti melkein kenet tahansa 2+2 minuutin peleissä, koska hän pelasi aina valkeilla, oli kokenut 1.e4 e5 - avausten pelaaja ja hänen kellonsa kävi vauhtia tik ... tak ... tik ... tak kun taas vastustajan kello kävi tiktaktiktak ... (hänellä oli kelloseppäystäviä). Minulla kävi suunnaton tuuri kun Chess 4.6 ensin salli materiaalietunsa pienenevän kvaliteettiin ja sitten tuli vähänappulaisessa pelissä kahden ratsun sommitelma, joka ulottui ohjelman "laskentahorisontin" taakse ja tietokoneesta tuli loppu. Tämän päivän tietokoneohjelmien kanssa tulee yleensä pikainen loppu - ihmisestä. Control Datan minulle lähettämässä lehdessä väitettiin että Chess 4.7:n pelivahvuus oli jo 2418.

  Tämä kuva on otettu samassa tilaisuudessa. Oikealla oleva pelaaja on ehkä Muffat ja oletettavasti viereisellä päätteellä oltiin yhteydessä Control Data - tietokoneeseen. Tässä ei ole vielä käynnissä "se" peli, koska valkean a-sotilas on tukevasti a2:ssa.

  Suomen Shakkiliiton nuorten mestaruusturnauksen v. 1954 ehdoton voittajasuosikki oli I luokan valiopelaaja Leo Hällström. Jo 1. kierroksella (1954-05-29, jatko 06-03) onnistuin voittamaan hänet väliaikaisella ratsun uhrauksella Tarraschin puolustuksen muunnelmassa, jonka hän kertoi nähneensä argentiinalaisessa shakkilehdessä. Osmo Kaila korotti minut saman tien II luokkaan - yleensähän hän oli tunnettu erittäin vastahakoisena luokkakorottajana. Jaoin A-alkuerän voiton (B:n voitti Erkki Aaltio), mutta sitkeässä jatko-ottelussa hävisin J. Paroselle. Ratkaisuvaihe pelattiin Riihimäellä Sakon kivääritehtaan tiloissa. J. Parosen isä, joka oli Sakon johtajia, vei minut ja sekundanttini Jorma Ovaskaisen (Suomen Shakkiliiton ja samalla ensimmäinen koko Suomen nuorten mestari v. 1956) laajalle kierrokselle kallioluoliin, näimme mm. patruuna-automaatin, jolla kuulemma valmistettiin kaikki Suomen armeijan konepistoolinpatruunat Jatkosodan (ja Talvisodankin?) aikana. Seuraavassa SSL:n nuorten
mestaruusturnauksessa, joka pelattiin jo vuoden 1955 alussa, tulin koko kilpailussa toiseksi, mutta loppuottelussa Leo Hällström pieksi minut pahanpäiväisesti.

  Allan Kiviaho ja sekundantti (myöhemmin nuorten Suomen mestari) Jorma Ovaskainen allapäin ja pahoilla mielin. Mahdollisesti Sakon pihalla Paroselle hävityn ottelun jälkeen.



  Suurta historiaa ja nostalgiaa. 1950-luvulla HSK kävi ainoana helsinkiläisenä seurana useita kertoja Paraisten Björkhagenissa kesäisissä pikapelikilpailuissa. Klubi oli silloin yleensä aina ylivoimainen, kerrankin saimme 7 palkintosijaa 8:sta (se yksi jäi saamatta kun meillä ei ollut ko. sarjaan edustajaa). Turun shakkitoiminta oli vilkasta ja myöhempinä vuosina toispuoljokkeelaiset saavuttivat pääkaupungin pikapelitason ja toisinaan ylittivätkin sen.
Kuvassa vasemmalta Bo Nyrén, Harry Lindroos, Allan Kiviaho ja Vilho Palomaa. Taustalla Palomaan legendaarinen Pobeda - auto. Vuonna 1953, Klubiin liittymisvuotenani, ostin Vilho Palomaalta ensimmäisen normaalikokoisen shakkilautani. En vielä aavistanut että meistä tulisi suuria ystäviä. Tyttäreni (38 v.) ja poikani (35 v.) muistavat hänet yhä lapsuutensa nimellä "Farbror Vilhonen").

Valitettavasti Bo Nyrénin nenään on iskenyt "virus" valokuvan kehitysvaiheessa. Asia korjaantuu alemmassa kuvassa - jossa tosin merkillinen valoilmiö on poistanut Bon kaulan. Bo Nyrén on Suomen Shakkiliiton ensimmäinen nuorten mestari, joka ensimmäisessä nuorten maailmanmestaruusturnauksessa hakkasi tulevan tanskalaisen supersuurmestarin Bent Larsenin niin perusteellisesti, että tanskalaiset tuntuvat poistaneen ko. pelin kaikista internet-arkistoista ... Harry Lindroos ("Pulisonki-Lindroos" erotukseksi

Gambiitin Henry Lindroos'ista) oli lahjakas sommittelija, joka kuitenkin lopetti shakinpeluun jo varhain. Hänet muistetaan ottelumatkastamme Tukholmaan v. 1956, jolloin hän heräsi hotellissa sietämättömään kipuun takalistossaan - turmiollinen tupakka oli sytyttänyt patjan tuleen. Savuakin tuli melkoisesti mutta Klubin mesenaatti Lönnblad maksoi korvaukset hotellille.

Saavutettuani shakkimestarin arvon v. 1960 minusta kirjoitettiin näyttävä artikkeli Oy Strömberg Ab:n perhelehteen. Artikkelin ylistävä sävy saattaa herättää epäilyn että olin kirjoittanut sen itse ...

Samassa lehdessä oli Bodom-järven murhassa surmansa saaneen Strömbergin konepajakoululaisen kuolinilmoitus.

Kohtalon ihmeellisiä oikkuja on se että siirryttyäni jo eläkkeelle Alma Mediasta minulle soitti Bodom-murhien uuden tutkimuksen alkaessa Alma Median loppuaikojeni paras työkaverini aloittaen puhelun sanoilla "Minulla oli alibi!". Hän on se "mystinen henkilö", joka on asunut koko ikänsä

Bodom-järven tuntumassa ja joka silloin 17-vuotiaana luonnontutkijana makasi sairaalassa umpilisäkkeen leikkauksesta toipumassa samaan aikaan kun hänen vielä nuoremmat apurinsa olivat hänen toimeksiannostaan bongaamassa lintuja näkivät todennäköisesti ensimmäisinä Bodom'in uhrit kuitenkaan tietämättä mistä oli kyse. Tämän lehdissä vähän väliä mainitun "avaintodistajan" nimeä ei julkaistu, joten jääköön se tässäkin ...

Työskentelin lähes 20 vuotta Oy Strömberg Ab:n Pitäjänmäen tehtailla (jossa työskentelee nykyisin Klubin Matti Kauranen, firma on tosin nykyisin osa giganttista ABB - ASEA BROWN BOVERI - konsernia) ja vaivaiset 8 kuukautta erottivat minut kultakellosta siirtyessäni v. 1975 KONE-yhtymän palvelukseen. KONE:essa astui voimaan kultakellosääntö joka oli aivan kuin räätälöity minun tapaukseeni. Se jäi kuitenkin saamatta kun en halunnut ottaa vastaan kotiini firman onnitteluvaltuuskuntaa - teeskenneltyä vaatimattomuutta, joka oli kultakellon saamisen yhtenä ehtona. Sitten tapahtui ihme, Alma Mediassa, jossa olin lähinnä Kauppalehden kirjoissa, kultakello tipahti minulle kuin Manulle illallinen. Kauppalehden täyttäessä 120 vuotta (huomatkaa tämä maaginen luku) sellainen luovutettiin isoissa kemuissa Finlandia-talossa koko henkilökunnalle ...

  Strömberg menestyi hyvin Helsingin puulaakikilpailuissa. Vieressäni pelaa dipl.ins. Esko Hakonen, joka oli erittäin vahva shakinpelaaja, vaikka ei juuri esiintynyt virallisissa kilpailuissa ja jolla ei tainnut olla kansallista luokitustakaan. Hän oli ollut ennen sotaa teekkarina innokas shakinpelaaja ja Kaarle Ojasen kavereita. Sodan jälkeen hän suoritti opintonsa loppuun ja jätti vakavan shakinpeluun. Kaarle Ojanen puolestaan keskeytti sodan jälkeen opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa, mutta hänellä oli silti työelämässä merkittäviä tekniikan johtotehtäviä ja hän on yksi Suomen historian suurimmista shakinpelaajista, tunnettu nimellä "Kaarle Suuri" (Suomen shakin Charlemagne ...) ja "Kaarle XII"
hänen voitettuaan Suomen mestaruuden 12. kerran - tosin hän voitti SM:n vielä kerran sen jälkeenkin. Strömbergin 3. pöydällä pelasi shakkimestari Ilmari Loikkanen, erittäin värikäs persoona. Hän lähti sotaan viipurilaisena suojeluskuntamiehenä ("Olin minä sodassakin ja tein mielestäni hyvää työtä konepistoolilla ...!"). Sodassa illuusionsa menettäneenä hänestä tuli kommunisti, jopa niin kova sellainen että hän siirtyi Moskovan linjasta maoistiksi. Kuitenkin hän oli erittäin sydämellinen ihminen myös meille sysimustille porvareille (minä olen tosin poliittinen nihilisti). Kerran Pauligin huvilalla kiljuin pikapeliturnauksessa voitonriemuisasti: Uraa!!! - huusi neuvostoarmeija hyökätessään!! Salin uumenista kuului Loikkasen kommentti: "Minäpä olen ollut kuulemassa sitä huutoa - oletkos sinä?". Kerran Klubilla liigaottelussa Jouko Unhola joutui Loikkasta vastaan erittäin pahaan pinteeseen. Hän kysyi minulta: "Kestääkö Kollaa?". Sitkeän puolustuksen jälkeen Jokke selviytyi kuin ihmeen kaupalla tasapeliin. Unhola on muuten lapualainen lahtari - siinä passeli vastustaja arkkikommunistille - ja minäkin olen syntynyt Lapuan lähettyvillä ja lapsuudessani Lapuan liikkeen ja muiden vastaavien aatteiden elähdyttämä - koulussa v:sta 1942 alkaen lauloin joka päivä "Kytösavun aukeilla mailla on kansa ...".

  Strömbergin shakkikerhossa kehittyi joitakin uusia pelaajia, jotka "vanhoilla päivillään" saavuttivat yllättävän hyvän shakkitaidon. Eräs heistä oli teknikko Gösta Malm (vasemmalla), josta tuli myös hyvä tenniksen pelaaja. Oikealla Strömbergin sosiaalipäällikkö von Denffer ja keskellä shakkikerhon puheenjohtaja katselee etäisyyteen Malmin ottaessa vastaan palkintoa, joka näyttää olevan hiemn fiinimpi shakkilauta.

  Vuonna 1983 Klubi oli Suomen joukkuemestari sekä lähi- että kirjeshakissa. Pääsimme edustamaan Suomea Eurooppa-cup'iin. Ensimmäinen vastustajamme oli kivenkova "Crvena Zvezda" (Punainen tähti) Beogradista, kärjessään supersuurmestari Ljubomir Ljubojevic, silloinen maailman rangilistan kolmonen. Pelasimme Crvena Zvezdan jättiläismäisen jalkapallostadionin hallintorakennuksessa. Saimme ensimmäisellä kierroksella selkäämme 6-0, mutta Timothy Binhamilla oli voittoasema itseään Ljubojevic'ia vastaan - jonka koko muu jugoslaavien joukkue kävi pelin jälkeen kilvan todistelemassa. Ljubo kykeni suuren rutiininsa ansiosta kääntämään pelin lopulta voitokseen. Minä kamppailin 11 tuntia sitkeästi suurmestari Knezevic'iä vastaan kunnes keskiyöllä itse Ljubojevic saapui muuten tyhjään saliin ja loi minuun mulkaisun, josta ilman serbiankielen taitoakin ymmärsin: "Nyt on aika luovuttaa!". Ilkka Kankon kanssa vitsailimme että vastustajien autonkuljettajakin oli vahvempi shakinpelaaja kuin meistä kukaan. Mutta toisena päivänä hävisimme enää 2½-3½ kun jugot suostuivat moniin tasapeleihin. Minä olin vähällä voittaa mustilla suurmestari Janosevic'in, joka oli tullut kuuluisaksi voittamalla kaksi maailmanmestaria, Mihail Tal'in (jonka Kanko päihitti Moskovassa pikapelissä saaden siitä diplomin) ja itsensä Bobby Fischerin, Fischeriä vastaan "Jano" viivytti kuulemma tahallaan armoniskua niin että peli meni kuoreen kahdesti, Jano nautti lehtien otsikoista: "Peli Fischer - Janosevic keskeytyi Janosevic'in selvässä häviöasemassa." Pari vuotta myöhemmin pelasin
Zürichissä Sveitsissä simultaanissa tasapelin Boris Spasskia vastaan ja keskustelin näytöksen jälkeen tuntikausia 10 sveitsiläisen seurassa Spasskin kanssa. Yksi sveitsiläisistä oli kovasti Janosevic'in näköinen, josta huomautin hänelle. Taas yksi niistä harvoista miljoonan taalan sattumista: Sveitsiläinen kertoi tuntevansa Janosevic'in ja pelanneensa häntä vastaan jo ennen sotaa ... Jouko Unhola oli kuitenkin meistä ainoana "autonkuljettajaa vahvempi", hän agressiivisen ja epäortodoksisen pelityylinsä voimalla kukisti yhden niistä lukuisista Jugoslavian Kovacevic'eista. Jugoslaavit kohtelivat meitä pelilaudan ulkopuolella erittäin ystävällisesti. Kansainvälinen mestari Nedeljkovic, joka oli osallistunut Maailman terveysjärjestön New York'in toimistosta käsin Pekka Puskan Karjala-projektiin ja pelannut kerran Klubilla pikapeliä, syleili meitä sydämellisesti. Hotellissa virkailija luetteli aina saapuessamme "nimiämme": 'Botvinnik, Tal, Petrosjan, Spasski ...'. Museoitu Beogradin shakkikerho uhkui seinistään shakin maailmanhistoriaa. Emmepä tienneet että Jugoslavian päivät olivat luetut. Juuri ollessamme lähdössä kotiin Jouko Unhola tokaisi: "Ei pojat, j-lauta, minun täytyy saada se kirja!" Hän ryntäsi Erkki Aaltio ja minä kannoillaan kuuluisan "Terazijen" kirjakauppaan ostamaan kirjan "Jugoslavian aarteet". Kuten Erkki totesi muutama päivä sitten, näin onnistumme pelastamaan itsellemme palan Jugoslavian historiaa.

  "Me Tarzan!" Tässä olen vaatimattomuuspuuskan vallassa Shakkikodin pikapelitaulujen edessä. Mestariryhmän rangilista näkyy olevan: 1. J.KASANEN, 2. A.KIVIAHO, 3. O.ALIVIRTA, 4. I.SARÉN, 5. I.NIEMELÄ, 6. T.JERNSTRÖM, 7. I.KANKO, 8. E.RAHIKAINEN, 9. T.SALO. Myöhemmin niin suuri pikapelaaja Kai Kivipelto oli vasta A-ryhmän kuudentena. Minulla oli 1960-luvulla kohtalaisesti menestystä pikapelissä, Suomen Shakkiliiton mestaruuksia jne. Esiinnyin taiteilijanimellä "Kubu", joka syntyi nimeni kyrillisestä muodosta "Kubuaxo". Eräässä neuvostoliittolaisessa lehdessä oli kuva mielenosoituksesta Kuuban puolesta ja siinä iso juliste "SVOBODA KUBU!" (Vapaus
Kuuballe!). Vaimoni ruotsinkieliset sisaret käyttävät minusta vielä nytkin nimeä "Kubban". Kivipelto virtaviivaisti nimeni hämmästyttyään ylivoimaisesta suorituksestani: "Kuppa pelaa hyvin!". Ja myöhemmin Ilkka Kanko päihitettyäni hänet Vantaan pikapelimestaruuskilpailussa: "Kuppa pelasi [tunnetun nopeutensa] lisäksi hyvin - siihen en ollut varautunut!" Lausuipa Timothy Binham kun urani ehtoopuolella voitin hänet erään turnauksen 1. kierroksella: "Miten on mahdollista että Kiviaho, joka pelaa niin huonosti, pelaa niin hyvin ...?" No jaa, Heikki Westerinen tokaisi kerran: "Minä en voi käsittää miten Pökkelö [Eero Böök], sellainen vanha äijänkäppyrä, pelaa niin vahvasti shakkia ...!?" Tämä lausahdus huvitti Ilkka Kankoa ja minua suuresti, nykyisin tosin vähemmän kun olemme iältämme yli 10 vuotta vanhempia kuin "Pökkelö" noiden kuuluisien sanojen syntypäivänä.

  Mahdollisesti Helsingin tai Suomen Shakkiliiton mestaruusturnaus 1960-luvulla. 3. vasemmalta Aimo Mustonen (saavutti Talvisodan alussa kuuluisuutta säveltämällä "Sillanpään marssilaulun").
Istumassa vasemmalla edestä: Ilmari Mäkihovi, Timo Nurminen, Salmi, olisiko 4. Juuso Fastberg?, Oikealla edestä Heikki Westerinen (tuleva suurmestari), Torsten Jernström (kuuluisan jääkärieverstin poika), Allan Kiviaho, onko 4. Nils Wikberg?

  Merimiehen muijaksi tai shakinpelaajan vaimoksi joutuminen ei ole niitä helpoimpia ihmiskohtaloita. Ensimmäinen shokki tuli heti avioliittomme alussa. Ilmoitin Brita-Lisalle vuoteessa: "Nyt et saa kääntyä!" Olin nimittäin levittänyt hänen peittonsa päälle suurikokoisen keisarillisen Saksan pääesikunnan toimittaman moniosaisen seitsenvuotisen sodan virallisen historian isokokoisen karttaliitteen. Pian selvisi myös että en ollut aivan niin vahva shakinpelaaja kuin mitä olin antanut kihlausvaiheessa ymmärtää. Eräänä päivänä kerskuin: "Tänään minulla on puulaakiottelu ja teurastan Pökön (Eero E. Böökin)!" Puolenyön maissa kömmin hiljaa peiton alle. Jonkin ajan kuluttua Brita kysyi: "No, teurastitko Pökön?". Kuului vaisu vastaus: "Pökö teurasti minut ..."
Kuva saattaa olla Suomen mestaruusturnauksesta, jossa kirjoitan puhtaaksi pöytäkirjaa. Vieressä istuu Pertti Lindgren, joka pelasi puulaakijoukkueessamme Strömbergillä (hänen esimiehensä oli Hakonen). Myöhemmin Lindgren oli Klubimme jäsen ja Suomen Shakkiliitonkin toimihenkilöitä. Turnaus on ehkä sama, jossa muuan alkoholisti nojasi Ilkka Kankon ja minun pelipöytään sanoen: "Niin se on poijaat, uusia tulee ja paljon parempia!" Uusia on tosiaankin tullut ja jotkut heistä jopa paljon parempia ...

  Maaottelu Eesti - Suomi 1960 - luvulla. Ehkä Tartossa kaupunginjohtajan tai varajohtajan vieraina. Takana vasemmalta Allan Kiviaho, Matti Rantanen, Ilkka Kanko, Unto Räisä, Eero Böök, Turo Kerppo (?), Gerhard Lindström. Edessä toinen vasemmalta on Kaarle Ojanen. Takaseinällä Vladimir Ilicz Lenin.

  Mahdollisesti niin'ikään Tartosta, Tarton yliopiston juhlasalista. Kukitetut pelaajat vasemmalta: Heikki Westerinen, Allan Kiviaho, Ilkka Kanko ja Kaarle Ojanen. Tilaisuus oli juhlava. Yliopiston kohdalla kadun ylitti suuri banderolli tekstein "Teretulemast soome maletajad!"

Petrosjan - kultti
  Juha Kasanen, Martti Laitinen ja Allan Kiviaho shakin temppelissä (Shakkikodissa) palvomassa epäjumalaansa Tigran Vartanovicz Petrosjania. Juha Kasanen oli superlahjakas tuleva matemaatikko, joka ei kuitenkaan alkanut pelata shakkia aivan tosissaan. Hän kuoli jo 1980-luvun loppupuolella. Martti Laitinen (I luokka) pelaa vieläkin silloin tällöin Klubin viikonlopputurnauksissa. Molemmat Suomalaisen Shakkikerhon kasvatteja. Minä innostuin aikoinaan Tigran Petrosjanin pelityylistä ja ennustin hänen tulevan maailmanmestariksi - kuten sitten tapahtuikin. Valoin häneen uskoa lähettämällä hänelle jopa kannustavan kirjeen - taatusti omituisella venäjänkielellä.


Onneni oli huipussaan kun Martti "Masto" Laitinen (muistaakseni se oli hän) kävi Tukholman alueidenvälisessä turnauksessa vuonna 1962 ja hankki siellä minulle Suuren Tigran Vartanovicz Petrosjanin autografin lähiobjektiivilla lehdestä kyhäämääni kuvaan.
  Martti Laitinen otti myös kuvan pelistä Robert Fischer - Tigran Petrosjan (tasapeliin päättynyt ranskalainen puolustus).






Minä puolestani otin Petrosjanista (selin) ja hänen kaveristaan Efim Gelleristä lähiotoksen jo v. 1958 kun Portorozin alueidenvälisen turnauksen ja Piranin tehtäväkonferenssin osanottajat matkustivat retkelle Bohinj-järvelle. Petrosjan ja Geller änkesivät kesken matkan bussista pois päästäkseen Ljubljanaan hurvittelemaan. Me muut jatkoimme Bohinj'in kuuluisalle Buna - putoukselle, jossa on mm. Itävalta-Unkarin keisarin Frans Josef II:n muistopatsas. Maksimituloksella nuorten maailmanmestaruuden voittanut William Lombardy ei moisesta välittänyt (Buna ei kenties ollut Niagaran veroinen ...) vaan survaisi kokonaisen suklaalevyn suuhunsa jääden ottamaan nokoset bussin penkillä. Matka jatkui Lipicaan eli Wienin kuuluisan espanjalaisen ratsukoulun lipizzaani-hevosten alkuperäiseen siittolaan. Siellä tapasimme itse hevoset metsässä.

  Umpimetsässä hevoset olivat erittäin ystävällisiä ja lauhkean tuntuisia. Niinpä tykistökapteeni Jan Hannelius hyppäsi yhden hevosen selkään. Sekunnin murto-osassa Janne oli jo ilmassa matkalla kaaressa pöheikköön. Kansainvälinen joukko viritti kameransa ja pyysi Jannea uudistamaan tempun. Vaimo puolestaan kiivaasti esteli. Lopulta Janne suostui ja lensi jos mahdollista vielä pikaisemmin pensaikkoon aplodien saattamana. Yksi filmaajista oli neuvostoliittolainen professori Kazantzev, tunnettu myös tieteisromaanien kirjoittajana. Tehtäväkonferenssissa oli muitakin kuuluisuuksia, mm. pari Milanon Scalan laulajaa, Hollannin kuningattaren kirjastonhoitaja, jolla oli kuulemma maailman suurin shakkikirjojen kokoelma, Mansfieldin lordi (väitettiin) jne.
Metsästä jatkoimme matkaa Lipican talleille jossa nautimme unohtumattoman aterian kuutamossa viiniköynnösten alla Lontoon olympialaisiin osallistuneen kouluratsastajan esitellessä temppujaan.
Kuva on otettu Postojnan kuuluisan tippukiviluolan edessä. Vasemmalta rva Hanneliuksen tamperelainen ystävätär, Jan Hannelius, Brita Hannelius ja ruotsalainen problemisti Törnblad. Asuin samassa huoneessa Osmo Kailan ja Jan Hanneliuksen kanssa. Myöhemmin vierailin vaimoni kanssa Hanneliusten kotona Kangasalla. Osoittautui että Brita Hannelius oli vaimoni Brita-Lisan sukulainen. Jan Hannelius oli maailmankuulu shakkiproblemisti, joka kuoli iäkkäänä vasta viime vuonna. Helsingin Shakkiklubiin hän liittyy sillä tavalla että hän pääsi historiaan henkilönä yhdessä nykyisen klubilaisen Bernd Anthonin kanssa. Jan H. ja Bernd A. olivat luutnantteja, Hannelius tykistön tulenjohtajana ja Anthoni kranaatinheitinjoukkueen johtajana, molemmat toimivat tulenjohtajina Vuoksella Vasikkasaaressa Vuosalmi-Äyräpään eeppisessä taistelussa, jossa saavutti kuuluisuutta mm. everstiluutnantti, myöhemmin kenraali Adolf Ehrnrooth. Eräänä aamuna neuvostoarmeijan iskujoukot nousivat usvan seassa maihin saarelle. Anthoni lienee ollut viimeinen joka pääsi uimalla saaresta pakoon luotien vinkuessa korvissa. Hannelius puolestaan pistäytyi pelastamassa kalliin kellonsa perunakuopasta, jossa molemmat asuivat. Kun hän aikoi jatkaa pakoa, kuopan reunalta näkyi nuoria häijyn näköisiä puna-armeijalaisia punaisten tähtien kiiluessa kypäristä ja Szpagin - konepistoolien piippujen törröttäessä uhkaavasti alas. Sodan jälkeen Jan Hannelius kohosi majuriksi ja erottuaan armeijasta siirtyi Tampellan lentokonetehtaan palvelukseen. Anthonista tuli puolestaan yli-insinööri ja kondensaattoritehtaan johtaja.

  Lopulta pääsin näin lähelle Petrosjania. Kuva on otettu joskus 1960-luvulla Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin edessä, joka oli silloin viheliäinen parakki. Vasemmalta:
Allan Kiviaho, shakkimestari, Suomi, Tigran Petrosjan, neuvostoliittolainen suurmestari, maailmanmestari 1963-69, Martti Laitinen, I luokka, Suomi, Paul Keres, eestiläinen suurmestari joka kamppaili maailmanmestaruudesta vuosina 1938-73 ("ikuinen kakkonen"), Evgenij Vasjukov, neuvostoliittolainen suurmestari, Vladimir Alatortzev, neuvostoliittolainen suurmestari, Neuvostoliiton Shakkiliiton presidentti v. 1954-61,
Osmo Kaila, kansainvälinen mestari, kansainvälinen shakkituomari ja kansainvälinen shakkitehtävätuomari, Suomi. Minulla oli ilo ja kunnia olla lähellä Paul Keresiä lähemmäs 100 tuntia maaottelumatkoilla, otteluissa itsessään ja päätösillallisilla. Hän oli minuun verrattuna jumala, joten tohdin puhua hänen kanssaan vain harvoin mutta kerran Paul Keresin vaimo ja Iivo Nein vaimo olivat vierainamme kokonaisen päivän Paul Keresin otellessa Suomessa. Olin myös saattamassa hänen sarkofagiaan "Georg Ots" - laivaan kun hän yllättäen kuoli Helsingissä v. 1975 ollessaan palaamassa voittoisalta turnausmatkalta Kanadasta. Käsitykseni mukaan Osmo Kaila oli kenties hänen läheisin henkilökohtainen ystävänsä, jo nuorina ylioppilaina ennen sotaa he yrittivät kivittää Munkkiniemen rannassa puhelinjohtojen posliinieristimiä rikki tulevan kanneviskaalin Toimi Hankipohjan yrittäessä kauhistuneena estellä. Muiden suomalaisten kanssa hän keskusteli harvoin mutta Leo Hällström sai kerran Tukholmassa sen kunnian, Keres sanoi Leolle: "Paska poika!" Keres toimi pohjoismaisten joukkuemestaruuskilpailujen tuomarina ja Hällström oli munannut tärkeän pelin. Suurmestari Vasjukovin kanssa pelasin kerran Helsingissä pikapeliä häviten vain 1½-2½, Herman Hodos puolestaan pieksi minut 6-0 ja Osmo Kaila jäi täysin nollille - pelasi klassisia avopelejä pioneeripalatsien kasvatteja vastaan ... Oltuamme jo kolme kertaa Pärnun kylpylöissä Eestissä, ilokseni vain muutaman sadan metrin päässä on Paul Keresin katu ("P.Kerese"), hän nimittäin asui aikoinaan myös Pärnussa. Ja kylpylän tietokoneella olen katsellut internetistä Keresiä käsittelevää valtavaa materiaalia. Kuten presidentti Lennart Meren hautajaisten yhteydessä useita kertoja mainittiin, Paul Keres on yksi Eestin suurimmista kansallissankareista, monien mielestä suurin. "Kun Paavo Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle, Paul Keres teki saman shakkilaudalla".

Petrosjanin ihailu ei toki ollut aivan jakamatonta. Ex-maailmanmestari Mihail Botvinnik lausui kerran että "muut maailmanmestarit ovat pyrkineet kehittämään shakkia mutta Petrosjan yrittää tuhota sen ..." Suomessa puolestaan syntyi kaksi vastakkaista runoteosta:

Allan Kiviaho

Tigran Petrosjan,
Armenian poika,
hengen jättiläinen.
Kukaan hänt ei voita
- hän on ihmeellinen!

 
Jaakko Himberg

Tigran Petrosjan,
Armenian poika,
älykääpiö.
Ketään hän ei voita
- hän on ääliö!

 
"Ich Kotov, ich weiss!"

Martti Laitinen otti Tukholmassa v. 1962 myös oheisen mainion kuvan, jossa esiintyvät Robert Fischer ja takapiruna Aleksandr Aleksandrovicz Kotov.

Satuin olemaan paikalla alueidenvälisessä turnauksessa Portorozissa Jugoslaviassa sinä hetkenä jolloin Robert Fischeristä tuli siihen mennessä maailman nuorin suurmestari hänen sovittuaan viimeisellä kierroksella tasapelistä Svetozar Gligoric'in kanssa.

Myös Kotov on mielenkiintoinen shakkipersoonallisuus. Hän syntyi Tulassa v. 1913. Tula on ollut Venäjän suurimpia aseteollisuuskeskuksia jo vuosisatoja joten on ehkä luonnollista että Kotovista tuli aseinsinööri. Hänellä oli myös merkittävä ura sekä shakin suurmestarina että vielä enemmän shakkituomarina.

Hän pääsi Suomen shakkihistoriaan lausumalla seuraavat sanat, jotka syntyivät hänen joutuessaan Helsingin shakkiolympialaissa v. 1952 Neuvostoliiton joukkueen kapteenin ominaisuudessa kiistaan jostakin muotoseikasta Suomen joukkueen kapteenin Osmo Kailan kanssa.

Kotov: "Ich Kotov, ich weiss!" (Minä Kotov, minä tiedän!)
Kaila: "Ich Kaila, ich weiss auch!" (Minä Kaila, minä tiedän myös!).

  Alueidenvälisessä turnauksessa v. 1952 Saltsjöbadenissa Kotov saavutti huikean tuloksen. Mutta jo vuonna 1939 hän jakoi Neuvostoliiton mestaruusturnauksessa 2. sijan Mihail Botvinnikin kanssa.

  Tässä Kotovia koskeva otos neuvostoliittolaisesta shakin tietosanakirjasta vuodelta 1990. Kirjan mukaan hän toimi II maailmansodan aikana sotateollisuudessa, josta hänet palkittiin v. 1944 Leninin kunniamerkillä. Jo vuosikymmenet sitten kuulin että Kotov oli ansioitunut aseinsinöörinä, mutta millä sektorilla tarkemmin, sen sain tietää sattumalta vasta äskettäin.

Ne, jotka ovat kiinnostuneita sotahistoriasta, klikatkoon tästä: KOTOVIN KOROHORO

  Raimo Hall kuuluu jo 50 vuoden takaa ydinystäväpiiriini. Oheisen valokuvan taakse olin kirjoittanut: "HALL tieteellisessä tutkimustyössä OSWALDIN himassa. (Tutkii ranskalaista)."
"OSWALD" on tietenkin Osmo Kaila.

Ydinystäväpiiriimme kuuluvat tietenkin Ritva ja Erkki Aaltio, poikamme kummit. Erkin isä Simo Aaltio, Tikkurilan nimismies, oli se pelaaja jota vastaan pelasin elämäni ensimmäisen pelin "oikein kellon kanssa". Onnistuin voittamaan sen. Yllätyksekseni olen arkistojeni kätköistä löytänyt myöhempiä pelejä, joissa hävisin Simo Aaltiolle ... Olin ilmeisesti pitkään aikaan ensimmäinen vähänkään nuori pelaaja Klubin jäsenistössä, sillä kun 17-vuotiaana nuorukaisena syksyllä 1953 kysyin Iso Roobertinkadun rappukäytävässä muutamalta vanhalta herralta (yksi heistä oli Erämetsä) että "voiko Klubiin liittyä jäseneksi?" kyseiset herrat suorastaan kantoivat minut sisään. Pian Klubille ilmestyi toinen nuorukainen, Jorma Ovaskainen, josta myös kehkeytyi kovan luokan juniori- ja pikapelaaja. Muutamaa kuukautta myöhemmin Klubille ilmestyi Erkki Aaltio, johon me Jorma Ovaskaisen kanssa suhtauduimme kylmäkiskoisesti, hän tuli pilaamaan monopoliasemaamme Klubin ainoina nuorina. Suhtautumistamme ei parantanut se että Erkki pesi meidät perusteellisesti Klubin kevätturnauksessa 1954.

Erkillä ilmeisesti opinnot haittasivat siihen aikaan shakinpeluuta. Opinnot eivät enää haitanneet minua sillä saimme yhdessä Kai Pahlmanin (suurjulkkis pop-muusikkona ja jalkapalloilijana, legendaarisen Helge "Dallapé" Pahlmanin poika) käytännöllisesti katsoen potkut lukion I luokalta, molemmilla joulutodistuksessa 1953/54 kuusi nelosta. "Pahlman ulos ... ja Kiviaho myös!!" oli usein kuultu huuto opettajien suusta.
Kuva on Vaasanrinteen yhteiskoulun VI luokalta (entinen Viipurin evakkoon siirtynyt lyseo) syksyllä 1953. Allan Kiviaho ylärivissä keskellä, Kai Pahlman oikealla.
Sain kovissa turnauksissa etumatkaa Erkki Aaltioon. Tosin minun shakinpeluutani
haittasi puolestaan lentopallo, olin 17-vuotiaana SVUL:in mestaruussarjan nuorin pelaaja, Helsingin piirissä pelasimme myös TUL:n huippujoukkueita vastaan. V. 1955 olin 5. prikaatin (Kouvola) lentopallojoukkueen kapteeni tehdessämme laajan Suomen kiertueen, johon sisältyi motorisoitujen joukkojen sotaharjoitus, maanpuolustuspropagandan teko provinsseissa taistelunäytöksineen (75 mm. panssarintorjuntatykit ampuivat tyhjiä kranaatteja yms.) ja urheiluottelut paikallisia seuroja vastaan. Meillä oli huippuluokan pesäpallojoukkue mutta lentopallossa olimme kaikkialla murskaavan ylivoimaisia. Joukkueessamme pelasi mm. Luostarinen, joka oli Suomen parhaita jääkiekkoilijoita. Hän ei ollut harrastanut erityisemmin lentopalloa, mutta rautaisen fysiikkansa ansiosta hänen iskulyöntinsä upposivat lähes aina. Jo kokeneena sarjapelaajana osasin antaa hänelle hyviä passeja. Hän otti vauhtia ja kohotessaan hyppyyn hän karjasi "LEKA ISKEE!!!"

1960 Erkki Aaltiolla oli ME-luokan liittoturnauksessa shakkimestarin arvo jo lähes plakkarissa. Mutta viimeisillä kierroksilla sattui vastoinkäymisiä joista ratkaisevin lienee ollut tappio minulle pelissä, jossa pelasin poikkeuksellisesti 1.e4 ja uhrasin upseerin f7:ään melko varmasti epäkorrektisti. Sen jälkeen Erkki ei liene yrittänyt enää tosissaan mestariluokkaan mutta hänen uransa shakin johtotehtävissä on ollut sitäkin merkittävämpi. Ja vielä ehtii mestariksikin ... Kailan valtakautena mestariluokan neulansilmä oli niin ahdas että korottumiseen tarvittiin vahvan pelikunnon lisäki aimo annos tuuria.

Ikävä kertoa - mutta kerronpa kuitenkin - että toisenakin shakkiurani huippuhetkenä juuri Erkki oli kärsivänä osapuolena eli kun v. 1969 voitin Helsingin mestaruuden jopa ennen suurta Kaarle Ojasta. Seuraavassa ko. peli interlinguaksi, jota jokainen - sin dubita - ymmärtää ensi näkemältä - a prime vista.

Allan Kiviaho - campion de chacos de Helsinki 1969

Campion de Helsinki in 1969 in chacos es Allan Kiviaho, 33 annos, qui in le ultime ronda in le finale del classe de maestros subjugava Erkki Aaltio, etiam del HSK (Club de Chacos de Helsinki), in un partita tanto interessante:

Allan Kiviaho - Erkki Aaltio
1.e4 c5 2.Cf3 g6 3.d4 cxd4 4.Cxd4 Eg7 5.Cc3 Cf6 6.Ee3 d6 7.f3 a6 8.Ec4 b5
AK: "Le nigre revela su cartas prematurmente"











9.Eb3 Eb7 10.Dd2 Cbd7 11.a4 bxa4 12.Cxa4 0-0 13.h4
Attacco contra le regno es seducente, totevia 13.0-0 esserea plus secure.
13.-- Dc7 14.h5 gxh5?


AK: Nota le possibilitate amusante 14.-- e5 15.Ce6!! fxe6 16.Exe6+ Tf7 17.hxg6 hxg6 18.Eh6 Cf8 19.Exg7 Cxe6 20.Th8+! Rxg7 21.Dh6+ mat








15.Cf5 Cc5
AK: Si 15.--- Te8 tunc 16.Eb6! Cxb6 17.Dg5
16.Exc5
Ancora plus rapide esserea 16.Cxc5 dxc5 17.Eh6 Exh6 18.Qxh6 Te8 19.Txh5
16.---- dxc5 17.Dg5 Ce8 18.Txh5 e6 19.Ce7+ Rh8 20.e5!
Non 20.Exe6!?, proque 20.---- Cf6, sed non 20.---- fxe6? 21.Txh7+! con mat.
20.-- Dxe5+ 21.Dxe5 Exe5 22.Txe5 Rg7 23.Txc5 Rf6 24.Cc6 le nigre capitulava (1-0)

In le secunde partita del vespere Gostowski batteva Jernström, quando le partita Ojanen - Pegoraro era postponite. Le situation: campion A. Kiviaho (HSK) 4/5, R. Gostowski (K-S 58) 3.5, K. Ojanen (G) 2.5/4, G. Pegoraro (HSK) 2/4, E. Aaltio (HSK) e T. Jernström (HSM) 1.


Le maestro italian e maestro candidato finlandese de chacos Giorgio Pegoraro representava le Club de Chacos de Helsinki al fin del 1960s.
Giorgio Pegoraro, un maestro de chacos e ambassador de cultura italian

Giorgio Pegoraro oli aikaisemmin Italian kulttuuri-attasheana Unkarissa, jossa hänet oli julistettu persona non grataksi. Suomessa hän oli aluksi kulttuuri-attasheana ja sitten Italian kulttuuri-instituutin johtajana. Olen tavannut myös hänen seuraajansa, tri di Silvestren, jonka vaimo oli pitkään työtoverini Uusi Suomi Oy:ssä --- Alma Mediassa. Ja tunnenpa hyvin myös Italian nykyisin ehkä merkittävimmän kulttuurilähettilään Suomessa, professori Luigi Giuliano de Annan, joka toimii Italian kielen ja kulttuurin professorina Turun yliopistossa. Hän on Suomen Paneurooppa-unionin presidentti, minä puolestani ko. yhdistyksen hallituksen jäsen. 2006-10-25--26 osallistuin Italian kulttuuria käsittelevään konferenssiin Turussa.

Durante su 120 annos le Helsingin Shakkiklubi/Helsingfors Schackklub/Club de Chacos de Helsinki ha habite multe prominente personas finlandese e estranier in su membrato.

Uno del plus interessante de illes es professor Giorgio Pegoraro, qui serviva in Finlandia como le attache de cultura italian e le director del Instituto de Cultura Italian in Helsinki le 1967-01-06--
1971-02-14. Ante illo ille habeva essite le attache de cultura italian in Budapest, Hungaria ubi ille habeva essite declarate "persona non grata" per le regime communista.

Ille amava Finlandia multo e dava a su filio un nomine finnese como secundo nomine (Marco TAPIO). Sed su sposa odiava le climate de Helsinki, que era nimis multo dominate per pluvia e pluvia nivose in loco de fresc nive durante hibernos como in su loco de nascentia, Tirol italian. La sposa lassava Finlandia e Giorgio debeva trovar un nove empleo - illes cambiava a Grenoble, Francia.


Io ha jocate chacos con Giorgio Pegoraro i.a. contra le equipa de Lahti (un citate de 80 000 habitantes), in un match inter le Club de Chacos de Helsinki - Lahti, in le equipa de Lahti jocava un maestro de chacos cuje nomine era Aki LAHTI ...). Prof. Pegoraro jocava fortemente in le campionato de Helsinki in 1969. Ille se arrangiava al gruppo final, ubi io succedeva batter le - e ganiar le campionato - sed nos ambes lassava Kaarle Ojanen, un legendari chachista finlandese, detra nos.

Professor Pegoraro invitava me e mi sposa al festa del die national de Italia al ambassada italian. On trovava inter le convitatos multe personas famose, finlandeses e estranieros. Particularmente io memora professor Arvo Ylppö, un legendari doctor de infantes. De facto le sol persona qui io non cognosceva era io ipse ...

http://xoomer.alice.it/cserica/scacchi/storiascacchi/Italia/maestri/pegoraro.htm
Giorgio Pegoraro
Fonti (TV) 19 aprile 1930
Maestro.
In 1958 ille vinceva le torneo subsidiari B de San Benedetto del Tronto. 8e-13e in le finale del Campionato italian in Rimini 1959 con 6 punctos de 11 partitas e 13e-17e a Perugia in le anno successive. Ille deveniva maestro post classificante 5e con Palombi in le Campionato italian in 1968, un anno postea ille attingeva le 6e placio con dr Mario Napolitano (le prime e longe sol granmaestro italian in chacos postal post le 2e placio in le 1e Campionato mundial de chacos postal) e R. Primavera a San Benedetto del Tronto e in 1971 in le mesme citate le mesme placio con Manzardo e Teani.

  Harri Pyykkönen (oikealla) oli arvossapidetty vanha klubilainen. Keskellä Allan Nilsson, kuuluisa Veroviraston vahtimestari, joka nimitti vastustajiaan "suuriksi rosvopäälliköiksi". Vasemmalla Anja Koivisto, Shakkikodin maskotti, joka kävi Oopperan balettikoulua ja josta isosiskonsa Annelin kanssa tuli myöhemmin melko tunnettuja viihdelaulajia ja tanssijoita - "Koivistolaiset". Molemmat taisivat mennä naimisiin HJK:n jalkapalloilijan kanssa.

Yhteen aikaan Klubilla kävi myös pari nuorukaista, jotka pelasivat blixtiä odotellessaan Oopperan balettikoulun myöhäistunteja. Toinen heistä oli Joonas Hytönen, joka teki aluksi balettiuraa mutta suoritti sitten Moskovan elokuvakorkeakoulun ja on nyttemmin tullut tunnetuksi TV:n talk-show - ohjelmien isäntänä.

  Elämässämme näytteli suurta osaa Osmo Kaila, pitkän aikaa lähes diktaattori Suomen shakkielämässä. Hän on mm. tyttäremme kummi ja Karkalin kartanosta tuotu ja hänen istuttamansa jalokuusi kasvaa edelleen tyttäremme ikkunan alla (tytär on tosin muuttanut pois ajat sitten). Osmo Kailan isoisä oli kuuluisa arkkipiispa Gustaf Johansson. Kuinka ollakaan, minun ensimmäinen esimieheni (Oy Strömberg Ab:llä) oli dipl.ins. Nils Enebäck, jonka isän, Tammisaaren kirkkoherran, arkkipiispa Gustafsson erotti (joutui erottamaan) kirkkoherran kieltäydyttyä julistamasta saarnastuolista keisarillista laitonta asevelvollisuuskutsua. Suomen itsenäistyttyä kirkkoherra Enebäck palautettiin riemuiten virkaansa. Nykyisen historiankäsityksen mukaan arkkipiispa G. teki kuitenkin parhaansa Suomen luotsaamiseksi "sortokauden" vaikeissa oloissa.
Nils Enebäck'in ura oli värikäs. Hän oli ollut jo v. 1917 harjoittelijana Konstantin Duflovitshin konepajalla Pietarissa, jossa hän osallistui pappi Kaponin mielenosoitukseen, joka päättyi verilöylyyn. Vallankumouksen alettua hän palasi Suomeen. V. 1918 hän meni ostamaan aseita venäläisiltä anarkisteilta Tammisaaren edustan rannikkolinnakkeesta. Matruusit olivat sillä välin menneet bolshevikkien puolelle ja luovuttivat hänet Tammisaren punakaartille, joka löysi hänen takkinsa vuorista ison tukun seteleitä. Hänet lähetettiin Helsinkiin Katajanokan vankilaan tuomittavaksi ja arvatenkin teloitettavaksi. Tuttu lääkäri antoi diagnoosin jonka mukaan N.E. kärsi mielenterveysongelmista ja hänet lähetettiin Lapinlahden sairaalaan tutkittavaksi. Siellä hänen päänsä viereen iskeytyi kadulla käyskentelevän vartijan ampuma vanhanaikaisen Berdan-kiväärin järeä luoti. Hän pääsi helpohkosti pakenemaan ja matkusti Saksaan, jossa hän liittyi "funkkerina" kipinälennätinmiehenä ja jonkinlaisena vääpelinä (pursimiehenä?) saksalaiseen torpedoveneeseen ja osallistui mm. Riian kaupungin ryöstöön keisarillisen laivaston huollon romahdettua sodan vaikeina loppuhetkinä. Saksassa suoritetun asepalveluksen ansiosta hän pääsi Münchenin teknilliseen korkeakouluun, vaikka Baijeri oli silloin ulkomaalaisilta suljettu vapaavaltio. Hänen opettajinaan oli mm. kuuluisa professori Osannah. Suomessa hänestä tuli reservin upseeri laivastossa ja hän työskenteli sotiemme aikana laivaston esikunnassa salakirjoitusupseerina. Hän oli tehnyt elinikäisen vaitiolovalan - ja niinpä hän kertoi minulle yksiä ja toisia mielenkiintoisia tarinoita ...


Actualisate le 2006-10-29

Administrator de iste sito:
--------------------------
Allan Kiviaho
SILY - Suomen Interlinguayhdistys ry.
FILF - Föreningen för Interlingua i Finland
AFIL - Association Finlandese pro Interlingua
Kivimäentie 16 E. FIN-01620 VANTAA. Finlandia