Could not convert the XML file...
Yhteystiedot Peli-illat Shakkiopetus Jäseneksi Tilastot Perustettu 1886

XXXI turnaus * Kuvia: HSK 120-vuotta FIDE HSK kuvat Maanantaiblixtit! Shakki.net Shakkifoorumi Suomen Keskusshakkiliitto

Kirjaudu sisään Pekka Palamaa

Helsingin Shakkiklubi perustettiin 9. päivä huhtikuuta 1886

KLUBIN ALKUVUODET 1886-99

Helsingin Shakkiklubin alkuajat 1800-luvulla sisälsivät perustajien vankkaa uskoa Klubin ja yleensä koko shakkitoiminnan menestykseen Suomessa. Normaalin kerhotoiminnan lisäksi avattiin myös ensimmäisiä tehtävä- ja kirjeshakkiyhteyksiä ja tehtiin ensi yritys oikean shakkilehden julkaisemiseen. Klubilla oli kuitenkin myös monia vaikeuksia: kerhon käyttämät pelitilat vaihtuivat liian usein ja jäsenistö ei ollut vielä riittävästi sitoutunut toimintaan. Alkuinnostuksen jälkeen tapahtui jäsenistön väheneminen, joka jo uhkasi lopettaa Helsingin Shakkiklubin hyvin alkaneen toiminnan. Vain muutaman tarmokkaan jäsenen sitkeä usko tulevaisuuteen ja heidän aktiivisuutensa nosti Klubin taas uuteen nousuun.

Suomen järjestäytyneen shakkitoiminnan alkuhetkeksi lasketaan Helsingin Shakkiklubin perustaminen huhtikuun 9. päivänä vuonna 1886. Silloin kahdeksan nuorukaista kokoontui Enkvistin kahvilaan, Aleksanterinkatu 12, keskustelemaan shakin pelaamisen jatkumisesta opiskeluajan jälkeenkin. Osa heistä oli yliopistossa opiskelevia ja osa oli jo opintonsa päättäneitä. Heillä kaikilla oli yhteistä suuri innostus shakkiin ja erikoisesti opintonsa päättäneet olivat jo todenneet pelimahdollisuuksiensa vähentyneen yliopistosta lähdön jälkeen. Ei ollut yhteistä paikkaa kokoontua, eikä yliopistossa ollut harrastuksen jatkamiseen mahdollisuuksia. Keskustelun aikana syntyi ajatus shakkia harrastavan yhdistyksen perustamisesta, joka sai kaikkien kannatuksen. Samassa kokouksessa tehtiin päätös perustaa shakkiyhdistys ja nimeksi hyväksyttiin Helsingin Shakkiklubi. Tästä historiallisesta tapauksesta ei valitettavasti ole säilynyt ainoatakaan dokumenttia, mutta perustajajäsenien nimet ovat kuitenkin tiedossa: A.E.Arppe, Axel Charpentier, Otto Hjelt, Wilhelm Söderholm, veljekset Björn ja Lars Wasastjerna, Werner Wellingk ja Johannes Öhquist. Helsingin Shakkiklubin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Björn Wasastjerna, varapuheenjohtajaksi Johannes Öhquist ja jäseniksi Axel Charpentier, Werner Wellingk ja Lars Wasastjerna.

Tuskin Helsingin Shakkiklubin perustajat arvasivat, että heidän synnyttämänsä yhdistys toimisi vielä uuden vuosituhannenkin aikana. Ja silloinkin vielä elinvoimaisena, vaikka pitkän taipaleensa aikana koviakin kolhuja kokeneena. Mutta onneksi yhdistyksemme piiriin tulleilla jäsenillä on ollut yleisesti se ajatus, että kerhon asema Suomen ensimmäisenä ja ainoana 1800-luvulla perustettuna shakkikerhona ja komeat saavutukset vuosisadan aikana ovat niin arvokkaita, ettei kerhoa vaikeuksienkaan kohdatessa voi heittää roskakoppaan. Vuosisadan aikana ja varsinkin viime vuosikymmeninä on lopetettu ja yhdistelty kerhoja, kun vaikeudet tai menestyksen hiipuminen ovat koitelleet niiden jäsenistöä. Tämä on vähitellen johtanut ja johtamassa toimivien shakkikerhojen kokonaisluvun vähenemiseen suuremmilla paikkakunnilla, mutta se on vaikuttanut myös useiden pienienkin paikkakuntien shakkitoiminnan hiipumiseen ja shakin ”valkoisten alueiden” lisääntymiseen huolestuttavasti.
Voitaneen todeta, että Helsingin Shakkiklubin toiminta on jo arvioitava kulttuurihistoriallisestikin merkittäväksi, sillä yli satavuotiaita urheiluun tai muuhunkin kulttuuriin liittyviä yhdistyksiä kyllä löytyy Suomessa, mutta ei valtavia määriä, joten Klubia voitaneen pitää myös erääseen erikoisluokkaan kuuluvana harvinaisuutena.

Perustajajäsenistä Björn Wasastjernan lisäksi myös Johannes Öhquist ja Otto Hjelt valittiin aikanaan Klubin puheenjohtajiksi ja tämä kolmikko vaikuttikin johdossa lähes koko ensimmäisen neljännesvuosisadan. Kuitenkin jo perustamiskokouksen jälkeisessä vuosikokouksessa 1887 joutui Wasastjerna luopumaan tehtävästä, kun työt siirtyivät toiselle paikkakunnalle. Hän kuitenkin palasi takaisin jo parin vuoden kuluttua - ensin sihteeriksi, sitten varapuheenjohtajaksi ja uudelleen puheenjohtajaksi vuosiksi 1907-11. Wasastjernan erottua 1887 valittiin Otto Hjelt puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän oli 1887-91 ja vielä vuoden 1901. Öhquist oli puheenjohtajana 1892-97 ja uudelleen 1901-06 eli yhteensä 12 vuotta. Vuosina 1898-99 puheenjohtajana oli F.W.Selin. Vuosikokous 1887 oli asettanut toimikunnan laatimaan Klubille säännöt ja seuraavan vuoden vuosikokouksessa sääntöehdotus hyväksyttiin ja Keisarillinen kuvernöörivirasto vahvisti yhdistyksen ensimmäiset säännöt 23. elokuuta 1888.

Uuden kerhon toiminnan käynnistäminen vaati paljon työtä. Ei ollut liittoa, jolta olisi voinut kysellä ohjeita kuten nykyisin ja muutkin yhteydenpito- ja tiedonhankintavälineet olivat aika vaatimattomat nykyaikaan verrattuna. Yhteydenpito myös muihin, lähelläkin oleviin maihin, oli verraten hidasta. Kaikki oli kehitettävä omasta takaa. Jopa pelisäännöt olivat visaiset, sillä Klubin johtokunnan laatimat pelisäännöt eivät saaneet kaikkien jäsenien hyväksyntää. Asiaa pidettiin niin vakavana, että esitettiin pelisääntöjen kirjaamista ensimmäisiin yhdistyksen sääntöihin. Se ei kuitenkaan toteutunut, mutta tehtiin päätös, että klubilla pelatuissa peleissä on noudatettava hallituksen hyväksymiä sääntöjä. Keväällä 1887 pelattiin jo ensimmäinen klubiturnaus ja niitä pyrittiin jatkamaan vuosittain. Useimmat jäsenet pelasivat kuitenkin mieluimmin keveämpiä pelejä, koska shakkikellojen puuttuminen venytti pelit suhteettoman pitkiksi ja turnaukset siten raskaiksi. Luonnollisesti paljon muitakin vaikeuksia oli vastassa mm. kerhon pelipaikkojen tiheä vaihtuminen sekä - eikä varmaan vähäisempänä syynä - koko vuosisadan ajan mukana kulkenut seuralainen: rahan puute. Mutta vähitellen alkuvaikeudet voitettiin. Klubin jäsenmäärä kohosi 1889 jo neljäänkymmeneen ja kerhoon liittyi monia taitavia pelaajia. Alkuvuosien kiistaton mestari oli todennäköisesti Johannes Öhquist, mutta vuoden 1890 vaiheilla Klubiin liittyi 20 ikävuotta lähentelevä nuorukainen, josta kehittyikin ensimmäinen virallinen suomalainen shakkimestari – tosin vasta yli kolmen vuosikymmenen kuluttua - eli silloin kun ensimmäinen shakin valtakunnallinen liitto, Suomen Shakkiliitto, määritteli kriteerit shakkimestarin arvolle. Uusi tulokas oli Anatol Tschepurnoff, joka pian osoittautui tasavertaiseksi Öhquistin kanssa. Tschepurnoff oli rautateiden palveluksessa ja joutui 1890-luvun loppupuolella Pietariin tilintarkastajan tehtäviin ja palasi takaisin Suomeen vasta lähes parin vuosikymmenen kuluttua. Tämä oli kuitenkin Tschepurnoffin shakkikehityksen kannalta onnellista aikaa, sillä Pietari oli niihin aikoihin jo huomattava shakkikeskus.

Alkuvuosien suhteellisen hyvä kehitys hiljeni 1890-luvun alussa, vaikka vuosikymmenen alussa tehtiinkin muutamia huomattavia avauksia uusille alueille. Tehtäväshakin harrastus oli Klubin piirissä siihen aikaan vilkasta ja sen ehkä innokkain harrastaja oli Johannes Öhquist. Hän oli tehtäväshakissa niin hyvä, että 1935 perustettu Suomen Tehtäväniekat myönsi hänelle 1936 kansallisen tehtävämestarin arvon numero yksi. HSK järjesti Öhquistin johdolla ensimmäisen Suomessa pidetyn tehtävälaadintakilpailun. HSK järjesti myös 1890 kirjeshakin ensimmäisen ulkomaille tapahtuneen kilpailukosketuksen, jossa Helsingin (= Klubin pelaajat) ja Tarton Yliopistojen joukkueet ottelivat keskenään. Vuosi 1890 toi vielä yhden merkittävän yrityksen. Silloin ilmestyi HSK:N kustantamana ja Öhquistin toimittamana ensimmäinen varsinainen suomalainen (tosin ruotsinkielinen) shakkilehti. ”Tidskrift för Schack” ilmestyi kymmenen kertaa kymmensivuisena, mutta joutui lopettamaan aivan samasta syystä kuin muutamat muutkin shakkilehdet myöhemmin. Tilaajia ei riittänyt ja jos tilaajia oli ainoastaan 41, kuten säilyneessä tilaajaluettelossa on merkitty, niin ei ole ihme lehden lopettaminen.

Osallistuminen Klubin tilaisuuksiin heikkeni selvästi 1890-luvun alussa. Toimintakertomuksessa vuodelta 1890 mainitaan kiertelevästi ”ettei Klubin kerhoilloissa käyty erityisen lukuisasti” ja seuraavana vuonna sanottiin ”ehdottoman harvojen saapuneen peli-iltoihin”. Ilmeisesti shakin harrastus ei vielä ollut juurtunut jäsenistöön. Vuonna 1892 HSK:N johtokunta siirsi silloin Platen kahvilassa (Erottaja 4) pidetyt kerhoillat Catanin kahvilaan (Pohjois-Esplanaadi 31), jonka toivottiin vilkastuttavan kerhoa ja ajateltiin siihen kuulumattomienkin harrastajien liittyvän toimintaan. Aikaisemmin mainituissa säännöissä oli kohta, jossa vuosikokouksen päätösvaltaisuus edellytti vähintään 12 jäsenen läsnäoloa. Vuosikokouksessa 1893 jäseniä oli vielä niukasti yli tuon määrän, mutta 1894-96 ei päätösvaltaista vuosikokousta saatu aikaan. Näin vuoden 1893 vuosikokouksen valitsema hallitus jatkoi aina vuoden 1897 vuosikokoukseen saakka. Mainittakoon nämä uurastajat, jotka avasivat oman kukkaronsa nyörejä pelikalustoja uusien ja muita kuluja maksaen: Johannes Öhquist, F.W.Selin, E.Wasenius sekä Björn ja Nils Wasastjerna.

1897 päivä alkoi taas paistaa, sillä pelipaikan aikaisempikin siirto oli vähitellen vilkastuttanut peli-iltoja ja siirtyminen myöhemmin Ravintola Gambriinin toi mukavasti uusia jäseniä Klubille. Vuosikokous pidettiin 14. syyskuuta 1897 ja se valitsi uuden johtokunnan, joka kuitenkin muodostui entisistä pitkän kauden jo istuneista. Erona oli kuitenkin entiseen se, että Klubi pystyi taas toimimaan ja voitiin kerätä jäsenmaksuja. Ehkä maailma on muuttunut nykyisin niin paljon, etten usko monenkaan nykykerhon toimivan, jos käyvät edellisen kappaleen kertomat vuodet lävitse Öhquist luopui vuosikokouksessa 1898 puheenjohtajan tehtävästä ja seuraajaksi valittiin F.W.Selin, joka hoiti sitä vuodet 1898-99. Alkuvuosien puheenjohtaja Otto Hjelt tuli varapuheenjohtajaksi ja Björn Wasatjerna jatkoi sihteerinä. Ilmeisesti joskus vuosien 1897-98 vaihteessa Klubi-illat siirtyivät Palokunnantalolle Keskuskatu 7:ään. Se oli jo kuudes pelipaikka neljäntoista kuluneen vuoden aikana. Helsingin Shakkiklubin ensimmäiset neljätoista toimintavuotta olivat olleet vaikeuksia täynnä, mutta niistä oli kuitenkin selvitty ja näiden 14 vuoden aikana oli luotu jo eräitä vakiintuneita toimintamuotoja, jotka olivat hyvänä tukena siirryttäessä uudelle vuosisadalle ja uusiin haasteisiin.
Etusivulle