(1) Suomen ensimmäisen shakkikerhon perustaminen vuonna 1886

Yleisesti voidaan todeta, että shakin harrastus oli Suomessa melko vähäistä 1880-luvulla. Kiinnostus oli kuitenkin kasvamassa, sillä esimerkiksi sanomalehdissä kerrottiin Euroopassa 1800-luvun loppupuolella pelatuista suurista shakkikilpailuista ja kiinnostusta herätti 1886 pelattu ensimmäinen MM-ottelu Wilhelm Steinitz – Johannes Zukertort. Tiedonkulku oli näihin aikoihin vielä hidasta, mutta Suomi ei ollut 1800-luvun lopulla enää eristyksissä muusta maailmasta. Erityisesti opiskelijat olivat kiinnostuneita shakista ja he olivat harrastuksen lisäämiseksi perustaneet Helsingin yliopiston sisällä toimivan shakkiseuran.

Opiskelunsa jo päättäneet olivat todenneet, että shakin harrastaminen oli vaikeutunut yliopistosta lähdettyä. Se oli varmaan tärkeimpänä syynä kahdeksan miehen kokoontumiseen huhtikuun 9. päivä 1886 Enkvistin kahvilaan, Aleksanterinkatu 12. Talo sijaitsee, nyt ilman kahvilaa, Helsingin kaupunginjohtajan nykyisen virka-asunnon vieressä.

Enkvistin kahvilaan kokoontuneista miehistä osa oli vielä opiskelijoita ja osa jo opintonsa päättäneitä ja erikoisesti viimeksi mainituilla oli tärkeää löytää keino shakin harrastuksen jatkumiseksi. Ja kun kaikilla oli palava innostus shakin pelaamiseen, niin ongelman ratkaisemiseen oli tavoitetta. Ainoaksi keinoksi nähtiin shakkia harrastavan yhdistyksen perustaminen, joka palvelisi shakin tunnettavuuden lisäämistä ja tarjoaisi samalla paikan pelaamiselle. Nimeksi päätettiin valita Helsingin Shakkiklubi. Osallistujien nimet ovat tiedossa, vaikka muuta tietoa kokouksesta ei ole säilynyt jälkipolville: A.E. Arppe, Axel Charpentier, Otto Hjelt, Wilhelm Söderholm, veljekset Björn ja Lars Wasastjerna, Werner Wellingk ja Johannes Öhquist.

Helsingin Shakkiklubin perustamispäivästä on ollut ja on edelleenkin kahdenlaista tietoa. Koska asiakirjoja ei ole olemassa, niin on pakko rakentaa niiden tietojen varaan joita on käytettävissä. Vuonna 1899 perustetun Pohjoismaiden Shakkiliiton 100-vuotisjuhlakirjassa mainitaan, että 1904 liiton jäseneksi liittyi 9.4.1886 perustettu Helsingin Shakkiklubi. Toisaalta Klubin vanhemmissa historiikeissa mainitaan perustamisen tapahtuneen joulukuussa 1886. Allekirjoittanut on päätynyt olettamukseen, että huhtikuussa päätettiin kerhon perustamisesta ja varsinainen vuosikokous valintoineen pidettiin joulukuussa. Ehkei tarkka päivä ole välttämätönkään tämän ikäisessä yhdistyksessä. Tärkeintä on se, että ensimmäinen suomalainen shakkikerho perustettiin vuonna 1886 ja sitä vuotta voi varmuudella juhlia Suomen järjestäytyneen shakkitoiminnan syntymävuotena.

(2) Klubin 1880-luvun johtohenkilöt

Ainakin viisi kahdeksasta perustajajäsenestä osallistui klubin alkuvuosina aktiivisesti toimintaan. Näistä viidestä erikoisesti Björn Wasastjerna ja Johannes Öhquist ja osittain myös Otto Hjelt vaikuttivat parin vuosikymmenen ajan toiminnan vakiintumiseen ja voidaan todeta, että he todennäköisesti myös pelastivat Helsingin Shakkiklubin toiminnan jatkumisen alkuaikojen vaikeuksissa. Shakkikerhon aloittamiseen liittyi 1800-luvulla paljon ongelmia, sillä kaikki oli aloitettava tyhjästä. Nykyisin uuden kerhon aloittamiseen on saatavissa jo tietoa ja valmiita ohjeita, joita Shakkiliitto voi toimittaa. Klubin oli kehitettävä toiminnan muodot itse, koska valmista tietopakettia ei ollut käytettävissä. Jopa shakin pelisäännöt tuottivat alussa vaikeuksia. Ne olivat jopa niin suuret, että harkittiin shakkisääntöjen kirjaamista yhdistyksen ensimmäisiin varsinaisiin sääntöihin. Tästä kuitenkin luovuttiin ja säännöt saatiin valmiiksi vuoden 1887 loppupuolella ja elokuussa 1888 Keisarillinen Senaatti hyväksyi Helsingin Shakkiklubi ry:n ensimmäiset säännöt.

Klubin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Björn Wasastjerna, mutta hän joutui ilmoittamaan erostaan jo vuosikokouksessa 1887, kun työtehtävät siirtyivät toiselle paikkakunnalle. Siirto oli kuitenkin vain parin vuoden mittainen ja hän palasi uudelleen hallitukseen, ensin sihteeriksi yhdeksitoista vuodeksi ja sitten varapuheenjohtajaksi ja puheenjohtajaksi 1900-luvulla. Wasastjernan jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Otto Hjelt, joka oli tehtävässä vuodet 1887–91. Hjelt pyysi työtehtäviensä johdosta eroa 1892 ja puheenjohtajaksi valittiin jo perustamisesta alkaen varapuheenjohtajana ollut Johannes Öhquist, jonka vaikea toimikausi kesti 1892–97. Öhquistia seurasi F.W.Selin vuosisadan kahdeksi viimeiseksi vuodeksi. Edellisten lisäksi on mainittava aktiivisesti hallituksen työskentelyyn ja yhdistyksen toimintaan osallistuneista ainakin Axel Charpentier, E.Wasenius ja Nils Wasastjerna.

(3) Vaikeuksia 1890-luvulla, mutta ne voitettiin hallituksen sitkeydellä

Uuden kerhon toiminta alkoi vilkkaasti: oli kerhon sisäisiä turnauksia vuodesta 1887 ja myös simultaanit olivat suosittuja. Mutta vuosikymmenen loppupuolella oli nähtävissä harrastuksen vähenemistä. Pelit pelattiin ilman shakkikelloja ja turnaukset tulivat pitkiksi ja raskaiksi ja harrastajien määrät vähenivät. Vuosina 1887–91 kerhoillat olivat Platen kahvilassa, joka oli Erottajankatu 4:ssä. Toimintakertomuksessa vuodelta 1890 oli maininta ”ettei kerhoilloissa käyty erityisen lukuisasti” ja seuraavana vuonna todettiin ”ehdottoman harvojen saapuneen peli-iltoihin”.

Hallitus päätti siirtää kerhoillat Catanin kahvilaan Pohjoisesplanadi 31. Kahvila oli toiminut samassa osoitteessa jo 1830-luvulta alkaen, mutta puutalossa. Nyt kolmannen polven yrittäjä John Catani rakennutti, vieläkin paikalla olevan, komean kivitalon ja siihen suuren suosion saavuttaneen ravintolan, joka kilpaili vieressä olevan hotelli Kämpin kanssa taiteilijoiden ja kirjailijoiden suosiosta. Paikka oli sijainniltaan hyvä ja Klubi odotti siltä paljon. Koska runoilija Eino Leino oli ravintolan kanta-asiakas, niin sallittaneen sivuhyppy Klubin historiasta, koska se koskee myöhemmin Klubin jäsenenä ollutta Leinoa. Catani kysäisi kerran Leinolta, milloin hän oikein kirjoitti kaikki kirjansa, kun hän aina istui ravintolassa. Leinon elämänkerran kirjoittaja L.Onerva kertoo kirjailijan vastanneen. ”Ellette kellekään sano mitään, niin minä voin kuiskata teille salaisuuden: Te olette jo neljäs ravintoloitsija, joka kysyy minulta sitä samaa.” Palaamme hieman myöhemmin runoilemisen ohella myös shakinpelaajana menestyneeseen Eino Leinoon.

Catanin ravintolaan siirtyminen ei kuitenkaan pystynyt täyttämään odotuksia lisääntyneistä pelaajamääristä, mutta vuosikokous 1893 oli vielä päätösvaltainen (eli silloisten sääntöjen vaatimat vähintään 12 jäsentä oli paikalla). Tässä kokouksessa valittiin uudelleen jo 1892 valittu hallitus: Johannes Öhquist, F.W:Selin, E.Wasenius, Björn ja Nils Wasastjerna. Hallitukseen valitut eivät varmaan uskoneet, että tuo vaali merkitsi vuosien sitoutumista Klubin toimintaan ja myös sen hengissä pitämiseen. Catanin ravintolasta siirryttiin 1994 ravintola Gambriniin, Fabianinkatu 32, mutta päätösvaltainen vuosikokous saatiin pidetyksi vasta 1897 – joka valitsi edelleen entisen hallituksen jatkamaan. Gambrinin peli-illat olivat kuitenkin vilkastuttaneet toimintaa, jäsenistö kasvoi ja toiminta alkoi vakiintua. Näiden ”pimeiden vuosien” 1893–96 aikana hallituksen jäsenet joutuivat keventäneet kukkaroitaan toiminnan pyörittämiseen ja välineiden hankintaan. Vuosisadan viimeiset vuodet Helsingin Shakkiklubi vietti Palokunnantalossa Keskuskatu 7.

(4) Öhquist oli erinomainen pelaaja, mutta myös tehtäväshakin kärkeä

Kuten aikaisemmin on kerrottu, niin sisäisiä turnauksia oli harrastettu jo vuodesta 1887. Harrastus oli kuitenkin hiipunut, mutta ei kuitenkaan kokonaan. Valitettavasti 1800-luvun turnauksista ja pelaajista ei ole säilynyt tuloksia. Varmana on kuitenkin pidetty, että Helsingin Shakkiklubin kärkipelaaja oli Johannes Öhquist. Hän oli tavattoman monipuolinen shakkimies, joka oli hyvä lähes kaikilla shakin osa-alueilla.

Öhquist toimitti vuodesta 1888 säännöllistä shakki- ja tehtäväpalstaa ”Hufvudstadsbladetissa”. Tehtäväshakki oli hänelle erittäin rakas harrastus, jota hän jatkoi vuosikymmenien ajan tehtävien laatijana ja mainitun sanomalehden shakkipalstan toimittajana. Hänen merkittävä panoksensa tehtäväshakin kehittämisessä sai julkisen tunnustuksen, kun 1935 perustettu Suomen Tehtäväniekat ry myönsi hänelle ensimmäisen kansallisen tehtävämestarin arvon.

Öhquist järjesti ensimmäisen Suomessa pidetyn tehtävälaadintakilpailun 1890. Palkinnonsaajat olivat Öhquist, Lars Wasastjerna sekä Lars ja Harald Wasastjerna yhdessä. Palkinnoitta jäivät sillä kertaa Anatol Tschepurnoff, Nils Wasastjerna, Edward af Hällström ja John L.W. Lillja. Palkintotuomareina olivat Klubin puheenjohtaja Otto Hjelt, ruotsalainen kirjakauppias Robert Sahlberg Tukholmasta ja pastori Jasper Jespersen Svendborgista Tanskasta. Kiitokseksi Sahlberg ja Jespersen kutsuttiin Klubin ensimmäisiksi kunniajäseniksi.

(5) Vuosi 1890 oli vielä liian varhainen Öhquistin ja Klubin shakkilehdelle ”Tidskrift för Schack”

Öhquist toimitti Klubin tuella vuonna 1890 ”Tidskrift för Schack”-lehteä, joka ei kuitenkaan menestynyt taloudellisesti pienen tilaajakannan johdosta. Lehti oli kooltaan kymmensivuinen ja sitä ehdittiin toimittaa kymmenen kappaletta eli yhteensä sata sivua. Ajankohta oli vielä liian varhainen shakkilehdelle, mikä ei ihmetytä, koska 1920-luvulla perustetulla Suomen Shakillakin oli suuria vaikeuksia vakiinnuttaa asemaansa muutaman vuosikymmenen ajan.

Käsinkirjoitettu lehden tilaajaluettelo maaliskuulta 1890 on säilynyt ja siinä on 41 nimeä. Joukossa oli tietysti silloisia Klubin johtohenkilöitä, mutta myös pari mielenkiintoisia nimeä: vapaaherra Ernst Gustaf Palmén, historian professori 1884–1911, eduskunnan jäsen 1906-09, varapuhemies 1907 ja valtioneuvos 1910 sekä konsuli G.Paulig, jota voidaan veikata ainakin kannattajajäseniksi, sillä Oy Gustav Paulig Ab:n perusti konsuli Gustav Paulig 1876 ja oli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1907. Klubilaisista voi mainita perustajajäsen Axel Charpentierin, joka päätti virkauransa oikeuskanslerin tehtävään 1919–28 ja Richard Hindström, myöhempien vuosien vaikuttajan Helge Hindströmin isä.

1890 Öhquist oli todella energinen, sillä silloin hän järjesti myös kirjeshakkiottelun Helsingin ja Tarton yliopistojen kesken, jossa Helsingin pelaajat olivat klubilaisia. Öhquistia arvostettiin shakkijohtajana myös Pietarissa ja häntä pyydettiin 1900-luvulla suurten kansainvälisten kilpailujen tehtäviin, jossa hän solmi hyviä suhteita kansainvälisiin shakkikuuluisuuksiin ja hankki heitä HSK:n simultaaneihin Helsinkiin.

(6) Anatol Tschepurnoff liittyi Klubiin 1891 ja nousi kärkipelaajaksi

Vuonna 1891 liittyi Helsingin Shakkiklubiin 20-vuotias Anatol Tschepurnoff, joka oli edellisenä vuonna jo osallistunut HSK:n tehtävälaadintakilpailuun. Hän osoittautui lahjakkaaksi pelaajaksi ja tasavertaiseksi Johannes Öhquistin kanssa. Nopeasti Tschepurnoff nousi Klubin kärkipelaajaksi, mutta muutti 1890-luvun lopulla pois Helsingistä. Tschepurnoff oli rautateiden palveluksessa ja siirtyi Pietariin rautateiden tehtäviin lähes pariksikymmeneksi vuodeksi ja palasi Pietarista ensin Viipuriin ja samalla Viipurin Shakkiklubin jäseneksi. Puolivälissä 1920-lukua hän tuli Helsinkiin ja liittyi 1929 uudelleen alkuperäiseen kerhoonsa Helsingin Shakkiklubiin.

Tschepurnoffin kehitykselle siirtyminen Pietariin tapahtui otolliseen aikaan. Shakin harrastus Pietarissa oli vilkasta, kilpailuja oli paljon ja se kehitti hänestä Suomen parhaan pelaajan, joka saavutti tunnustusta myös ulkomaisilla peliareenoilla. Tschepurnoff voitti 1922 ensimmäisen Suomen mestaruuden ja hän sai ensimmäisen suomalaisen shakkimestarin arvon.

(7) Vaikeuksista huolimatta 1800-luku loi pohjan tapahtuvalle toiminnalle ja Klubin kehitykselle

Näistä muutamista lyhyistä luvuista voi arvella, että toimintaa haittasi pelitilojen usein tapahtunut vaihtuminen. Kun johonkin tilaan ehti kotiutua, niin muutto oli taas edessä. Pelipäivätkin saattoivat muuttua mikä sotki totuttua rytmiä. Tuo kaikki vaikeutti kerhon ja harrastuksen kasvua. 1800-luku ei ehkä ollut yhtä kiireinen kuin nykyaika, mutta ihmisillä oli silloinkin omat tehtävänsä. Kerho oli uusi, shakin ensimmäinen, eivätkä pelaajatkaan olleet aikaisemmin sitoutuneet kerhotoimintaan. Emme tiedä oliko ravintoloissa ja kahviloissa rauhaa pelaamiseen, oliko erillistä huonetta käytössä vai pelattiinko osassa yleistä tilaa. Monet seikat voivat vaikuttaa viihtymiseen.

Jos 1892 hallitukseen valitut viisi jäsentä eivät olisi olleet aktiivisia, niin Helsingin Shakkiklubi olisi voinut nukahtaa ”pimeinä vuosina” 1893–96. Kun HSK selvisi kriisistä ja seuraavistakin, joita syntyi 1900-luvullakin, niin jäsenien keskuudessa syntyi vakaumus, että sitkeällä yrittämisellä ja pitkän historian tuomalla kokemuksella ovat vaikeudet voitettavissa. Se on ollut pohja, jonka Klubi on oppinut 1800-luvulta ja joka on auttanut sitä 1900-luvulla ja toivottavasti auttaa myös 2000-luvulla.

1900-luvun alku neljännesvuosisadan täyttymiseen vuonna 1911

(8) 1900-luvun ensi vuosikymmen meni Öhquistin ja Wasastjernan johdossa

Vuosisadan ensimmäisenä toimintavuotena oli Otto Hjelt puheenjohtajana. Hän oli perustajajäsen, joka alkuvuosina oli johtanut Klubia jo viisi vuotta ja oli vuosisadan lopulla pari vuotta F.W. Selinin varapuheenjohtajana. Vuosikokouksessa 1901 Hjelt luopui ja Johannes Öhquist valittiin puheenjohtajaksi. Öhquistin toinen puheenjohtajakausi kesti edellisen tapaan kuusi vuotta ja kun hän vuonna 1907 luopui tehtävästä, niin seuraajaksi valittiin Helsingin Shakkiklubin ensimmäinen puheenjohtaja Björn Wasastjerna, joka jatkoi Klubin 25-vuotisjuhliin vuonna 1911.

1900-luvun alussa eivät hallituksen jäsenet juuri vaihtuneet. Varapuheenjohtajana oli vuosina 1900–06 Wasastjerna ja 1907–11 Oskar Hackman, sihteerinä ensin Nils Wasastjerna ja sitten seitsemän vuotta Arne Törnros. Taloudenhoitaja oli 1903–11 John L.W. Lillja, jonka kolmisen vuosikymmentä kestänyt työ Klubissa on verrattavissa Öhquistin toimintaan. Lillja liittyi edellisen vuosisadan lopulla Klubiin ja nuorukainen osoittautui tarmokkaaksi ja osaavaksi järjestömieheksi. Hänet valittiin Klubin hallitukseen jo 1901 ja jatkoi hallituksessa yhtäjaksoisesti vuoteen 1925 tehtäviä aina vastuullisemmaksi vaihtaen.

(9) Klubin ykköspelaaja oli Lillja, vaikka Eino Leino voittikin 1906

John L.W. Lillja osoittautui myös erinomaiseksi pelaajaksi, joka vuosittaisissa klubiturnauksissa voitti 1900-luvun alussa 4 kertaa ja oli 3 kertaa toisena. Vuosisadan alussa klubiturnausten voittoa pidettiin yleensä Suomen mestaruutta vastaavana voittona, koska harrastus muualla maassa oli vielä heikkoa eikä varsinaista Suomen mestaruuskilpailua pelattu. Siksi vuoden 1906 klubiturnauksen tulos herättikin suurta huomiota, kun sen voitti, enemmän runoilijana kuin shakinpelaajana tunnettu, Eino Leino.

Leino oli oppinut shakin säännöt jo nuorena, mutta taitoja oli kouluaikana Hämeenlinnassa kehittänyt saksalainen opettaja Carl Neu. Opiskeluaikana Leino pelasi paljon ja shakki pysyi hänellä koko elämän kestävänä harrastuksena, vaikka hän ei varsinaisesti kilpailutoimintaan osallistunut. Klubin jäsenenä hän oli useita vuosia, mutta vuosia ei tilastojen puuttuessa voi luetella. Leino osallistui kaudella 1905–06 Klubin turnaukseen, jonka voitti ja turnauksen kakkosena oli Lillja ja vastus oli ollut muutenkin hyvää tasoa.

Leino oli syystäkin ylpeä ”Suomen mestaruuden” voittamisesta ja kirjoitti myöhemmin seuraavasti: ”Neu opetti minulle shakkipelin salaista hohtoa, jota olin kyllä vanhempien veljieni avulla varhaisimmasta lapsuudestani harrastanut, mutta jossa vihdoin 1900-luvulla löin Helsingin Shakkiklubin puheenjohtajan John W. Liljan ynnä häntä seuranneet heikommat saman pelin harrastajat.” Lillja oli siinä vaiheessa vasta sihteeri, mutta jo silloin myös vaikutusvaltainen hallituksen jäsen ja toki myöhemmin myös Klubin pitkäaikainen puheenjohtaja. Mutta aivan varmasti hyvä pelaaja, joten Leinolla oli perusteet olla tyytyväinen saavutukseensa.

Palkinnoksi Leino sai unkarilaisen suurmestarin Geza Maróczyn kirjoittaman nahkakansiin sidotun Paul Morphyn elämänkerran. Leino arvosti kirjaa kuin suurinta aarrettaan, mutta – boheemiluonteensa hyvin tuntien – talletti sen myöhemmin Klubin pelaajan jääkärimajuri Erik Malmbergin vanhemman veljen Laurin (Suojeluskuntien johtaja ja kenraaliluutnantti 1936) hoitoon Suojeluskuntien kirjastoon Tuusulaan. Sieltä se oli kuitenkin kadonnut 1920-luvun lopulla Helsinkiin siirtyneen esikunnan muuton aikana.

(10) Klubi liittyi Pohjoismaiden Shakkiliittoon vuonna 1904

Shakin harrastus oli muissa pohjoismaissa Suomea edellä. Ruotsissa vanhin säilynyt kerho on 1866 perustettu Stockholms Schacksällskapet, jonka kanssa Helsingin Shakkiklubi otteli vuosina 1947–76 yhteensä 25 seuraottelua. Norja ja Tanska olivat myös Suomea edellä ja niissäkin vanhimmat seurat on perustettu ennen Helsingin Shakkiklubia. 1800-luvun päättyessä ei yhdelläkään pohjoismaalla ollut kuitenkaan vielä valtakunnallista liittoa. Vuonna 1899 Tukholman, Göteborgin, Kööpenhaminan ja Oslon kerhot perustivat Pohjoismaiden Shakkiliiton, joka on ensimmäinen kansainvälinen shakkiyhdistys. Liitto oli erikoinen siitä, että liiton muodostivat seurat eivätkä maat. Helsingin Shakkiklubi haki liiton jäsenyyttä 1904 ja Pohjoismaiden Shakkiliiton 100-vuotisjuhlakirjassa kerrotaan, että 1904 hyväksyttiin liiton jäseneksi 9.4.1886 perustettu Helsingin Shakkiklubi. Kansallisen shakkiliiton perusti Tanska jo 1903, Norja 1914, Ruotsi 1917 ja Suomi 1922. Pohjoismaiden Shakkiliiton jäseniksi näiden myötä tulivat tietenkin maiden liitot.

Klubin liittymisen aikoihin jäsen olisi saanut kaksi paikkaa hallitukseen, mutta sitä ei taloudellisista syistä käytetty. Mutta liittyminen antoi kuitenkin mahdollisuuden osallistua liiton järjestämiin kongressiturnauksiin. 1905 osallistui John L.W. Lillja Tukholmassa pidettyyn turnaukseen ja tämä oli ensimmäinen suomalaisen pelaajan virallinen turnausmatka ulkomaille. Hänelle ei kuitenkaan ollut mainittavaa menestystä sillä eikä Kööpenhaminaan 1907 tehdyllä turnausmatkalla. Vuonna 1912 kävivät kongressiturnauksessa Tukholmassa Jarl Uggla, Erhard A. Björklund ja Martti af Hällström, mutta ilman menestystä.

(11) Seuroja syntyi jo muuallakin, Klubin ensimmäinen seuraottelu

Vähitellen shakin harrastajien luku oli kasvanut ja Helsingin seudulle perustettiin noin 1902 Helsinge Schackklubb, joka toimi lähinnä Malmilla ja Oulunkylässä. Helsingin Shakkiklubi pelasi muutamia otteluja seuran kanssa ja näihin otteluihin uusi seura oli hankkinut kiertopalkinnon, jonka Klubi voitti 1904 ja tämä palkinto on edelleenkin Klubin hallussa. Uuden kerhon toiminta päättyi jo joskus saman vuosikymmenen puolivälissä, mutta tarkkaa tietoa sen viimeisistä vaiheista ei ole.

Vuonna 1903 oli perustettu Turun Shakkiklubi, 1906 Vasa Schackklubb ja 1908 Viipurin Shakkiklubi. Turku ja Viipuri olivat aikoinaan vahvoja kerhoja ja Klubi oli niiden kanssa vilkkaassa yhteistyössä. Vaasan kanssa pelattiin 1909 mm. kirjepeliottelu, jonka HSK voitti. Jokainen näistä kolmesta kerhosta lopetti jossain vaiheessa toimintansa ja niitä tuli myöhemmin korvaamaan muilla nimillä perustettuja kerhoja. Eräät muutkin paikkakunnat olivat saaneet shakkikerhoja, joista on joitakin mainintoja mm. SKSL:n ja SSL:n historiikeissa. 1900- ja 1910-luvuilla perustetuista shakkikerhoista ei ainoakaan ole säilynyt ja vasta 1920-luvulla perustetuista löytyy jo muutamia nykyisinkin toiminnassa olevia kerhoja.

(12) Helsingin Shakkiklubin lukuisat muutot kerhotiloista toiseen

Seuraavassa luvussa kerrotaan 25-vuotishistoriikista, mutta käsitellään ensiksi otsikossa mainittuja kerhotilojen muuttoja. Ne jatkuivat edelleen yhtä säännöllisesti aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Vasta silloin HSK sai hyvän pelitilan, joka on edelleen Klubin käytössä.

Vuoden 1911 historiikin tekijä Oskar Hackman nimitti siinä Klubia paimentolaisheimoksi sen lukuisten muuttojen johdosta. Kerhotilojen nimiä tutkiessa huomaa, että pelipaikkana oli ollut usein ravintola tai kahvila. Ja tästä Hackman toteaa: ”Klubi on elänyt vaatimattomasti ja hiljaa sekä ollut tyytyväinen, mutta kaikki eivät ole olleet meihin tyytyväisiä ja olemme olleet pakotettuja usein muuttamaan ja miksi?” Ja vastaa: ”paimentolaiset jättävät yleensä laitumensa siksi, että ravintoa ei ole enää riittävästi, kun taas Klubin täytyi lähteä vaeltamaan siksi, että sen jäsenet eivät välittäneet saatavissa olevasta ravinnosta”. Eli ”suomennettuna”: jäsenet eivät ostaneet riittävästi pelipaikoilla tarjolla olevaa ravintoa.

HSK oli vuosisadan alussa taas viettänyt sille tuttua ”paimentolaiselämää”. Vuosina 1900–04 ainakin seuraavat paikat olivat toimineet pelitiloina: Pension Ceres Wreden kauppakujassa Aleksanterinkatu 40, ravintola Uusi Vesitarjoilu Aleksanterinkatu 28 ja Helsingin Leikkeleliikkeen ruokasali Mikonkatu 2. 1904 Klubi sai jäsenensä Hans Hagenin ansiosta yhden huoneen käsittävän pelitilan ilmaiseksi Hagenin omistamassa ravintola Karl Königissä. Tätä autuutta kesti vuoteen 1909 ja silloinkin syynä oli vain kohoava jäsenmäärä, joka pakotti hankkimaan suuremman pelitilan. Lyhytaikainen tila löytyi ravintola Phoenixista Itäinen Heikinkatu 1 (nykyinen Mannerheimintie) ja syyskuussa 1910 HSK vuokrasi huoneen Säästöpankin talosta Fabianinkatu 15.

(13) Helsingin Shakkiklubin täytti 1911 25 vuotta ja sai lyhyen historiikin

Helsingin Shakkiklubin 25-vuotisjuhlat pidettiin uudessa kerhotilassa. Juhliin osallistui huomattava joukko Klubin entisiä ja toimivia jäseniä. Klubin varapuheenjohtaja Oskar Hackman oli kirjoittanut lyhyen historiikin, jonka hän luki tilaisuudessa. Se oli käsinkirjoitettu ja tarkoitus oli painaa se myöhemmin. Mutta käsikirjoitus katosi ja painaminen siirtyi. Se oli ilmeisesti myöhemmin löytynyt, koska historiikki julkaistiin Suomen Shakissa 1925. Tämän kirjoittaja löysi vuoden 1980 vaiheilla kerhon välinekaapissa olleesta laatikosta vahakantisen, A5 kokoa olevan, vihon muun tavaran joukosta. Se osoittautui Hackmanin alkuperäiseksi kirjoitukseksi, joka oli uudelleen jäänyt kadoksiin vuosikymmeniksi.

Historiasta selvisi, että 1900-luvun alkuvuosien turnausvoittajia olivat jo aikaisemmin esiintyneiden Lilljan ja Leinon lisäksi seuraavat: 1901 turnauksen voitti Hugo Backmansson – upseeri (everstin arvoon kohonnut), taidemaalari ja maailmanmatkaaja, jonka maalaukset ovat Afrikan, Aasian ja Euroopan matkoilta. Klubin jäsenenä hän oli Suomeen palattuaan vielä ainakin vuosina 1920–24. Vuonna 1908 voitti Jarl Uggla, 1910 Erhard A. Björklund ja 1911 Edward af Hällström.

(14) Eräs tarina, joka kertoo shakin yhdistävästä voimasta

1911 B-ryhmän voitti 19-vuotias Hugo Österman, joka vielä 1912 ja 1913 osallistui sekä kevät- että syysturnauksiin. Hän hävisi kuitenkin jo 1915 Klubin kisoista, sillä hän oli lähtenyt silloisia salaisia reittejä Saksaan, jossa liittyi jääkäripataljoonaan 27. Takaisin Suomeen hän palasi jääkärien mukana vuonna 1918. Östermanin ura kohosi nopeasti ja vuonna 1935 hänet korotettiin kenraaliluutnantiksi, hänestä tuli sotaväen päällikkö vuosiksi 1935–39 ja hän oli talvisodassa Kannaksen armeijan komentaja joulukuusta 1939 helmikuuhun 1940 ja vuodesta 1941 jalkaväen tarkastaja. On ymmärrettävää shakin pelaamisen jääneen taka-alalle.

Kuvaus: Alekhine_Book

Kuitenkin shakkiin kerran mieltynyt ei unohda harrastustaan. Koska myöhempinä vuosina Hugo Österman ei esiinny Klubin historiassa, niin sallittaneen pieni hyppäys 1930-luvulle. Eero Böök oli mennyt 1935 suorittamaan opiskelujen johdosta siirtynyttä asevelvollisuuttaan ja oli huhtikuussa 1936 päättänyt RUK:n kurssin 32 Haminassa. Böök siirtyi kokelaana yksikköönsä, mutta Münchenin kisat lähestyivät ja Böök anoi harjoituslomaa yksikkönsä päällikkönä toimineelta luutnantilta. Tämä ei shakkia juuri arvostanut eikä myöntänyt Böökille lomaa shakin harjoitteluun. Böök kääntyi tuntemansa jääkärieversti Oiva Oleniuksen puoleen, joka oli puolustusministeriön kansliapäällikkö, mutta myös Suomen Shakkiliiton hallituksen jäsen, Helsingin Shakkiklubin järjestömies ja myös hyvä pelaaja. Oleniuksella ei ollut käskyvaltaa armeijan joukko-osastoihin, mutta hän kertoi Östermanille Böökin harjoitushuolista. Östermanilta lähti välittömästi käsky yksikköön: ”Kokelas Böökille on myönnettävä harjoituslomaa, niin paljon kuin hän katsoo tarvitsevansa”. Allekirjoituksena: Hugo Österman, kenraaliluutnantti, Sotaväen päällikkö. Ei siinä luutnantilla ollut tarjolla vaihtoehtoja loman myöntämisen estämiseksi.

Tämä oli loistava shakinharrastajien muodostama yhdistelmä: Suomen kärkipelaaja, arvostettu ja aktiivinen shakkijohtaja ja entinen hyvä pelaaja. Böök pelasi sittemmin erinomaisesti Münchenin kisoissa, jotka eivät kuitenkaan koskaan saaneet virallisten shakkiolympialaisten statusta. Tämä Östermanista, Olenius ja Böök tulevat esiintymään myöhemminkin lukuisia kertoja kirjan sivuilla

1910-luvun levottomat vuodet: I maailmansota ja vapaussota 1918

(15) Wasastjerna luopui ja Hackman valittiin puheenjohtajaksi 1912

Helmikuussa 1912 vuosikokous pidettiin jo uudessa paikassa eli ravintola C.P. Nybergillä Aleksanterinkatu 12. Palattiin siis vuodeksi ”kotiin”, samaan paikkaan, vaikka erinimiseen, jossa kahdeksan miehen tekemä päätös on vienyt Klubin uskomattoman pitkälle taipaleelle. Björn Wasastjerna ilmoitti, ettei hän tule jatkamaan puheenjohtajan tehtävässä. Oskar Hackman oli toiminut varapuheenjohtajana jo viisi vuotta ja hänet valittiin Wasastjernan seuraajaksi.

Varapuheenjohtajaksi valittiin H.J. Karjalainen, John L.W. Lillja siirtyi sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi tuli Frans Oskar Immell, joka toimi 1930-luvulla kuusi vuotta Suomen Shakkiliiton puheenjohtajana. Tälle vuosikokouksessa valitulle hallitukselle oli luvassa ehkä vaikeita aikoja. Suurvaltojen keskinäinen jännitys kasvoi Euroopassa, joka tulisi varmasti vaikuttamaan myös Suomen Suuriruhtinaskuntaan. Monet jo uskalsivat haaveilla itsenäisestä Suomesta, vaikka sen toteutuminen tuntuikin kaukaiselta.

(16) Öhquist ja Wasastjerna Klubin kunniajäseniksi ja HSK sai komean Karjalaisen pokaalin lahjoituksena

Vuosikokous kutsui kunniajäseneksi Johannes Öhquistin ja Björn Wasastjernan tunnustukseksi heidän korvaamattoman arvokkaasta työstään Helsingin Shakkiklubin ensi vuosikymmenillä. Vuonna 1912 H.J.Karjalainen lahjoitti Helsingin Shakkiklubille komean hopeisen pokaalin kilpailtavaksi pikapelissä. Tai ei nyt ihan nykyisin pikashakiksi tunnetussa 5 minuutin pelissä, sillä peliaika oli 25 siirtoa 15 minuutissa. Siitä kilpailtiin aina 1960-luvun lopulle saakka. Vuosittain pelattiin karsintaturnaus ja sen voittajalla oli oikeus haastaa pokaalin haltija 6 pelin otteluun, jossa haltija säilytti pokaalin tasatuloksen syntyessä. Ensimmäinen voittaja Erhard A. Björklund torjui haastajat vielä 1913 ja 14. Sven-Gunnar Hult valtasi pokaalin 1915, vuosina 1916–18 se oli John Stenbergin hallussa ja 1919 sen valloitti Oiva Olenius.

(17) Simultaaneja järjestettiin, mutta maailmansota puhkesi elokuussa 1914

Sota ei alkuaikoina varsinaisesti koskettanut Suomea. Kuitenkin se vähitellen vaikutti erilaisten tarvikkeiden saatavuuteen ja ennen sotaa solmitut kansainväliset shakkisuhteet kärsivät tilanteesta. Muutamia vuosia aikaisemmin oli simultaanien järjestäminen vilkastunut ja kansainvälisiä suurmestareita oli käynyt Suomessa aika runsaasti. Jo viidennessä luvussa kerrottiin Johannes Öhquistin saamasta arvostuksesta Pietarissa. Hän oli ainakin 1909 ja 1914 järjestettyjen kisojen kunniatoimikunnissa ja tätä kautta loi hyvät suhteet siellä pelanneisiin shakkimaailman suuruuksiin. Pietarista Suomeen oli lyhyt matka (jonka myös Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatseslav Molotov totesi käänteisesti 1939). Pietarin kilpailujen jälkeen oli helppo käväistä Suomessa pelaamassa pari simultaania, joka oli sekä vieraileville pelaajille että järjestäjälle edullista.

(18) Simultaanien vierailijat olivat shakkimaailman kärkinimiä, José Raúl Capablanca kaiken huippuna

Ennen maailmansodan uhkaa oli simultaaneja järjestetty ahkerasti. Vuoden 1909 keväällä kävivät Klubin kutsumina Rudof Spielmann ja Erich Cohn, jotka molemmat esiintyivät kahdessa tilaisuudessa. Saman vuoden joulukuussa kävi vielä Jacques Mieses. Shakkiväki oli innostunut vierailijoista ja katsojaluvut olivat suuria. Se merkitsi myös jäsenmäärien kasvua Klubille.

Seuraava kuuluisuus kävi 1912 tammikuussa. Hän oli James Marshall ja saman vuoden lopulla oli vuorossa Georg Salwe, joka pelasi Nybergin ravintolassa ja Uusmaalaisten talolla. Tästä Salwen simultaanista on saatavissa tietoja jo pelaajista ja heidän tuloksistaan. Salwella oli molempina päivinä 24 vastustajaa. Saldo oli suomalaisittain hyvä, voittajia oli ensimmäisenä päivänä 7 (E.A.Björklund, E.Heilimo, Liljelund, E.af Hällström, E.Malmberg, Dahlström ja Somersalo) ja tasan pelasi 3 (S-G.Hult, J.Uggla ja O.Hackman). Seuraavana päivänä Salwe hävisi kuudelle (A.Marus, K.J.Blomqvist, S-G.Hult, J.Uggla, J.Jaatinen ja A.Serbach) ja pelasi tasan viiden kanssa (A.K.Kajan, E.A.Björklund, E.Reims, J.Terho ja J.W.Winter). Osa on tuttuja shakkinimiä, jotka esiintyvät tämänkin kirjan sivuilla ja osa täysin vieraita. 1913 kävi Boris Kostic ja tämän jälkeen olikin merkittävimmän vierailijan vuoro.

Kuvaus: Capablanca Maailmanmaineeseen oli noussut kuubalainen José Raúl Capablanca. Hän oli menestynyt loistavasti ja hänestä puhuttiin tulevana maailmanmestarina. Titteli tulikin, mutta vasta 1921. MM-ottelun viipymiseen oli sodalla osuutensa, mutta neuvottelut maailmanmestarin Emanuel Laskerin kanssa ehdoista olivat myös vaikeita ja aikaa vieviä. Capablanca oli kuitenkin kiinnostava henkilö muidenkin kuin vain shakkiväen mielestä ja lehdistö kirjoitti laajoja artikkeleja ”shakki-ilmiöstä”. Oli selvää, että julkisuus toi järjestävän yhdistyksen, Helsingin Shakkiklubin, tilaisuuteen ennätysyleisön. Tilaisuus oli merkittävä shakille myös siksi, että ensimmäisen kerran shakki sai todella suurta huomiota lehdistön taholta. Tässä yhteydessä on todettava, että 1900-luvun alkupuolen lehtiä ja huolella kerättyjä leikekirjoja tai yksittäisiä lehtileikkeleitä selatessaan kirjoittaja on tullut siihen käsitykseen, että shakki sai vuosisadan alkupuolella sanomalehdissä laajempaa huomiota kuin nykyisin.

Mutta itse simultaaniin. Ensimmäinen oli 18.2.1914 Palokunnantalolla ja toinen Uuden Ylioppilastalon juhlasalissa seuraavana päivänä. Vastustajia oli ensimmäisessä tilaisuudessa 30, joista Capablanca otti 25 voittoa ja 5 peliä päättyi tasan (O.Olenius, S-G.Hult, L.Colliander, M.af Hällström ja H.Renqvist). Seuraavana päivänä vastustajia oli taas 30, mutta Capablanca kärsi silloin, hänelle poikkeukselliset, seitsemän häviötä ja pelasi yhden tasapeliin. Voiton saivat ”shakki-ilmiöstä” ja tulevasta maailmanmestarista seuraavat (O.Olenius, S-G.Hult, L.Colliander, I.A.Prochoroff, U.Kalske, W.Hellen ja M.af Hällström) ja tasapelin (R.Envall myöh. Erämetsä).

Capablancan jälkeen Helsingin Shakkiklubin vieraana kävi vielä Siegbert Tarrasch luennoimassa ja antamassa simultaanin. 1915 oli täällä Grigori Löwenfisch parissa näytöksessä, mutta tämän jälkeen sotivasta Euroopasta oli jo vaikea saada huippupelaajia esiintymään.

(19) Sota hiljensi toiminnan. Lillja puheenjohtajaksi 1917 ja Suomi sai itsenäisyyden saman vuoden lopulla

1912–16 oli Oskar Hackman puheenjohtajana, varapuheenjohtajana John L.W. Lillja ja sihteerinä K.V. Lindqvist. Taloudenhoitajana ensin Max Fazer ja sen jälkeen Sven Stolpe. Hallituksen jäsenenä oli 1913–14 B. Catani, joka oli entisen kerhotilamme isännän John Catanin poika. Hackman luopui puheenjohtajan tehtävästä vuonna 1917 ja Lillja siirtyi vetäjäksi, jossa oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1925. Lilljan entiseen varapuheenjohtajan tehtävään valittiin K.E.Ekström, joka kuitenkin murhattiin vapaussodan melskeissä 1918 ja hänen jälkeensä sitä hoiti Allan Candolin. Sihteerinä oli ollut 1917–18 Kurt Herrmann, joka oli Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja vuosina 1925–26 ja oli vielä II maailmansodan jälkeen lyhyen ajan Klubin hallituksessa. 1919 aloitti A.Taube kahdeksan vuotta kestäneen kautensa taloudenhoitajana.

Nämäkin hallitukset joutuivat useaan kertaan vaihtamaan kerhotiloja: 1913–14 Turun Osakunnan huoneisto, Länsi Ranta 14, 1915 saman osakunnan kokoushuone Hermesin talossa Aleksanterinkatu 16, 1916–18 Handelsgillet Pohjois-Esplanadi 41 ja sitten 1918 lokakuussa siirryttiin Galerie Hörhammeriin Kasarminkatu 23, mutta siitä enemmän 1920-luvulla.

Klubiturnauksia pelattiin vielä keväällä 1917, mutta syksyn turnaus jäi kesken. Vuosina 1915 ja 1916 hävisi joskus myös Klubin jäseniä, jotka 1918 taas ilmestyivät jääkärien mukana Suomeen. Vuosien 1912–19 aikana oli A-ryhmän voittaneet K.J.Blomqvist, Herrmann kahdesti, Lillja, E.A.Björklund ja Candolin.

Joulukuun 6. päivä 1917 Suomen Senaatti julisti maamme itsenäiseksi, mutta jouduttiin käymään vielä kevään 1918 ankarat taistelut, jotka varmistivat itsenäisen Suomen syntymisen. Sotatila kesti 1918 vain kuukausia, mutta niiden vaikutus vuosikymmeniä ja vasta Talvisodan 1939–40 ankarat taistelut alkoivat hioa pois vuoden 1918 muistoja. Myös shakki jakautui 1930-luvulla kahdeksi liitoksi ja jouduttiin odottamaan vielä puolisen vuosisataa shakin yhdistymistä yhdeksi shakkiliitoksi.

Kuvaus: IMG (2)

1920-luvulla teki Klubi merkittäviä avauksia: ensimmäinen SM-turnaus, Suomen Shakkiliiton ja Suomen Shakin perustaminen

(20) 1920-luvun merkittävät avaukset

Siirtyessämme 1920-luvulle päättyvät Suomen shakkitoiminnan tärkeät kehitysvuodet ja shakki siirtyy vähitellen maanlaajuiseen johdettuun toimintaan. Ei suinkaan heti, mutta edistystä tapahtui hiljalleen ja osittain huomaamatta. Edellisellä vuosikymmenellä oli toteutunut Suomen valtiollinen itsenäisyys, joka varmistui aseellisen yhteenoton jälkeen. Kansakunta toipui kuitenkin vähitellen ja maata ryhdyttiin rakentamaan suomalaisten omilla ehdoilla. Näin tapahtui myös shakissa. Monet pitkään haudotut suunnitelmat edistyivät ja itsenäisyyden saaminen tuntui vaikuttavan niidenkin toteutumiseen. Kolme uudistusta heti 1920-luvun ensi puoliskolla olivat shakin kannalta tärkeitä ja niiden käynnistäjänä toimi Suomen vanhin shakkikerho Helsingin Shakkiklubi tai jossain asiassa sen aktiivisimmat jäsenet.

(21) Ensimmäinen SM-kilpailu 1922, Suomen mestariksi Tschepurnoff

Jo Pohjoismaiden Shakkiliittoon liittymisen aikoihin 1904 oli Klubissa keskusteltu yleisen suomalaisen turnauksen järjestämisestä. Kerättiin jopa varoja sen toteutukseen. Siihen ei kuitenkaan vielä silloin ollut valmiutta, lähinnä ehkä seurojen vähälukuisuuden johdosta. Suunnitelmaa ei kuitenkaan unohdettu ja se nousi ajoittain esille. Sitten maailmansota siirsi taas toteutusta, jota oli kuitenkin sitkeästi elätetty. 1920 pelasivat HSK ja Turun Shakkiklubi ottelun Turussa. HSK voitti 9–7, mutta tulosta tärkeämpää oli päättäjäistilaisuudessa käyty keskustelu Suomen Shakkiliiton perustamisesta. Asetettiin jo toimikunta, jonka tehtävänä oli valmistella asiaa ja muotoilla liiton sääntöjä.

Sääntöasia ei kuitenkaan edistynyt ja meni taas pari vuotta kunnes Helsingin Shakkiklubi katsoi ajan olevan kypsän kutsua ”kaikki tunnetut Suomen shakkiyhdistykset” osallistumaan ensimmäiseen yleiseen turnaukseen kesäkuussa 1922. Klubin tileissä lähes kaksi vuosikymmentä olleella ”suurella turnausrahastolla” oli viimeinkin käyttöä. Kutsua noudatti yhteensä 20 pelaajaa, jotka jaettiin kahteen ryhmään. I luokassa oli 12 ja II luokassa 8 pelaajaa ja molemmissa luokissa pelattiin täysi turnaus 4.-16. kesäkuuta 1922.

Kilpailun voitti odotetusti Anatol Tschepurnoff, joka oli silloin työnsä johdosta Viipurissa ja edusti kisassa Viipurin Shakkiklubia. Voitto ei kuitenkaan ollut aivan itsestään selvä, sillä viimeisellä kierroksella kohtasivat tasapisteissä olevat Tschepurnoff ja Johannes Terho HSK. Terho oli jo päässyt hieman edullisempaan asemaan, mutta sortui loppuvaiheessa virheeseen, joka tarjosi Tschepurnoffille voiton. Eroa jäi siis täyden pisteen verran. Seuraavat sijat olivat myös HSK:n miehittämät, sillä kolmas oli John L.W. Lillja ja seuraavina Erik Malmberg ja Erhard A. Björklund.

(22) Suomen Shakkiliitto perustettiin SM-kilpailun aikana 10.6.1922

Turussa käydyn keskustelun mukaan piti perustaa ensin shakkiliitto ja sitten järjestää SM-kilpailu. Kävi hieman päinvastoin, kun SM-kilpailu pelattiin ensin. Mutta liittokin perustettiin kilpailun kuluessa ja se oli ehkä shakin tulevaisuuden kannalta vielä tärkeämpää kuin kilpailun järjestäminen. Kesäkuun 10. päivä kisan osanottajat ja seurojen johtomiehet päättivät perustaa valtakunnallisen liiton. 14.6. kokoonnuttiin uudelleen ja valittiin Suomen Shakkiliitolle hallitus. Hallituksesta tuli HSK vetoinen, sillä siihen valittiin neljä Klubin jäsentä: puheenjohtaja Ivar Hörhammer, varapuheenjohtaja Ernst von Freymann, sihteeri ja taloudenhoitaja Eino Tanner ja hallituksen jäsen oli Johannes Terho.

(23) Ilmari Rahm käynnisti Suomen Shakin, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuun 4. päivä 1924

Pieniä yrityksiä shakkilehden saamiseksi oli ollut jo vuosikymmeniä, mutta pienen harrastuspohjan johdosta ne eivät menestyneet. Käyty SM-kilpailu ja Suomen Shakkiliiton perustaminen olivat nostaneet harrastajien määrää ja joistakin alkoi jo tuntua, että shakkilehdellä olisi tarvetta ja sillä saattaisi olla myös menestymisen mahdollisuuksia.

HSK:n sihteeri Ilmari Rahm oli 1923 valittu myös Suomen Shakkiliiton sihteeriksi ja hän lähti viemään eteenpäin shakkilehden perustamista. Tämä oli Rahmin yksityinen yritys ja siihen Shakkiliitto eikä Klubi osallistunut. Rahm oli lääkäri, hyvä pelaaja ja ”Uuden Suomen” shakkipalstan toimittaja. Eräänä syyskuun iltana 1923 hän ilmestyi Klubin kerhotilaan ja tiedusteli siellä olevilta heidän kiinnostustaan lehden tekemiseen. Kannatusta oli ja lehden syntysanat oli lausuttu.

Päätoimittajan vastuu jäi Rahmille ja ensimmäiseksi toimituskunnaksi lupautuivat: Helge Hindström, ”Hufudstadsbladetin” shakkitoimittaja ja myöhemmin eräs maamme shakkielämän huomattavimmista johtajista, jääkäriupseeri Erik Malmberg, niinä vuosina Tschepurnoffin jälkeen maamme vahvin pelaaja, Aleksis Rautanen, tehtävämies ja myöhemmin Suomen Tehtäväniekkojen 1. puheenjohtaja 1935 ja Johannes Terho, hyvä pelaaja ja SSL:n hallituksen jäsen sekä ”Helsingin Sanomain” shakkitoimittaja aina vuoteen 1940. Kaikki olivat shakkielämämme parhaita asiantuntijoita, joista kolme käytti vielä vuosikymmeniä taitojaan shakin hyväksi. Malmberg kuoli valitettavasti jo 1934 vasta 42-vuotiaana. Myös lukuisa joukko muitakin klubilaisia toimi 1. numeron avustajina. Esimerkiksi John L.W. Lillja kirjoitti arvostetun shakkipelin estetiikkaa koskevan ruotsinkielisen artikkelin, joka julkaistiin Suomen Shakin numerossa 7–9/1944 suomennettuna. Kiinnostavaa on myös nähdä, että lehdestä löytyy 14-vuotiaan Eero E. Böökin 3 siirron mattitehtävä, joka on todennäköisesti Eeron ensimmäinen julkaistu tehtävä. Monet vaikeudet olivat kuitenkin edessä ennen kuin lehti saatiin julkisuuteen. Vuosina 1924 ja 1925 Suomen Shakki ilmestyi 112-sivuisena kirjana ja sen jälkeen vuodesta 1926 lehtenä, joka oli jo Suomen Shakkiliiton tukema. Lehti on vaikuttanut pelaajiin vuosikymmenien ajan, sillä on ollut monivaiheinen historia, mutta se ei enää liity suoraan Helsingin Shakkiklubin vaiheisiin.

(24) Puheenjohtajana oli Lillja, jäsenistö kasvoi voimakkaasti ja toiminta oli vilkasta

John L.W. Lilljan puheenjohtajakausi kesti vuodesta 1917 vuoteen 1925. Varapuheenjohtajana oli 1918–20 Allan Candolin, seuraavat kolme vuotta Ivar Hörhammer ja sitten pari vuotta Erik Malmberg, taloudenhoitajana koko ajan A.Taube. Sihteerinä olivat lyhyitä aikoja Hörhammer, Candolin, Ilmari Rahm ja Helge Hindström. Aikaisemmin on kerrottu Klubin saaneen pelitilat vuoden 1918 loppupuolella Galerie Hörhammerista Kasarminkatu 23.

Simultaanit olivat näinä vuosina edelleen suosittuja, sillä vähäinen kilpailutoiminta ei tarjonnut riittävästi pelitilaisuuksia. Simultaaneissa esiintyivät lukuisat kotimaiset kärkipelaajat mm. Anatol Tschepurnoff, Johannes Terho, Lillja, Malmberg, Eino Tanner ja monet muut. 1920-luvun puolivälissä kävi vielä useita vierailijoita, joista mainittakoon Fritzis Apscheneek, Rudolf Spielmann ja Richard Réti. Kerrotaan, että Retin sokkosimultaani myös filmattiin, mutta filmin kohtalo on tuntematon.

Myös erilaiset ottelut olivat muodissa: 1924, 1925 ja 1926 pelattiin Helsinki ja muu Suomi, jotka kaikki päättyivät Helsingin voittoon tuloksin 7–5, 20-7 ja 15–9. Helsinkiläisistä oli valtaosa klubilaisia esim. 1925 klubilaisten tulos oli 15,5/19. 1924 oli Suomen Shakkiliiton liittoturnauksessa toisena Erik Malmberg ja kolmatta sijaa jakoi Johannes Terho. 1925 jakoivat Malmberg ja John Stenberg kolmannen sijan.

Kerhoturnaukset olivat suosittuja ja 1920-luvun alkupuolella ne pelattiin kerhoilloissa lähes koko vuoden kestävinä turnauksina. Niissä oli usein maan parhaimmistoa mukana ja siksi Erik Malmbergin saavutusta vuosien 1920–24 viidessä turnauksessa voidaan pitää loistavana saavutuksena. Hän ei hävinnyt viiden vuoden aikana ainoatakaan peliä. Vuonna 1924 kerhoturnauksessa oli mukana vahva latvialainen Fritzis Apscheneek tuloksella 9/11, mutta jäi toiseksi, sillä Malmberg otti kilpailun voiton 9,5 pisteellä. Keväällä 1925 voiton jakoivat Aleksis Rautanen ja Allan Candolin ja syksyllä voitti Terho,

1912 lahjoitetun Karjalaisen pokaalin oli voittanut 1919 Oiva Olenius ja se säilyi hänellä myös 1920. Mutta 1921 sen valloitti Erhard A. Björklund, joka oli pitänyt pokaalia hallussaan jo 1912–14. Björklund voitti Oleniuksen ja torjui vielä Allan Candolinin yrityksen 1923 3–3 tasapelillä. Mutta 1924 Candolin kukisti Björklundin 4–2 ja piti pokaalin hallussaan vielä vuonna 1925.

(25) 1923 Helsinki-Tallinna ottelut ja kansainvälinen turnaus, Malmberg ja Tschepurnoff Pariisissa 1924

Klubin pelaajia oli valmentanut saksalainen Kurt Emmerich kolmisen kuukautta ja tämän päätteeksi pidettiin kansainvälinen 6 pelaajan turnaus 1923. Emmerich voitti 4,5/5, seuraavina Allan Candolin 4 ja John L.W. Lillja 3,5. Helsinki-Tallinna otteluja pelattiin kaikkiaan 10 vuosina 1923–32. Helsinki voitti otteluista kuusi, Tallinna kolme ja vuoden 1931 ottelu päättyi tasan.

Vuoden 1924 Pariisin Olympialaisten yhteydessä, mutta ei niihin kuuluvana, järjestettiin amatöörien shakkikisat. SSL lähetti sinne Anatol Tschepurnoffin VSK ja Erik Malmbergin HSK. Finaaliin karsittiin kuudessa alkuerässä ja vain voittajat selvisivät. Tschepurnoff voitti eränsä 5/5 ja jakoi finaalissa 4. sijan sittemmin vuosien 1935–37 maailmanmestarin Max Euwen ja Unkarin Arpad Vajdan kanssa. Toisena loppukilpailussa oli edellisessä kappaleessa mainittu Fritzis Apscheneek, joka tuli toiseksi myös vuoden 1924 klubiturnauksessa. Malmbergin tulos alkuerässä oli 2/5 ja alemmassa lopputurnauksessa 4/8, jossa hänen kaikki pelinsä päättyivät tasan.

Kilpailujen päättymisen jälkeen 21.7.1924 perustettiin Kansainvälinen Shakkiliitto (Féderation internationale des Echecs eli FIDE), jonka perustamisasiakirjan Tschepurnoff allekirjoitti Suomen puolesta. Kaksi vuotta myöhemmin Tschepurnoff kilpailumatkalla Budapestissa vahvisti allekirjoituksellaan Suomen virallisen liittymisen FIDE:en.

(26) Ivar Hörhammer liittyi Klubiin, oli hallituksessa 1920–23 ja lähti sieltä ovet paukkuen 1923 syksyllä

Ivar Hörhammer oli opiskellut ulkomailla lähinnä Saksassa ja sieltä palattuaan perusti Helsinkiin taidesalongin. Gallerie Hörhammer sijaitsi Kasarminkatu 23:ssa. Hörhammer liittyi Klubiin 1917 lopulla ja tarjosi lokakuussa 1918 ilmaisen tilan peli-iltoja varten. 1920 hänet valittiin HSK:n sihteeriksi ja 1921 varapuheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1923. Suomen Shakkiliiton perustamisen yhteydessä kerrottiin, että hänet valittiin liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi 1922. Tästä tehtävästä hän kuitenkin erosi jo seuraavana vuonna. Hörhammer valittiin myös 1948 perustetun Suomen Keskusshakkiliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, mutta hän luopui siitä 1950 – ehkä terveyssyistä.

Ilmainen tila Galerie Hörhammerissa oli tietysti HSK:n kannalta hienoa. Kaikki menikin vuoden 1923 puoliväliin hyvin, mutta syyskuussa hallituksen pöytäkirjassa todetaan, että Hörhammerin suhtautuminen Klubiin ja sen yksityisiä jäseniä kohtaan oli käynyt kriittiseksi. Hallitus päätti yksimielisesti, että on saatava uusi huoneisto ja ensimmäisenä oli ehdolla Stenmanin taidesalonki ja hallitus valitsi kaksi neuvottelijaa keskustelemaan asiasta omistajan Gösta Stenmanin kanssa.

Mitä oli tapahtunut? Sitä ei pöytäkirjoista löydy eikä muistakaan papereista. Todennäköistä on, että kyseessä oli henkilökohtaiset erimielisyydet Klubin toiminnasta. Klubilla oli silloin jäseniä noin 150 ja se oli ehdoton ykkönen. Puheenjohtajana oli Lillja, joka oli vuosisadan alusta tehnyt jättiläistyön Klubin hyväksi. Hörhammer oli Klubissa noussut nopeasti varapuheenjohtajaksi. Liikemiehenä hän oli tottunut saamaan tahtonsa lävitse ja hänellä oli hieman särmikäs luonne. Kahden voimamiehen näkemykset eivät olleet muutettavissa. Ja jäsenistö oli varmasti Lilljan kannalla, joten Hörhammer lähti. Hän perusti välittömästi uuden seuran, Helsingin Yleisen Shakkiseuran, joka sai majapaikan tietysti Galerie Hörhammerissa. Seura kohosi aika pian Klubin veroiseksi ja 1930-luvulla johtavaksi shakkikerhoksi. HYS kuitenkin hajosi jo 1960-luvun loppupuolella, johon saattoi olla syynä Hörhammerin kuolema 69-vuotiaana 1953. Todennäköisesti kerholla ei ollut käytettävissä Hörhammerin veroista johtajaa ja ehkä ei vielä ollut syntynyt riittävää kerhoperinnettä. Klubi sai hakemansa uuden pelitilan Stenmanin salongista joulukuussa 1923, mutta kerrotaan siitä enemmän hieman myöhemmin.

(27) Helsingin Shakkiklubi teki palkintolahjoituksia 1924

Klubi lahjoitti 1924 Helsingin oppikoulujen kilpailtavaksi ”kuparikilven”. Se oli tarkoitettu nelimiehisten koulujoukkueiden kiertopalkinnoksi. Sen voitti ensimmäiseksi Suomalainen yhteiskoulu, jonka kärkipöydällä pelasi Eero Böök. Vuosina 1925 ja 1926 voittaja oli Koelyseon joukkue, jossa pelasi myöhemmin Klubin ja Suomen shakkielämän vaikuttajana tunnettu Vilho Palomaa. Lisäksi Klubi lahjoitti kiertopalkinnon Suomen Shakkiliitolle annettavaksi liittoturnauksen voittajille ja Akateemiselle Shakkiliitolle annettiin kiertopalkinto heidän sisäisiin kilpailuihinsa.

(28) Ainutlaatuinen käsinkirjoitettu dokumentti: Klubin pöytäkirjat ja vuosikertomukset ajalta 1920–31

Kuvaus: pk2031ak Vuosilta 1920–31 on säilynyt ainutlaatuisen arvokasta tietoa Klubin toiminnasta. Näiltä vuosilta on 22x35 cm kokoa oleva noin 200 sivua käsittävä kirja, jossa on hallituksien kokouksien pöytäkirjat, toimintakertomukset ja kerhoturnausten tuloksia kahdentoista vuoden ajalta. Pääosin kaikki on kirjoitettu käsin ja vasta kirjan loppupuolella löytyy jotain kirjoituskoneella tehtyä tekstiä, joka on sitten liimattu kirjan sivuille.

Edellisessä luvussa saattoi löytyä arvostelua Ivar Hörhammeria kohtaan, mutta esimerkiksi hänen sihteerikaudeltaan Klubissa, vuodelta 1920, kirjoitetussa toimintakertomuksessa on kuusi kookasta täyteen käsin kirjoitettua sivua, melkein kaunokirjoituksena ilman korjauksia tai yliviivauksia. Tosin tuon edellä mainitun tekstin on voinut kirjoittaa myös sihteeri. Kuitenkaan tekstin sisältöä ei sihteeri voi keksiä ja teksti on selkeydessään erinomainen ja kattaa varmasti Klubin kertomusvuoden tapahtumat.

Kirjoittaja nostaa hattua sen laatijalle, sillä olen aikoinaan toiminut SKSL:n, SSL:n ja HSK:n sihteerinä yhteensä 35 vuotta. Joskus kaikkien sihteerinä samanaikaisesti, joskus yhden tai kahden. Olen kirjoittanut niiltä vuosilta pöytäkirjat ja toimintakertomukset, tiedän työmäärän jos ne tekee niin, että tapahtumista jää selkeä kuva vaikka 80 vuoden kuluttua niitä tutkivalle. Tekniikka on niistä ajoista valtavasti edistynyt, mutta hyväkään tekniikka ei voi sisältää tietoa, jos sitä ei kirjoiteta selkeästi. .

Ettei shakkiväelle jäisi väärää käsitystä Ivar Hörhammerista, niin voin vakuuttaa hänen tehneet mahtavasti työtä suomalaisen shakkitoiminnan puolesta tukemalla ensin Helsingin Shakkiklubia ja myöhemmin Helsingin Yleistä Shakkiseuraa. Hän oli sekä Suomen Shakkiliiton että Suomen Keskusshakkiliiton ensimmäinen puheenjohtaja ja niiden perustamisen välinen aika oli 26 vuotta. Se kertoo jotain Hörhammerin nauttimasta arvostuksesta shakkiväen keskuudessa. Ja kukapa meistä ei olisi välillä paiskonut ovia - ainakin kuvainnollisesti - esimerkiksi näissä shakkitehtävissä ollessaan.

(69) Klubin toimintakertomuksessa etsittiin syitä kerhoiltojen vähentyneisiin käyntimääriin

Klubin sihteerinä 1959–63 oli Bo Nyrén, joka vuosien 1960 ja 1962 toimintakertomuksissa pohti erityisesti Helsingin alueen shakkikerhojen toiminnan kehitystä. Nyrénin mielestä kehitys oli jo vuosikausia kulkenut taaksepäin kerhotoiminnassa ja hän etsi tähän ilmiöön vaikuttaneita syitä. Eräänä syynä kerhotoimintojen vähenemiseen, erityisesti keskustassa sijaitsevissa kerhoissa, hän piti 1950- ja 60-lukujen voimakkaasti kasvanutta lähiöiden rakentamista. Tämä vaikutti keskustan kerhojen jäsenistön vähenemiseen - tai ainakin pelaajien käyntien vähenemiseen kerhoissa - joka ei välttämättä merkinnyt jäsenistön luopumista kerhostaan. Hän totesi tämän ilmiön olevan mm. Tukholmassa yleinen. Tämän maantieteellisen syyn lisäksi Nyrén esitti kysymyksen: missä määrin television yleistyminen oli vaikuttanut jäsenistön käynteihin ja miten paljon oli vaikutusta työpaikkakerhojen vilkkaassa toiminnassa Hän totesi yritysten tukevan sisäistä pelitoimintaa, joka periaatteessa oli shakin kannalta hyvää, mutta pelaaminen liikeyrityksien kerhoissa vähensi pelaajia shakkikerhoista. Ongelma on myös uusien pelaajien tulo shakin pariin, jos shakkikerhojen toiminta vaikeuksien johdosta vähenee. Liikeyritykset eivät kanna huolta shakin tulevaisuudesta, sillä ne ovat kiinnostuneita työntekijöiden viihtyvyydestä.

Näin jälkikäteen voi todeta, että huoli jäsenistön käyttäytymisestä ei vielä 1960-luvulla ollut aivan polttava. Klubilla kävi aika kohtuullisesti jäsenistöä ja toiminta oli vilkasta. Kerhotoiminta 1970-luvulla oli hyvää ja tilanne jopa parani mm. 1980-luvulla, joka oli osittain erittäin vilkasta aikaa. Klubin vartin peleistä torstaisin pidetty tilasto kertoi esim. vuoden 1985 keskiarvon olleen noin 26,4 pelaajaa peli-iltaa kohti ja parhaimmillaan jopa 36 pelaajaa oli paikalla samana iltana. 1990-luku ja uuden vuosisadan alku olivat heikommat, mutta kuitenkin kohtuulliset. Viime vuosien aikana käynnit ovat vähentyneet ja jos siihen etsitään syitä, niin aivan selkeästi voidaan osoittaa ensin nettipelaaminen ja ainakin osalla jäsenistöä on työelämän haasteet niin kovia, että harrastuksesta tingitään. Työpaikkashakkia vielä on, mutta tuskin se vaarantaa nykyistä kerhotoimintaa.

(70) Klubiturnaukset olivat 1960-luvulla voimissaan. Yhteisturnaus Gambiitin kanssa keväällä 1964

Keväällä 1960 oli kerhoturnauksessa taas mukana Eero Böök, jonka palaamisesta jo pari lukua aikaisemmin on kerrottu. Böök voitti tuloksella 10/11 ja seuraavina olivat Bo Nyrén, Allan Kiviaho ja Vilho Palomaa. Syksyllä teki Nyrén kovan tulokset 11,5/12, josta toiseksi tullut Aulis Winter jäi kaksi pistettä. Vuosina 1961 ja 1962 Nyrén oli pitelemätön. Hän voitti molempina vuosina sekä kevät- että syysturnaukset. Syksyllä 1961 ja keväällä 1962 hän joutui jakamaan voittosijan, ensin Nils von Essenin ja sitten Gösta Brantbergin kanssa. Muissa kakkosina olivat Palomaa ja Böök. Keväällä ja syksyllä 1963 voitti Böök ja keväällä oli toisena, silloin vierailijana ja 1970-luvulla viimein jäseneksi liittynyt Ilkka Kanko ja Seppo Kajan oli kolmas. Syksyllä olivat seuraavina Nyrén, Palomaa ja Kajan.

1964 pelattiin yhteisturnaus Gambiitin kanssa, joka olikin järkevää, kun pelitila oli sama ja siten voitiin käyttää hyödyksi peräti neljä peli-iltaa viikossa. Molemmilta kerhoilta oli mukana viisi pelaajaa ja kerhojen parhaat voimat olivat liikkeellä kansainvälisten mestarien muodossa. 1. KvM Böök 8/9, 2. KvM Kaarle Ojanen G 7,5 ja HSK:n pelaajien sijoitukset olivat: 3. Esmo Ridala 6,5, 5. Kajan 4, 6.-7. Aaltio 3,5 ja 9.-10. Allan Kiviaho.

(71) Puheenjohtajana oli Olenius 1957–62 ja Böök 1963–68, Oleniukselle ja Erämetsälle Klubin kultainen ansiomerkki, Hintikka kunniajäsen

Oiva Oleniuksen aikana 1960-luvulla oli Eero Böök varapuheenjohtaja, Bo Nyrén sihteeri ja Nils von Essen taloudenhoitaja. Olenius ilmoitti vuoden 1963 vuosikokouksessa luopuvansa tehtävästä ja tilalle valittiin Eero Böök ja varapuheenjohtajaksi Erkki Aaltio, Nyrén ja von Essen jatkoivat tehtävissään vielä vuoden. 1964 vaihtoivat Nyrén ja Aaltio tehtäviä ja taloudenhoitajaksi tuli Gösta Brantberg. HSK:n kunniajäseneksi kutsuttiin 1961 J.P.Hintikka ja Klubin kultainen ansiomerkki myönnettiin 1960 Oleniukselle ja 1965 Reino Erämetsälle.

(72) Keskusliiton puheenjohtajana oli 1959–62 Hindström ja 1965 Böök. Myönnetyt toimitsija- ja peliarvot

Helge Hindström oli Keskusliiton puheenjohtaja 1959–62 ja varapuheenjohtaja 1963–64 ja 1966 sekä FIDE:n aluepresidentti 1957–66. Eero Böök oli Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja 1963–64 ja oli samaan aikaan Keskusliiton sihteeri ja 1965 hänet valittiin SKSL:n puheenjohtajaksi, josta tehtävästä hän kuitenkin luopui jo seuraavana vuonna. Simo Nuotio oli SKSL:n hallituksessa 1963–64 ja 66-72 sekä Suomen Shakkiliiton sihteerinä 1963–69.

Keskusshakkiliitto oli jostain syystä lyönyt laimin shakkituomarikoulutuksen. Suomella oli FIDE:n nimittämä muutama kansainvälinen tuomari, mutta kansallisia tuomareita puuttui. Varsinaista koulutusta ei ollut. Liitot esittivät shakkituomaritoimikunnan ja SKSL:n edustajiston hyväksyttäväksi esityksensä tuomarin arvojen saajista. Tälläkin valintatavalla vahvistettiin päteville järjestömiehille toimitsija-arvot, mutta joskus valintaan saattoi vaikuttaa perusliittojen (SSL ja TShL) ”poliittiset” tai henkilökohtaiset mielipiteet. Kuten muistetaan, oli Paavo Lihtonen saanut kansainvälisen tuomarin arvon ansioistaan vuoden 1952 Shakkiolympialaisten tuomarina. Klubilaisista 1965 turnausjohtajan arvo myönnettiin Böökille ja Nuotiolle. Vasta 1980-luvulla luotiin puitteet tuomarikoulutukseen.

Kuvaus: Kiviaho Suomalaisen shakkimestarin arvon sai Allan Kiviaho vuonna 1960 ja Seppo Kajan 1965. 1960-luvulla mestariehdokkaiksi nimitettiin 1962 Esa Virtanen, 1964 Leo Lindén, 1965 Giorgio Pegoraro, 1967 Pertti Lindgren ja 1969 Olli Johani. Molempia arvonimiä on myönnetty vuosikymmenien aikana myöhemmin klubilaisina tunnetuille tai vastaavasti Klubin jäseninä arvon saaneista eivät kaikki ole olleet loppuun saakka klubilaisia. Lähtökohtana kuitenkin on, että näissä kirjoituksissa mainitaan HSK:n jäsenet ja tilastoissa pyritään sitten selvittämään milloin ei klubilaisina, mutta myöhemmin klubiin liittyneet, ovat arvonimensä saaneet. Onko hieman sekavaa?

(73) Eero Böök otti 1963 kuudennen Suomen mestaruutensa, Johan Ehrnrooth nuorten mestari 1962

Vuonna 1959 saatiin maaottelukosketus Viron kanssa ja Eero Böök pelasi niissä erinomaisesti: 1959 1-1 Gunnar Uusi, 1960 1,5-0,5 Iivo Nei, 1961 2-0 Uusi, 1962 0,5–1,5 Nei, 1963 1,5-0,5 Uusi, 1964 0,5–1,5 Paul Keres. 1960 Eero pelasi Leipzigin kisoissa vain alkuerän työesteiden johdosta. Tulos oli 4/9. Klubin jäsenistä oli Viroa vastaan mukana Allan Kiviaho 1961 (0,5/2 Helmut Luik), 1962 Bo Nyrén samaa vastustajaa vastaan 1-1. Kiviaho oli mukana myös 1963 ja 1964. Nykyisistä Klubin jäsenistä olivat Viro-otteluissa Unto Räisä 1960–62 ja Ilkka Kanko 1964.

Böök ei ollut pelannut pitkään aikaan Suomen mestaruuskilpailuissa ja oli ehkä hyvien sujuneiden maaottelupeliensä takia taas uudelleen kiinnostunut osallistumisesta. Vuonna 1962 Böök lähti mukaan SM-kisaan, jossa olivat mukana lähes kaikki kärkipelaajat ja Kaarle Ojanen otti kymmenennen mestaruutensa tuloksella 9,5/13. Toiseksi tuli Unto Räisä (8,5), joka oli niinä vuosina Suomen kärkeä, mutta aloitti pitkän tauon samalla vuosikymmenellä. Pelasi sittemmin Kuopion Shakinystävissä ja siirtyi Klubiin 2000-luvun alussa. Böök oli 8 pisteellä jaetulla pronssisijalla.

Böök ei ollut tyytyväinen sijoitukseensa, mutta ennen kaikkea hän oli tyytymätön omiin peleihinsä. Hän aloitti suunnitelmallisen harjoittelun seuraavaa SM-kilpailua varten ja harjoitteluun kuuluivat myös klubiturnaukset. Tulos näkyi vuoden 1963 Suomen mestaruuskilpailussa, jossa Suomen Shakkiliiton puheenjohtajaksi samana vuonna valittu Böök, vei kuudennen Suomen mestaruutensa tuloksella 10/12. Tiukan vastuksen tarjosi 19-vuotias Heikki Westerinen, joka oli tuore SSL:n mestari mallia 1963. Ratkaisevaksi muodostui Böökin voitto keskinäisessä pelissä, sillä Westerinen hävisi lopputuloksissa vain puoli pistettä. Kolmannen sijan jakoivat Kiviaho ja Kanko, Räisä oli tässä kisassa viides.

1960-luvun alkupuolella Kiviaho oli ahkera SM-kisojen kävijä. Hän oli 1963 jaetun kolmannen sijan lisäksi 1961 viides, 1964 kuudes ja 1965 yksin pronssilla (9/13). Bo Nyrén oli 1961 8., mutta vähensi kilpailujaan näihin aikoihin. Ilmari Brander oli liittynyt Klubiin 1960-luvulla, pelasi ilman menestystä 1964, mutta 1965 oli jo jaetulla 4.-5. sijalla vain puoli pistettä Kiviahon pronssituloksesta. Mainittakoon, että vuoden 1964 Suomen ja myös SSL:n mestaruuden voitti jo koko 1960-luvun lähes klubilainen Kanko, joka herrasmiehenä ei kuitenkaan halunnut jättää vaikeuksiin joutunutta seuraansa (HSM) ennen sen toiminnan lopetusta. Avointa SM-kisaa pelattiin kolmen vuoden välein. 1962 paras klubilainen oli Esa Virtanen 16. sijalla ja 1965 oli 8. Kiviaho ja 12. Brander. Otsakkeessa jo todettiin, että Johan Ehrnrooth voitti nuorten Suomen mestaruuden 1962. Sen kylkiäisenä tuli samalla Suomen Shakkiliiton nuorten mestaruus.

Suomen Shakkiliiton mestaruuskilpailuissa oli 1960 pronssilla Einar Candolin, Esmo Ridala sai hopeaa sekä 1963 että 1964. Kiviaho jakoi pronssin edellisessä ja Brander seuraavassa kisassa. Klubilla on ollut vähän naispelaajia, joita ei muutenkaan kovin runsaasti shakin piirissä ole näkynyt. SSL:n mestaruuden vei Klubin Gunnel Jägerhorn 1965 ja hän oli jaetulla toisella sijalla 1963. SSL aloitti 1965 kilpailun pikashakin mestaruudesta ja ensimmäisessä kisassa Kiviaho oli toinen. Samana vuonna Kiviaho oli kolmas Helsingin Shakkiliiton pitkän pelin mestaruuskilpailussa.

(74) Joukkuepikashakin Suomen mestaruudesta alettiin pelata 1963 ja 7 mitalia tuli 1960-luvun kisoista

Joukkuepikashakin mestaruuskilpailujen aloittaminen oli erinomainen piristysruiske suomalaiselle shakille. Salossa pelattuun ensimmäiseen kilpailuun tuli vain 25 nelimiehistä joukkuetta eli yhteensä 100 pelaajaa. Vuosikymmenien kuluessa se on kasvanut suureksi tapahtumaksi, jonka pitäisi jo kelvata mediallekin, mutta eivät ole kuitenkaan kelpuuttaneet. Nykyisin joukkueiden lukumäärät liikkuvat, osittain kisakaupungin sijainnista riippuen, kahdensadan molemmin puolin. Ennätys on 221 joukkuetta (1996 Espoo ja seuraavana 220 joukkuetta Helsinki 1994). Eli pelaajamäärä on jo lähellä 900 pelaajaa, mutta haaveissa olevaan tuhanteen pelaajaan ei ole vielä päästy.

Klubi oli hyvällä menestyksellä mukana koko 1960-luvun seitsemässä kisassa. Hopeaa tuli viidesti ja pronssia 2 kertaa. Lisäksi kakkosjoukkue oli kaksi kertaa 4., kaksi kertaa 6. ja muissa huonoimmillaan 10. Klubilla oli silloin erinomainen pikashakin pelaajien joukko, mutta joukkueita muodostettaessa ei välttämättä haettu aina neljää parasta, vaan siihen joskus vaikutti myös pelaajien halu pelata jonkun hyvän ystävän kanssa samassa joukkueessa. Ja se saattoi merkitä jopa mestaruuden menettämistä.

Klubin 80-vuotisjuhlaturnaus ja muuta 60-luvun lopun toimintaa

(75) HSK:n juhlaturnausta tuki Helsingin Sanomat ja päätähtenä oli Neuvostoliiton Mark Taimanov

Helsingin Shakkiklubin juhlaturnauksen päätähdeksi oli hankittu Neuvostoliiton Mark Taimanov, joka kuului maailman ehdottomaan eliittiin. 1971 hän pelasi MM-karsinnoissa, mutta hävisi silloin Robert Fischerille murskaluvuin 6-0. Välttämättä se ei merkinnyt Taimanovin huonoutta vaan se osoitti lähinnä Fischerin sen hetkistä ylivoimaista taitoa, jonka muutkin vastustajat saivat tuntea Fischerin raivatessa tietään maailmanmestariksi. Neuvostoliitosta tuli myös kansainvälinen mestari Vjatseslav Osnos, joka myöhemmin (1974) oli Viktor Kortshnoin avustajana MM-ottelussa Anatoli Karpovia vastaan. Länsi-Saksasta oli mukana suurmestari ja kustantaja Lothar Schmid, joka oli Eero Böökin henkilökohtainen hyvä ystävä ja neljäntenä ulkomaalaisena oli mukana Hollannin Frans Wenneberge. Helsingin Sanomilta Helsingin Shakkiklubi sai turnaukseen huomattavaa tukea, mikä mahdollisti edustavan pelaajajoukon hankkimisen.

Taimanov osoitti olevansa huippupelaaja, sillä hän voitti turnauksen maksimituloksella 9/9! Toinen oli Osnos 7,5 pisteellä ja Schmid tuli kolmanneksi 6,5 pisteellä. Muiden tulokset: KvM Böök ja Heikki Westerinen 5, KvM Kaarle Ojanen 4, Ilkka Kanko 4, Wenneberge 2, Allan Kiviaho ja Ilmari Brander 1,5.

Kilpailun jälkeen tekivät Taimanov ja Osnos simultaanikiertueen kuuteen kaupunkiin erinomaisin tuloksin: Taimanov +103 =17 –6, Osnos +51 =28 –2. Neuvostoliiton Nikolai Krogius, joka oli suurmestari ja huomattava shakkijohtaja, pelasi simultaanit Helsingissä ja Kotkassa tuloksin +78 =11 –3.

(76) Eero Böök oli puheenjohtajana vuosina 1963–68 ja vuosikokous 1969 valitsi tehtävään Erkki Aaltion

Eero Böök ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan tehtävän vuoden 1969 vuosikokouksessa. Uudeksi Klubin vetäjäksi valittiin Erkki Aaltio, joka oli ollut varapuheenjohtaja 1963, sihteeri 1964-66, jäsenenä hallituksessa 1967-68. Aaltion vuonna 1969 alkaneesta kaudesta tuli ainutlaatuisen pitkä taival Helsingin Shakkiklubin toiminnassa, joka jatkui seuraavalle vuosisadalle, tai voi myös sanoa, uudelle vuosituhannelle saakka. Mutta siitä ehdimme kertoa kirjan loppusivujen aikana.

Bo Nyrén oli myös päättänyt jäädä pois hallituksesta ja varapuheenjohtajan tehtävästä, johon valittiin hallituksessa jo 12 vuotta toiminut Vilho Palomaa. Pertti Lindgren jatkoi sihteerinä vielä vuoden ja vuoden jatkoi myös taloudenhoitaja Voitto Tulonen. Hallituksessa oli jo pitkään ollut Allan Kiviaho ja uutena tuli hallitukseen Yrjö Laiho, jolle oli jo katsottu sopiva tehtävä seuraavalle vuosikymmenelle. Reijo Raatikainen oli myös uusi hallituksen jäsen.

Simo Nuotio oli Keskusliiton hallituksessa 1963–72 ja Suomen Shakkiliiton sihteerinä vuosina 1963–69. Lisäksi hän toimi useita vuosia Suomen Shakin julkaisutoimikunnassa. Vuosina 1956-67 oli Paavo Lihtonen sihteerinä shakkituomaritoimikunnassa ja maajoukkueluokan puheenjohtajana hän oli ollut 1959–64.

(77) Vanhaa kaartia poistui: 1967 kuolivat Helge Hindström ja Paavo Lihtonen, 1968 Oiva Olenius

Helsingin Shakkiklubin vanhasta kaartista kuoli kolme merkittävää johtohenkilöä runsaan vuoden aikana. Kaikki kolme olivat vuosien kuluessa toimineet Klubin puheenjohtajana, jossa tehtävässä heidän yhteenlasketut kautensa tekivät 24 vuotta.

Helge Hindström (1889–1967) oli ollut Klubin hallituksen jäsen jo 1920. Hän oli ollut 6 vuotta puheenjohtajana kahden vuoden jaksoissa 1920-, 1940- ja 1950-luvuilla ja hallituksessa yhteensä 22 vuotta. Hindström oli ollut myös Keskusshakkiliiton puheenjohtaja 4 vuotta ja vuosina 1957–66 Kansainvälisen Shakkiliiton aluepresidentti, josta tehtävästä oli luopunut noin puoli vuotta ennen kuolemaansa.

Paavo Lihtonen (1896–1967) oli ollut 4 vuotta Klubin puheenjohtajana ja yhteensä 15 vuotta hallituksessa. Lihtonen oli ollut myös Keskusliiton hallituksessa 9 ja Suomen Shakkiliiton hallituksessa 15 vuotta, joista 3 vuotta puheenjohtajana. Kansainvälisen tuomarin arvon hän sai toimittuaan ansiokkaasti Helsingin Shakkiolympialaisten tuomarina.

Oiva Olenius (1890–1968) oli 14 vuotta toiminut HSK:n puheenjohtajana ja hallitusvuosia oli yhteensä 29. Hän oli ollut myös Suomen Shakkiliiton hallituksessa 10 vuotta. Aikaisemmin on jo kerrottu puolustusministeriön kansliapäällikkönä 30 vuotta toimineen Oleniuksen saaneen 1955 jalkaväenkenraalin arvon.

(78) Liittojen mestaruuskilpailuissa ei menestystä. HSK - SSS otteluiden toinen kiertopalkinto Klubille

Suomen mestaruuskilpailuissa oli Ilmari Brander 1967 jaetulla neljännellä ja 1969 jaetulla viidennellä sijalla. Joukkuepikashakin seitsemästä mitalisijasta on jo kerrottu luvussa 74. Suomen Shakkiliiton mestaruuskilpailuissa 1966 jakoivat 3. sijan Esmo Ridala ja Brander, 1967 Seppo Kajan oli toinen ja seuraavana vuonna jaetulla pronssisijalla ja Allan Kiviaho oli näinä vuosina kolme kertaa sijaluvuilla 4-6. SSL:n pikashakin mestaruuden voitti Kiviaho vuosina 1966 ja 1967.

1968 oli mestariehdokasluokassa toisena Giorgio Pegoraro. Professori Pegoraro oli aktiivinen klubilainen ja mielenkiintoinen henkilö. Hän toimi Helsingin Italian suurlähetystössä ja saavutti täällä suomalaisen mestariehdokkaan arvon, mutta kävi Suomessa olonsa aikana Italiassa hankkimassa sikäläisen shakkimestarin arvon. Pegoraro edusti Klubia myös kahdessa HSK-SSS ottelussa, jossa hänen panoksensa 1969 oli ratkaisevaa laatua. Helsingissä pelatussa ottelussa pelattiin 7 tasapeliä, mutta Pegoraro otti ottelun ainoan voiton, joka toi Klubille samalla otteluvoiton. Hän siirtyi 1971 Italian Pariisin lähetystön tehtäviin.

ME-luokan turnauksien kärkisijoilla esiintyy usein Erkki Sahlbergin nimi. Hän voitti akateemisen mestaruuden 1955 ja oli Suomen edustajana ylioppilaiden joukkue-MM-kilpailuissa samana vuonna. Sahlberg kuuluu niiden huono-onnisten klubilasten joukkoon (ainakin Erkki Aaltio ja Kaj Funck), jotka hyvistä ME-luokan tuloksista huolimatta eivät saavuttaneet shakkimestarin arvoa. Ennen selojärjestelmän tuloa mestarin arvon saavuttamiseksi piti voittaa, vain noin kolme kertaa vuodessa pidetty, mestariehdokasturnaus ja vastaavaksi suoritukseksi ei riittänyt useampikaan toinen sija.

Stockholms Schacksällskapetin ja Helsingin Shakkiklubin otteluita pelattiin 1960-luvulla viisi kertaa. SSS:n hankkimasta uudesta kiertopalkinnosta oli pelattu kolme kertaa 1950-luvulla ja Klubi oli tappiolla pistein 1--2. HSK voitti 1961, 1963 ja 1967 ja hävisi 1964. Kiertopalkinto jäi Helsinkiin 1967 voitoin 4–3. Klubi hankki uuden kiertopalkinnon ja siitä pelattiin ensi kerran 1969 Klubin voittaessa 4,5–3,5. Vuosina 1968 ja 1969 Klubi otteli Lahden kaupunkijoukkuetta vastaan voitollisin tuloksin 11,5–6,5 ja 10,5–1,5.

(79) 1960-luvun loppu oli vilkasta maaotteluiden aikaa

Suomi-Viro otteluja oli vuosittain 1966–69. Vuonna 1969 Neuvostoliitto lopetti Suomen ja Viron kanssakäymisen maaottelujen merkeissä ja ne palasivat vasta uudelleen Neuvostoliiton viimeisinä vuosina. Ruotsia vastaan oteltiin kahdesti ja nekin loppuivat tuntemattomasta syystä Ruotsin taholta samana vuonna kuin Viro-ottelut. Näissä maaotteluissa olivat mukana seuraavat klubilaiset ja voitaneen ehkä mainita myös tulevat klubilaiset: 4 kertaa Eero Böök, kolme Allan Kiviaho sekä kerran Ilmari Brander ja Seppo Kajan. ”Tulevista” oli 6 kertaa Ilkka Kanko, kaksi Juhani Sorri ja kerran Unto Räisä ja Erkki Turunen. Turunen pelasi nuorten pöydällä 1969, vastustajana oli Ulf Andersson ja tulos 1-1.

(80) HSK-Gambiitti yhteisturnaukset ja muuta sisäistä kilpailutoimintaa

1964 oli järjestetty Gambiitin kanssa yhteisturnaus yhteisessä kerhotilassa. Näitä jatkettiin 1967 ja 1969. Vuonna 1967 pelatun yhteisturnauksen voitti Kaarle Ojanen G 7,5/9, toisena oli Eero Böök 7, seuraavina Ilmari Solin G 6, Ilkka Kanko HSM ja Erkki Aaltio 4,5. 1969 yhteisturnaus pelattiin peräti neljässä 10 pelaajan ryhmässä, joissa kaikissa oli molemmilla seuroilla tasavahva edustus:

Ottelussa laskettiin myös saavutettujen pelipisteiden yhteismäärä ja Klubi voitti 92–88. Tasaista siis oli.

Tuloksia (seuramerkintä taas vain G:n pelaajista): M-ryhmä: Esmo Ridala ja Ojanen G 6,5, Giorgio Pegoraro 6, Böök 5,5, Solin G 5, II-ryhmä: Aaltio 8, Jörn Elfving G 7,5 ja 5. Nils von Essen 4, III-ryhmä: Kalevi Marjamäki G 6,5, Yrjö Laiho ja Gunnar Gummerus 6, IV-ryhmä: Paavo Jäntti 9/9!

Varsinaisista klubiturnauksista mainittakoon 1967 kevätturnauksen parhaat: Åke Sneitz, Erkki Sahlberg Aaltio ja Bo Nyrén 5,5. Nyrén voitti syyskilpailun ja Sneitz oli toisena. Keväällä 1968 pelattiin alku- ja loppukilpailu: kärjessä Pegoraro, Sahlberg ja Kaj Funck. Syksyn kilpailun voitti Böök tuloksella 9/9!, seuraavana Ilmari Brander 8. Monrad-turnauksessa keväällä 1969 jakoivat voiton Vilho Palomaa, Aaltio ja Sahlberg. Syksyllä oli yhteisturnaus joten omaa turnausta ei pelattu.

Karjalaisen pokaaliotteluita oli 1960-luvulla käyty vilkkaasti. Pokaalin pitkäaikaiseksi haltijaksi tuli 1960 Allan Kiviaho, joka piti pokaalia hallussaan vuoteen 1966. Haastajina olivat olleet Nyrén, Jaakko Holopainen, Palomaa, Sneitz ja uudelleen Palomaa. Viimein pokaalin voitti Sneitz eli pelaaja, jolta Kiviaho oli sen 1960 voittanut. Sneitz torjui Kiviahon yrityksen seuraavan vuonna ja 1969 sen viimeiseksi voittajaksi tässä muodossa tuli Brander. Nimittäin hallituksen kokouksessa 23.1.1969 päätettiin pokaalin sääntöjä muuttaa siten, että peliajaksi tulee 30+30 minuuttia, pöytäkirjan pitoa ei tarvita ja loppukilpailu pelataan 6 pelin ottelussa.

(81) Eräs epäonnistunut huoneiston hankintayritys 1960-luvun lopulla

Klubilla oli hyvä vuokrattu pelipaikka, mutta vuoden 1968 tammikuussa tuotiin hallitukseen ehdotus oman huoneiston hankkimiseksi. Huoneisto oli oikeastaan kellaritila, joka oli tarkoitettu talon askartelutilaksi. Tila käsitti kaksi huonetta yhteispinta-alaltaan 63 m2 osoitteessa Juhani Ahontie 16. Hallituksen jäsenet olivat pöytäkirjan mukaan lähes kaikki tutustuneet siihen ja pitivät sitä tarkoituksenmukaisena.

Huhtikuussa pidetyssä hallituksen kokouksessa todettiin, että Helsingin Rakennusvirasto ei hyväksynyt tilaa ulkopuolisten kerhohuoneistoksi, mutta toiminta olisi kuitenkin mahdollista, jos taloyhtiön taholta ei siitä valiteta. Kuitenkin yksi talon osakkeenomistaja, joka asui kyseisen tilan ylläpuolella, pelkäsi siitä aiheutuvaa häiriötä ja vastusti hanketta.

Asia kuitenkin eteni niin pitkälle, että huoneistoon oikeuttavat osakkeet ostettiin ja otettiin lainaa Helsingin Pankista. Mutta pöytäkirjassa 14.9.1968 todetaan, että huoneistoa ei voi saada kerhotilaksi ja on pyrittävä myymään osakkeet siedettävään hintaan. Hallituksen jäsenistä puheenjohtaja Eero Böök ja taloudenhoitaja Bo Nyrén olivat sijoittaneet myös omia varoja yritykseen ja pöytäkirjassa Böök toteaa, että tuskin hallituksen jäsenet haluavat sitoutua maksamaan mahdollisia tappioita. Lohduttavaa oli lukea vuoden 1968 toimintakertomusta, jossa todetaan huoneisto ostetuksi vuoden 1968 alussa, mutta se oli saatu myydyksi taloyhtiölle samasta hinnasta kuin oli ostettukin. Tämän vahvisti 75 vuotta syyskuussa 2006 täyttänyt Bo Nyrén, kun kirjoittaja kävi Erkki Aaltion kanssa onnittelukäynnillä syntymäpäivää seuraavana päivänä.

Reino Erämetsän testamenttaamasta palkinnosta kilpailtiin 1970–75

(82) Lokakuussa 1969 kuollut Reino Erämetsä oli testamentannut Klubille kiertopalkinnon

Reino Erämetsä oli liittynyt Klubiin 1930 ja oli lähes säännöllisesti osallistunut sisäisiin turnauksiin vielä viimeisinä vuosinaan. Hän oli innokas shakkimies, jota myös pika-, kirje- ja tehtäväshakki viehättivät. Hän kuoli lyhyen sairauden jälkeen 80-vuotiaana. Heti seuraavan vuoden syksyllä Klubi järjesti ensimmäisen Erämetsä-cupin Erämetsän testamenttaamasta palkinnosta.

Kuvaus: Erametsa Erämetsä-cupin säännöt olivat lyhyesti seuraavat: pelaajien lukumäärä oli maksimissaan 32 ja heistä muodostettiin ”tenniskaavio”, jossa pelaajat jaettiin tietyillä kriteereillä kaavioon siten, että etukäteen parhaiksi arvioidut kohtasivat mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa. Jos ilmoittautuneita oli yli 32, niin pelattiin karsintapelejä. Otteluparit pelasivat 2 peliä 1,5 tunnin ajoin ja tämän jälkeen oli loppupeliin aikaa 15 minuuttia. 1-1 tasatuloksessa jatkettiin seuraavalla pelikerralla kahdella 30 minuutin pelillä. Jos peli olisi silloinkin tasan, niin pelaajien edellisen kierroksen ottelun lopputulos ratkaisi. 2-0 oli parempi kuin 1,5-0,5. Ja jos vielä oli tasatulos, niin yksi 30 minuutin ottelu ratkaisi ottelun. Värit arvottiin ja tasatuloksessa mustalla pelannut voitti. Säännöissä etsittiin ehkä liian varmaa systeemiä parhaiden löytämiseksi, joka aiheutti sittemmin Erämetsä-cupin päättymisen.

Osanottajien taso oli erittäin korkea, mutta seuraavissa kilpailuissa mutkikas ja aikaa vievä järjestelmä rupesi vaikuttamaan negatiivisesti pelaajiin. Klubin kaksi iltaa viikossa oli liian vähän ja jatkopelit aiheuttivat vaikeuksia ja kierrosten venymistä pitkiksi. Se taas vaikutti seuraavien kierrosten pelien viivästymiseen.

Kilpailu pelattiin aina syksystä kevääseen ja kun 1974 syksyllä aloitettu cup saatiin päätökseen vasta vuoden 1975 syksyllä, niin todettiin kilpailu aikansa eläneeksi.

(83) Erämetsä-cupin parhaat lyhyesti

Erämetsä-cupin finaalit ja semifinaalit vuosina 1970-75:
. 1.CUP 1970–71 FINAALIi: Eero Böök 3,5–2,5 Erkki Havansi SSK, semifinaalit: Böök 2–0 Ilmari Brander, Havansi 1,5–0,5 Esmo Ridala,

2.CUP 1971-72 FINAALI: Böök 1,5-0,5 Ilkka Sarén.SSK, semifinaalit: Böök 1,5-0,5 Pertti Poutiainen KS-58, Saren 2-0 Thomas Ristoja G,

3.CUP 1972–73 FINAALI: Böök voitti Eero Raasteen G (tuloksesta ei ole tarkempaa tietoa), semifinaalit: Böök 1,5-0,5 Kaj Funck, Raaste 3–1 Allan Kiviaho, 4.CUP 1974-75 FINAALI: Jorma Äijälä SSK 2-0 Juhani Rikkonen RiiSY, semifinaalit: Äijälä 1,5-0,5 Böök, Rikkonen 3–1 Harri Hurme SSK.

Kolmannessa Erämetsä-cupissa oli ennätysmäärä osanottajia (55), joista 27 oli Klubin jäseniä. Kaavioon pääseminen jo aiheutti ongelmia, kun karsinnassa etsittiin korkeintaan 32 pelaajaa. Erämetsä-cup oli erinomainen yritys lajissaan ja olisi saattanut elää pitemmälle, jos ottelut olisi voitu ratkaista lyhyemmillä ajoilla ja muutenkin nopeammalla tavalla.

(84) Kerhotoiminta oli myös vilkasta ja pelaajia löytyi vielä siihenkin

Erämetsä-cupista huolimatta klubiturnauksiinkin riitti pelaajia. 1970 pelattiin yhteisturnaus Gambiitin kanssa neljässä 8 pelaajan ryhmässä. Pisteissä hävisimme selvästi 43–69. A-ryhmä: Kaarle Ojanen G 6/7, 2. Erkki Aaltio 5, B-ryhmä: 1. Thomas Ristoja G 6/7, parhaat klubilaiset Nils von Essen ja Yrjö Laiho 3, C-ryhmä: 1. Henry Lindroos G 6/7, 3. Olavi Heikkilä 4,5, D-ryhmä: Veijo Loikkanen G 6,5/7, 2. Markku Railo 5,5.

Klubin sisäisissä turnauksissa oli kärjessä seuraavat: 1970 keväällä Ilmari Brander, Aaltio, Böök ja Gösta Brantberg. 1971 keväällä Aaltio, Erkki Sahlberg ja Reijo Raatikainen, syksyllä nuoret lupaukset Timothy Binham ja Jyrki Salonen, 1973 Allan Kiviaho, Salonen, Kaj Funck, 1974 nyt jo klubilaisena Ilkka Kanko, Aaltio, Brantberg ja syksyllä 1975 René Kajander ja Sahlberg sekä kolmantena Raatikainen. Karjalaisen pokaalin karsintakilpailun haastajaksi pääsystä voitti 1970 Olli Johani.

(85) Hallituksessa vanhaa ja uutta

Puheenjohtajana jatkoi, kuten seuraavinakin vuosikymmeninä, Erkki Aaltio. Varapuheenjohtaja Vilho Palomaa jatkoi koko käsiteltävän ajanjakson. Uudeksi sihteeriksi tuli vuosiksi 1970–72 Markku Peltoniemi, 1973 tehtävässä oli Ilkka Mäkinen ja 1974-75 Pekka Palamaa. Taloudenhoitajaksi tuli 1970 Yrjö Laiho ja hän hoiti tehtävää lähes 1970-luvun loppuun. Jäsenenä jatkoivat Allan Kiviaho ja Reijo Raatikainen, Kaj Funck aloitti 1971 24 vuotta kestäneen jäsenyyden hallituksessa. Myös Viljo Littunen ja Hannu Autio aloittivat vuosikymmenen alussa hieman lyhyemmiksi jääneet hallituksen jäsenyydet.

Pertti Lindgren oli 1960-luvun loppuvuosina HSK:n sihteeri ja hänet valittiin Suomen Shakkiliiton puheenjohtajaksi vuosiksi 1970–72 ja tehtävään kuului myös Keskusshakkiliiton hallituksen jäsenyys. SSL:n varapuheenjohtaja oli 1973–76 Aaltio ja 1973 hän aloitti myös SKSL:n hallituksessa 11 vuotta kestäneen toimikautensa. Simo Nuotio oli 1970–72 SKSL:n hallituksessa ja toimi koko 1970-luvun Suomen Shakin julkaisutoimikunnassa.

(86) Huoneistohuolia vuonna 1971

Helsingin Shakkiklubin hallitus joutui vuoden 1970 alussa punnitsemaan hyvän pelitilan ja siitä maksettavan vuokran suhdetta Klubin rahavaroihin. Vuokraisäntä oli ilmoittanut vuokran huomattavasta korotuksesta, joka merkitsi tuntuvaa lovea Klubin talouteen. Hallitus totesi, että lisätuloja olisi saatava joko jäsenmaksujen korottamisella tai vaihtoehtona oli halvemman pelipaikan hankkiminen. Klubille oli jo myönnetty vuoden 1971 SM-kilpailujen järjestäminen ja hieman hataria toiveita asetettiin siitä saatavien lisätulojen varaan. Vuosikokous kehotti hallitusta kuitenkin tutkimaan muita vaihtoehtoja, mutta uuden pelitilan löytäminen keskustan alueelta ei näyttänyt olevan mahdollista.

Vuoden 1971 SM-kisojen talouden onnistuminen oli tässä tilanteessa erityisen tärkeää. Ilmoitusten hankintaan panostettiin ja ilmoitustuotot kohosivatkin huomattaviksi ja toimintakertomuksessa vuodelta 1971 kiitettiin erityisesti Bo Nyrénin sekä myös Eero Böökin ja Erkki Aaltion tuloksellista toimintaa ilmoitusten hankinnassa. Kiperästä tilanteesta selvittiin ja kilpailut onnistuivat hyvin. Klubin toimintakin oli piristynyt ja tuntuu siltä, että vaara pelihuoneiston menettämisestä oli yhdistänyt jäsenistönkin yhteisiin ponnisteluihin.

Tämä ei ole ainoa kerta, kun hallitus on joutunut painiskelemaan vuokrankorotuksen paineessa. Siitä on toistaiseksi selvitty 120 vuoden täyttämiseen saakka, vaikka korkea vuokra rasittaakin Klubin taloutta kohtuuttoman paljon. Toivottavasti jatkossakin löytyy keinoja kerhon pitämiseen, koska sillä on, joskus pienestä ”tyhjäkäynnistä” huolimatta erittäin tärkeä osuus Klubin omaleimaisuuden kohottamiseen.

(87) Eero Böök täytti 60 vuotta ja häntä muistettiin sekä Klubin että liiton taholta

Eero Böök sai Kansainvälisen Shakkiliiton ensi jaossa vuonna 1950 kansainvälisen shakkimestarin arvon ensimmäisenä suomalaisena. Kuusinkertainen Suomen mestari, olympia- ja maaottelupelaaja sekä komeita tuloksia ulkomaiden kovissa kilpailuissa saavuttanut Böök täytti 9.2.1970 60 vuotta. Böökin saavutuksia muistettiin kultaisilla merkeillä ja kunnianosoituksilla. HSK myönsi hänelle kultaisen ansiomerkkinsä, SKSL myönsi shakin kultaisen ansiomerkin numeron 4 ja SSL kutsui hänet liiton kunniajäseneksi. Böök oli vähitellen lopettamassa loistavaa uraansa, mutta osallistui vielä joihinkin peleihin 1970-luvulla.

(88) Tuomari- ja peliarvoja

Shakin hopeinen ansiomerkki myönnettiin 1973 Simo Nuotiolle, jolle oli myönnetty myös shakkituomarin arvo 1972. Klubin nuoret lahjakkuudet Pertti Kirjavainen ja Jyrki Salonen saavuttivat 1973 suomalaisen shakkimestarin arvot 121 ja 123. Mestariehdokkaiksi korotettiin 1970 Kaj Funck ja Pekka Ojanen, 1971 Erkki Karppinen, Antti Pihlajamäki ja Tauno Pääkkönen, 1973 Markku Railo ja 1974 Jouko Unhola.

(89) SM-kilpailuja 1970-alkupuolella, 1974 nuorissa Timothy Binham paras, mutta mestariksi tuli Jyrki Salonen

SM-kilpailujen jaetun pronssin sai 1970 Allan Kiviaho. Klubille harvinaisia naisten mitaleja toivat Marjatta Palasto (myöh. Kujasalo) ja Aulikki Näsänen (myöh. Ristoja). Palasto otti SM-pronssin 1971 ja hopean 1973, Näsänen hopeaa 1972. Avoimessa SM-kisassa oli Kiviaho 9. 1973 ja 1975 olivat HSK:n nuorukaiset jo ahdistamassa kärkeä: 6. Timothy Binham 8/11 ja 7. Jyrki Salonen 7,5.

Nuoria oli näinä vuosina Klubissa melko runsaasti ja se alkoi vähitellen näkyä myös nuorten SM-kilpailujen tulosluetteloissa. 1972 Pertti Kirjavainen oli kolmas, 1973 Salonen toinen ja sitten tuli vuoden 1974 kisa. Kilpailun paras oli Binham, mutta hän ei saanut mestaruutta, koska hän ei ollut Suomen kansalainen. Timothy oli asunut Suomessa koko ikänsä, mutta oli pitänyt isänsä kansalaisuuden. Uusinnassa kolmen eri seuran pelaajan kesken jäi mestaruus Klubille, kun Salonen voitti uusinnan. 1975 oli John Fieandt 7.

Joukkuepikashakissa HSK otti vielä 1970 hopeaa, mutta sitten alkoivat heikommat vuodet. Ei ihan viime vuosina olisi valitettu niistäkään sijoista, mutta kahdeksan vuoden mitaliputken jälkeen sijoitukset tuntuivat mahdottoman huonoilta. 1971-74 tuli yksi neljäs sija ja kolme viidettä sijaa. Lisäksi HSK II oli kerran kuudes ja kerran kahdeksas. 1975 sijoitukset olivat 11. ja 15.

SSL:n mestaruuskilpailuissa oli 1970 toinen Kiviaho, 1971 ME-luokassa oli toisena Kaj Funck, 1973 ME-luokan voitti Kirjavainen ja sai mestarin arvonsa. Aikaisemmin mainitut naispelaajat saivat samalla myös vastaavat SSL:n mitalit, koska kisat olivat samalla myös SSL:n mestaruuskilpailut. Kiviaho voitti SSL:n pikashakin 1970, 1971 oli toisena Kirjavainen ja 1975 Jouko Unhola oli kolmas.

Nuorten SSL:n mestaruuskilpailuissa oli menestys hyvää. 1970 Jyrki Pesola voitti uusinnassa Kirjavaisen, joka seuraavana vuonna jakoi toista sijaa, 1972 toinen oli Binham ja kolmas Fieandt ja 1975 oli toisena René Kajander.

(90) Uusi SM-kilpailu oli pikashakin henkilökohtainen kilpailu, mutta seurajoukkueiden SM-kilpailun tulo on ollut piristysruiske shakille

Klubista henkilökohtaisen pikashakin idean toivat Allan Kiviaho ja Erkki Aaltio. HSK esitti kilpailun aloittamista Keskusshakkiliitolle 1974 helmikuussa ja jo kesällä pelattiin ensimmäinen SM. HSK järjesti kilpailun, jossa oli.20 pelaajaa ja kilpailu pelattiin yhtenä kierroksena. HSK ei kuitenkaan saavuttanut mitalia, sillä Kiviaho oli parhaana klubilaisena 4. ja seuraavana vuonna 6. Kisan kierroksia on vuosien mittaan lisätty ehkä jo äärirajoille ja osittain siitä johtuen osa parhaimmistoa on välillä vältellyt osallistumista.

Mutta seurajoukkueiden SM-kilpailun perustaminen on ollut erinomainen asia ja nykyisin se muodostaa useimpien kerhojen tärkeimmän kohteen kauden aikana. HSK on ollut aina aktiivisesti mukana. SM-joukkuekilpailun alku oli vaatimaton, sillä ensimmäisellä kerralla 1974-75 siihen osallistui 29 8-miehistä joukkuetta. Kilpailu pelattiin cup-muodossa ja mestaruuden vei Suomalainen Shakkikerho ja hopeaa sai Kulttuuri-Shakki 58. HSK oli välierässä hävinnyt 1-3 SSK:lle ja Gambiitti KS-58:lle. HSK ja G eivät kuitenkaan lähteneet kamppailemaan erillistä pronssiottelua, vaan tasasivat pronssisijan. Seuraavassa SM-cupissa oli 32 joukkuetta ja siinä loppuottelussa olivat edellisen kisan kolmoset, joista Gambiitti otti mestaruuden vertailulla 3–3. Klubi siis hopealle ja pronssille tulivat SSK (HSK voitti 3–2) ja RiiSY.

(91) Hieman kansainvälisistä kilpailuista

Klubin nuorien pelaajien siivet alkoivat kantaa 1970-luvun alkupuolella. Nuorten Euroopan mestaruuskisoissa 1974 oli Jyrki Salonen 24. ja seuraavana vuonna 16. Timothy Binham oli kuuden maan ottelussa nuorten pöydällä ja teki tuloksen 3/5, 1975 PM-kilpailuissa Binham oli 15. (7/9), Salonen ja Kaj Funck saivat 5,5 pistettä. Binham oli samana vuonna myös Puola-maaottelussa nuorten pöydällä. Ilkka Mäkinen voitti Akateemisen mestaruuden 1974 ja oli samana vuonna mukana ylioppilaiden MM-joukkuekilpailussa Englannissa. Vuonna 1974 oli puheenjohtaja Erkki Aaltio Gausdalissa 9.-18. tuloksella 6/9 ja tulevat klubilaiset pelasivat vuoden 1972 Skopjen kisoissa erinomaisesti: Juhani Sorri 9,5/14 ja Ilkka Kanko 5,5/10.

(92) Kerhoturnauksia yritettiin uudistaa 1970-luvulla ja vartista tuli vuosikymmeniksi toiminnan piristäjä

HSK:n mestaruusturnauksessa kokeiltiin 1973 ”jatkuvaa turnausta”, mutta se osoittautui sellaisenaan riittämättömäksi. Kärjen muodostivat Allan Kiviaho, Jyrki Salonen ja Kaj Funck. Syksyllä 1974 turnauksen kärjessä olivat Ilkka Kanko 6,5/7, Erkki Aaltio 5,5 ja Gösta Brantberg 4,5. Syksyn 1975 turnausta varjosti lukuisat keskeyttämiset ja tutkimusten jälkeen tuli järjestykseksi René Kajander ja Erkki Sahlberg 4,5 sekä Reijo Raatikainen 4.

Kevätkaudella 1974 aloitettiin torstaisin pelattavat 15 minuutin eli vartin turnaukset. Vartista muodostuikin aina 2000-luvun alkupuolelle jatkunut torstai-illan vetonaula, joka parhaimmillaan veti kerhon täyteen pelaajia. Vuotuiset pelaajien käyntikertojen yhteismäärät liikkuivat 450 – 650 osanoton haarukassa ja parhaimmillaan 1985 rekisteröitiin 747 osanottoa, joka merkitsi runsaan 26 pelaajan keskiarvoa jokaiselle torstaille ja parhaimmillaan yhdessä kerhoillassa oli 36 pelaajaa. Vieläkin sitä pelataan, mutta sen loistopäivät ovat ohitse, joka johtuu kaikkia shakkikerhoja vaivaavasta jäsenistön yleisestä passiivisuudesta.

Vuosien 1974-75 varttien kevät- ja syyskilpailuille saatiin jokaiselle oma voittaja: Kiviaho, Olli Johani, Aaltio ja Kajander. Aaltio oli kaikissa muissa toinen tai kolmas. Markku Railo ja Pekka Pesonen kakkosena yhdessä kisassa. Pikashakissa pelattiin ”islantilaissäännöin” eli kaksi peliä yhteensä 10 minuutissa, jossa ensimmäisen pelin jälkeen jatkettiin peliä edellisestä pelistä jäänein ajoin. 1974 syksyllä olivat parhaat Railo, Kiviaho, Aaltio ja Jouko Unhola. Sinänsä mielenkiintoinen pelimuoto ei jaksanut kuitenkaan riittävästi kiinnostaa ja jatkossa siirryttiin taas normaaliin pikashakkiin.

90-vuotias Helsingin Shakkiklubi sai 1970-luvulla 18 SM-mitalia

(99) Vuosikymmen oli merkittävä Helsingin Shakkiklubille ja se antoi voimavaroja Klubin tulevaisuudelle

Vuosikymmenen aikana hallitus joutui jännittämään voimavaransa moniin tärkeisiin ja erilaisiin asioihin. Se oli Helsingin Shakkiklubille myös usealla sektorilla menestyksellinen vuosikymmen. Jo sadan vuoden saavuttaminen vuosikymmenen puolivälin vaiheilla oli toiminnalle merkittävä virstanpylväs, joka antoi lisäpontta kerhon toimintaan ja hitsasi ehkä jäsenistöäkin sitoutumaan yhteisten asioiden pohdintaan.

Sadan vuoden saavuttaminen osoitti myös Yrjö Kivimiehen 70-vuotishistoriikissä olevat pohdinnat 50 vuotta täyttäneiden yhdistysten varjoelämästä hieman ennenaikaisiksi. Kivimies ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että 50-vuotiaana HSK:n olisi pitänyt poistua toiminnasta, vaikka 1930-luku olikin ollut monella tapaa vaikeaa aikaa Klubille. Hän tarkoitti, että monien yhdistysten voimavarat olivat puolessa vuosisadassa loppuneet ja Klubi oli jo siihen mennessä tehnyt riittävän paljon shakin juurruttamiseksi Suomeen ja olisi siksi voinut jo lopettaa.

Onneksi näin ei tapahtunut, sillä shakin harrastamisen ylläpitäminen ja kehittäminen tarvitsee seuroja, jotka muodostavat kaiken tasoisten pelaajien yhteisön, eikä niiden ensisijaisena tavoitteena voi olla luoda huippupelaajien sisäänlämpiäviä kerhoja. Viimeisen vuosikymmenen aikana on muutamien uusien perustettujen seurojen tarkoituksena ollut kerätä huippupelaajat toisista seuroista ja jättää uusien shakinpelaajien hankkimisen muiden tehtäväksi. Jos shakkiin halutaan lisää harrastajia, niin kaikkien kerhojen on myös tehtävä työtä uusien pelaajien löytämiseksi, heitä on myös ohjattava ja saatava viihtymään shakin piirissä. Se on kirjoittajan mielestä ainoa mahdollisuus harrastuksen laajentamiseen ja voi toteutua vain shakkikerhojen kautta.

(100) Klubin hallitukselle ja myös jäsenille riitti poikkeuksellisen paljon työtä koko 1980-luvun

Koko 1980-luvun Klubin hallitus toimi pääosin samojen henkilöiden johdolla. Puheenjohtajana oli koko vuosikymmenen edelleen Erkki Aaltio, Vilho Palomaa oli varapuheenjohtajana vuoteen 1987 ja tämän jälkeen Palamaa siirtyi tilalle ja hänen entiseen sihteerin tehtäväänsä valittiin Jarmo Rytkönen. Harri Saarinen luopui taloudenhoitajan tehtävästä heti vuosikymmenen alussa, Harry Damsten hoiti sitä 1980–81 ja 1982 valittiin tehtävään Tenho Bäckström, joka on sittemmin osoittautunut Klubin pitkäaikaisimmaksi taloudenhoitajaksi. Hallituksen jäseninä olivat koko vuosikymmenen Kaj Funck ja Juhani Yliselä. Allan Kiviaho lähti 1984 työprojektiin Sveitsiin ja Kalervo Sara jäi pois juuri ennen 100-vuotisjuhlia. Uusina tulivat Visa Karvonen (1982–84) ja Miikka Heinäsmäki (1984–88). Johan Ehrnrooth ja Ilkka Varho tulivat hallitukseen juhlavuonna ja jatkoivat vuosikymmenen loppuun ja sen ylikin.

(101) Klubilaiset liittojen tehtävissä

Erkki Aaltio luopui Suomen Keskusshakkiliiton hallituksen jäsenyydestä 1983 yhdentoista vuoden jälkeen ja Suomen Shakkiliiton hallituksen hän jätti vuoden 1980 jälkeen. Sekin tehtävä oli kestänyt jo kahdeksan vuotta. Seurajoukkueiden SM-toimikunnan jäsenenä hän oli 1974–83. Erkki raivasi vähitellen tilaa vaativan siviilitoimen ja Klubin asioiden hoitamiseen.

Pekka Palamaa jatkoi vuodesta 1976 alkanutta Suomen Shakkiliiton hallituksen jäsenyyttä ja oli edelleen koko vuosikymmenen liiton sihteerinä. Keskusshakkiliiton hallituksen jäsenenä hän oli ollut vuodesta 1977 ja oli liiton sihteerinä vielä 1980–83. Vuosi 1983 olikin viimeinen, kun luottamusmies hoiti liiton sihteerin tehtävää. Siihen saakka se perustui liiton sääntöihin, jotka edellyttivät hallituksen sihteerin olevan myös hallituksen jäsen. Uusi sääntö ei tätä vaatinut ja tehtävä siirtyi liiton toiminnanjohtajalle Esko Nuutilaiselle.

Palamaa jatkoi edelleen hallituksessa, hän oli selotoimikunnan jäsen vuodesta 1981 ja joukkuekilpailutoimikunnan jäsen vuodesta 1983. Vuosina 1980–84 oli Eero Böök ollut ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja. Kun Böök luopui tehtävästä, toimikunta oli pari vuotta tuuliajolla, kun uutta puheenjohtajaa ei valittu. Vuonna 1986 toimikunnan säännöt uusittiin monilta osin ja puheenjohtajaksi valittiin Palamaa. Vilho Palomaa oli ollut Helsingin Shakkiliiton sihteerinä vuosina 1981-86 ja Tenho Bäckström käväisi Helsingin Shakkiliiton varapuheenjohtajana vuonna 1982.

(102) HSK:n kultaisen ansiomerkin saivat Palomaa, Nyrén ja Aaltio sekä muita huomionosoituksia

Helsingin Shakkiklubin kultainen ansiomerkki myönnettiin Vilho Palomaalle 1981, Bo Nyrénille 1983 ja Erkki Aaltiolle 1985. Palomaa täytti 75 vuotta ja hän oli tehnyt pitkän ja ansiokkaan shakkijohtajan uran sekä Keskusliitossa että Klubissa. Nyrén oli ollut varapuheenjohtajana ja sihteerinä 1960-luvulla ja oli vuosien aikana hankkinut Klubille hyvin huomattavaa taloudellista tukea eri tapahtumiin, joka oli näkynyt mm. HS-turnausten järjestelyissä. Aaltio täytti 1985 50 vuotta ja oli ollut jo yli 20 vuotta HSK:n hallituksessa ja puheenjohtajana oli meneillään seitsemästoista vuosi eli Erkki lähestyi vasta puolta väliä puheenjohtajan kaudestaan.

1982 Suomen Shakkiliitto täytti 60 vuotta ja liiton juhlatilaisuudessa Finlandia-talossa jaettiin myös HSK:n jäsenille Suomen Shakkiliiton myöntämiä ansiomerkkejä. Suomen Shakkiliitolta oli puuttunut oma ansiomerkki ja liiton hallitus oli teettänyt kuvanveistäjän ja shakin Suomen mestarin Marjatta Palaston (myöh. Kujasalo) suunnitteleman mitalin pohjalta myös liiton oman ansiomerkin. Ensijaossa kultaisen ansiomerkin sai Eero Böök, hopeisen saivat 88-vuotias Kurt Herrmann, Pertti Lindgren ja Simo Nuotio. Samassa tilaisuudessa Aaltio ja Pekka Palamaa saivat heille myönnetyt shakin hopeiset ansiomerkit.

Suomen Shakkiliitto muisti myös ansioituneita jäseniään näiden 50-vuotismerkkipäivinä hopeisella ansiomerkillään. Sen saivat Ilkka Kanko 1984 ja Aaltio sekä Allan Kiviaho 1985. Timothy Binham sai kilpailutulostensa johdosta saman merkin 1985. Kansainvälisen shakkituomarin arvo myönnettiin 1980 Simo Nuotiolle ja 1981 Böökille. Shakkituomarin arvon sai 1982 Palamaa ja turnausjohtajan arvon Aaltio ja Kiviaho 1980 ja Tenho Bäckström 1988..

(103) Kansainväliset mestarit: Binham lähishakissa ja Kanko kirjeshakissa, nuoret shakkimestarit Norri ja Manninen ja mestariehdokkaita

Binham kuului kolmen kovan nuoren klubilaisen ryhmään, jotka 1970-luvulla nousivat kärkikaartiin. Kolmikkoon kuuluivat Binhamin lisäksi Pertti Kirjavainen ja Jyrki Salonen. Aikaisemmin on kerrottu Salosen ja Kirjavaisen shakkimestarin arvosta 1973 ja on todettu Binhamin saaneen sen vasta 1977. Binhamin kehitys jatkui kuitenkin sen jälkeen vauhdikkaasti ja hän eteni seurakavereitaan pitemmälle. Vuonna 1982 Timothy sai kansainvälisissä kilpailuissa muutamia hyviä tuloksia ja fidemestarin arvon. FM-arvo ei siihen aikaan ollut ELO-lukuun perustuva, vaan se myönnettiin kilpailun kategoriaan sidottujen tulosten perusteella. Vuodenvaihteen 1982–83 molemmin puolin Timothy pelasi kaksi hyvää turnausta. Ensin Englannin Ramsgatessa (6/9 ja 4.) ja sitten Norjan Gausdalissa (5,5/9 ja jaettu 4.-10.). Gausdalin tulos merkitsi kolmatta kiinnitystä kansainvälisen mestarin arvoon. Timothy oli Böökin jälkeen toinen klubilainen, joka oli saavuttanut tämän arvon. Vuonna 1984 sai Ilkka Kanko kansainvälisen kirjeshakkimestarin arvon, johon vaadittavan tuloksen hän sai FINJYB-20 turnauksessa.

Mestarin arvon (183.) sai 1987 16-vuotiaana Joose Norri, silloin toiseksi nuorimpana Heikki Westerisen jälkeen. 19-vuotias Marko Manninen sai shakkimestarin (192.) arvon 1989. Mestariehdokkaan arvon 1980-luvulla saivat seuraavat: 1980 John Fieandt ja Juhani Yliselä, 1982 Sami Pajarinen ja Ville Rauhala (myöh. Lehto), 1983 Erkki Kunnas, 1984 Lennart Björksten ja 1985 Mika Lako. .

(104) Seurajoukkueiden SM-kisassa HSK putosi mestaruussarjasta 1980, nousi sinne takaisin 1981 ja vei vuonna 1982 Suomen joukkuemestaruuden

Mestaruussarja oli muutettu sarjakaudeksi 1979–80 kuuden joukkueen sarjaksi entisen kahdeksan asemesta. Klubilla oli hyvä joukkue, mutta peli ei vain tuntunut kulkevan. Pelipisteet ratkaisivat siihen aikaan järjestyksen. Klubi hävisi kolme ottelua ja kaksi voittoa ei riittänyt. HSK oli viides ja joutui karsimaan Suomen sarjan voittajan PSY:n kanssa. Karsintaottelun tulos oli 4-4, mutta vertailuhäviö tuli ja Klubi putosi SM-sarjasta. Seuraavana vuonna HSK pelasi Suomen sarjassa ja voitti sen pisteellä KS-58:n ollessa toisena. Pahin uhkaaja KS-58 voitettiin keskinäisessä ottelussa selvästi, mutta muita vastaan pelattiin heikommin. Sarjan voitto merkitsi nousua taas mestaruussarjaan.

Sarjassa 1981-82 oli edelleen 6 joukkuetta. Sarjapelit eivät olleet nytkään täyttä juhlaa. Tuli kolme voittoa, joista yksi viiden pisteen ja kaksi 5–3 voittoa, mutta myös yksi tasatulos ja pisteen tappio. Onneksi muutkin kompuroivat, sillä lopputuloksissa kärjessä olivat SSK ja HSK kolmen pisteen erolla seuraavaan tuloksella 24/40. Mestaruus ratkaistiin uusinnalla, joka oli hiuksia nostattavan jännittävä ja se päättyi viimein Klubin 4,5–3,5 voittoon.

Joukkuemestaruus oli Helsingin Shakkiklubin ensimmäinen ja joukkueessa pelasivat (tuloksissa myös mestaruudesta käyty uusintaottelu): Timothy Binham 4/6, Ilkka Kanko 4/6, Erkki Turunen 5/6, Allan Kiviaho 3,5/6, Jaakko Kivimäki 2/6, Erkki Aaltio 3/5, Jouko Unhola 0,5/3, Erkki Sahlberg 4/5, Ilkka Mäkinen 1,5/2 ja Kaj Funck 1/3. Suomen cupissa HSK II taisteli jo kolmannesta sijasta, mutta hävisi sen vertailulla Shakkikerho Fischerille.

Vuosien 1982–83 mestaruussarjaa oli taas muutettu ja nyt siinä pelasi kahdeksan joukkuetta. Kaikki ottelut olivat tasaisia, mutta kolmen voiton ja neljän tappion jälkeen oli HSK seitsemäs ja joutui taas karsimaan sarjapaikasta. Ottelu oli Jyväskylän Työväen Shakkikerhoa vastaan ja se päättyi selvään 6,5–1,5 voittoon ja sarjapaikka säilyi. Sarjoissa 1983–84 ja 1984–85 oltiin selkeästi kärjen jäljessä sijoilla 6 ja 7. HSK II pelasi näinä vuosina cup-kilpailussa ja menestyi kohtalaisesti, oli jossain kymmenennen sijan vaiheilla, mutta ei ylettynyt ihan kärkisijoihin.

(105) I HS-turnaus oli vahvin siihen asti Suomessa järjestetty kansainvälinen turnaus ja suuri mediatapahtuma

Eero Böök täytti 70 vuotta helmikuussa 1980. HSK:n hallitus oli päättänyt järjestää kansainvälisen 12 pelaajan turnauksen Böökin syntymäpäivän kunniaksi. Tuen saaminen ei onnistunut ja haave turnauksesta ei toteutunut. Asia lähti etenemään vasta saman vuoden syksyllä. Johan Ehrnrooth oli käynyt keskusteluja Helsingin Sanomien korkeimmalla tasolla eli Aatos Erkon kanssa. Ja yllätys sekä tyytyväisyys oli Klubilla suuri, kun yhteistyöpaperit allekirjoitettiin joulukuussa. Helsingin Sanomat ilmoitti tukevansa – ei vain yhtä – vaan peräti kolmea kansainvälistä turnausta vuosina 1981, 1983 ja 1985. Tuen rahallinen arvo oli todella merkittävä, joka antoi mahdollisuuden kutsua kansainvälisiä huippupelaajia Helsinkiin.

Tuki oli merkittävää myös shakin julkisuuden kannalta, sillä kansainvälisillä turnauksilla ei oltu Suomessa herkuteltu. Helsingin Sanomat varasi kilpailujen ajaksi, eli kahdeksi viikoksi, sisäsivujen hyvälle paikalle näyttävän tilan HS-turnaukseksi ristitylle kilpailulle. Päivittäin oli puoli sivua ja muutamana päivänä oli koko sivu käytössä. Sivulla oli oma logo, jonka oli suunnitellut lehden toimesta Jorma Kuula. Tästä logosta muotoiltiin viimeisen HS-turnauksen jälkeen nykyinen Helsingin Shakkiklubin logo. HSK sai, lehden ja suunnittelijan luvalla ja jopa avulla, muotoilla merkki Klubille sopivaksi.

HS-turnauksen päivämääriksi oli sovittu 16.-29.3.1981. Lopullinen sopimus valmistui joulukuun alussa, joten aikaa ei ollut hukattavissa. Järjestelytoimikunta polkaistiin liikkeelle nopeasti: puheenjohtajana oli Erkki Aaltio, varapuheenjohtajana Pekka Palamaa ja jäseninä Johan Ehrnrooth, Allan Kiviaho, Bo Nyrén, Kalervo Sara ja Eero Helme. Hän oli SSK:n jäsen, mutta ei ollut mukana seuransa toiminnassa. Helme oli erittäin kielitaitoinen henkilö ja hänet oli valittu Helge Hindströmin jälkeen Suomen FIDE-edustajaksi 1967. FIDE:n hallituksen jäsen hän oli 1974–88, korotustoimikunnan varapuheenjohtaja 1978–83 ja aluepresidenttinä hän oli vuosina 1981–90. Maltan pääkaupungissa Valettassa oli shakkiolympialaiset ja kun kerran Helme oli siellä, niin hänellä oli hyvät mahdollisuudet käydä keskusteluja mahdollisten pelaajakandidaattien kanssa.

Helsingin Sanomien tuki oli luonnollisesti vankka tukijalka, mutta siihen vaadittiin myös Klubin omaa rahallista panostusta ja paljon muuta työtä kilpailun onnistumiseksi. Pelitilaksi Klubi onnistui saamaan Jugend-salin Esplanadilla koko kahdeksi viikoksi.

Avaimet komeaan saliin saatiin päivää ennen kilpailua ja palautettiin kilpailun päätyttyä. Se oli Helsingin kaupungilta hieno ele, sillä hintakin oli huokea. Ja paikka oli juhlava ja sopiva 12 pelaajan turnaukselle. Sijainti oli myös katsojien kannalta erinomainen ja heitä riitti niin runsaasti, että muutamina päivinä järjestäjien varaamat sata istumapaikkaa eivät riittäneet.

(106) HS-turnauksen tasavoittajat olivat John Nunn ja Milan Matulovic

Klubi oli tähdännyt 9. kategorian kilpailuun ja se olikin lähellä toteutumista. Osanottajaksi oli lupautunut myös FIDE:n silloinen presidentti ja suurmestari Fridrik Olafsson, mutta hän joutui viime hetkessä perumaan lupauksensa. MM-ottelu Anatoli Karpov – Viktor Kortshnoi oli kriisissä ja Olafsson joutui sovittelemaan asiassa. Tilalle ei saatu viime hetkeksi vastaavan tason pelaajaa ja kategoria putosi pykälällä. Kilpailun ylituomari oli ”juhlakalu” Eero Böök ja muina tuomareina toimivat Eero Helme ja Johan Ehrnrooth.

Yleisön kiinnostusta ei kuitenkaan vähentänyt se, että kilpailu oli yhdeksännen kategorian alarajan niukasti alittava eikä yhdeksännen kategorian alarajan niukasti ylittävä kilpailu. Pelaajat olivat hyviä, samoin pelit, pelisali oli loistava ja antoi kisalle arvokkaan tunnelman. Myös järjestelyt onnistuivat hyvin ja pelaajatkin olivat tyytyväisiä. Kilpailun voiton jakoivat SM John Nunn Englanti ja SM Milan Matulovic Jugoslavia 8/11. Kolmanneksi tuli SM Yrjö Rantanen vain puoli pistettä edellisille jääneenä. Rantasen saavutus oli paras suomalaistulos kaikista kolmesta HS-turnauksesta. Yrjö voitti Puolan KvM Alexander Sznapikin ja hävisi Unkarin SM Ivan Faragolle ja pelasi muiden vierailijoiden kanssa tasan. 4. oli Farago 7, 5. Sznapik Puola 6,5, 6. SM Wlodzimiers Schmidt Puola 6, 7. KvM Lars Karlsson Ruotsi 5, 8.-9. Eero Raaste ja Thomas Ristoja 4,5, 10. FM Harri Hurme 3,5, 11. Timothy Binham 3 ja 12. Erkki Turunen 2,5. Päättäjäispikapelin voitti Farago 16/17, seuraavina Karlsson 14,5, Schmidt 14, Ristoja 13,5, Nunn 13, Rantanen ja Raaste 11..

Kaikkien HS-turnauksen vetäjillä Erkki Aaltiolla ja Pekka Palamaalla oli selvä tehtäväjako 1900-luvun loppuvuosikymmenillä Klubin isompien kilpailujen järjestelyissä. Aaltio toimi järjestelytoimikunnan ja Palamaa kilpailutoimikunnan puheenjohtajana ja he olivat toistensa toimikunnissa varapuheenjohtajina. Kumpikin vastasi omastaan ja keskusteltiin yhdessä toisen toimikunnan asioista. Aikaisemmin on kerrottu järjestelytoimikunnasta ja kilpailutoimikuntaan kuuluivat tässä turnauksessa Tenho Bäckström, Kaj Funck, Veijo Jantunen, Vilho Palomaa, Reijo Raatikainen, ja Juhani Yliselä. Lisäksi oli runsaasti nuorempaa joukkoa hoitamassa kuutta seinätaulua tai muita tarpeellisia tehtäviä. Ja samalla heillä oli mahdollisuus aitiopaikalta seurata huippupelaajien työskentelyä. Päättäjäistilaisuus oli komeasti silloisen Hotelli Hesperian suojissa, josta kiitokset saa Bo Nyrénin hyvät suhteet liikemaailmaan. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös shakkielämän johtohenkilöitä sekä lehdistöä.

(107) Suomen Shakkiliitto aloitti ketjukilpailujen sarjan vuonna 1980, HSK pelasi Santahaminassa yhdeksän ensimmäistä ketjukilpailuaan

Jo vuonna 1978 olivat Erkki Aaltio ja Osmo Särkilahti ideoineet ”ketjusta”, joka olisi koostunut lähinnä puolen tunnin kilpailuista. Näihin aikoihin taisteltiin myös selon tulosta ja vähitellen kypsyi Suomen Shakkiliiton hallituksessa lopullinen suunnitelma. Päätettiin, että osakilpailujen peliaikojen on oltava selolaskentaan kelpaavat ja SSL:n puheenjohtaja Mikko Markkula ja sihteeri Pekka Palamaa esittelivät viikon tai kahden pohtimisen jälkeen ehdotuksen pistelaskennasta, joka edelleen on nykyisessäkin Keskusliiton turnaussarjassa käytössä, mutta piste-erot kärjen ja alempien tasojen kanssa ovat pistelaskennassa tasaantuneet.

Ensimmäisessä Suomen Shakkiliiton ketjukilpailussa oli 13 kilpailua ja 1154 osanottokertaa. Luvut nousivat kuitenkin nopeasti ja vuosikymmenen loppupuolella 1988 päästiin ennätyslukuihin: 37 kilpailua ja 2662 kilpailusuoritusta ja eri pelaajia noin 1100. Kovia lukuja ja lisäksi myös Työväen Shakkiliitto piti omaa sarjaansa vuodesta 1986, jossa vastaavat luvut olivat n. 60–70 % luokkaa SSL:n luvuista.

HSK oli täysillä mukana heti alusta alkaen. Klubin kilpailujen pelipaikkana oli 1980–88 Santahamina. Ensimmäinen kilpailupaikka oli upseerikerholla, jonne tuli 90 pelaajaa. Se osoittautui kuitenkin pieneksi, jos oli tarkoitus havitella suurempia osanottajalukuja. Tenho Bäckströmin avulla päästiin toimiupseerikerhon tiloihin jo seuraavana vuonna. Pelaajia tulikin 1981 jo 134 ja 1982 luku nousi 144 pelaajaan, joka jäikin suurimmaksi. Se oikeastaan jo ylitti pelipaikan mahdollisuudet, sillä vielä hetkeä ennen kilpailun alkua seisoi neljä pelaajaa ovella odottamassa pelipaikkaa. Salissa istui pöytien ääressä jo 140 pelaajaa. Kanttiinin emäntinä olivat toimiupseerien vaimot ja he hankkivat asevelvolliset noutamaan tarvittavat pöydät vintiltä ja kun ne saatiin ahdettua muiden joukkoon, niin pelit voitiin aloittaa. Tässä turnauksessa oli mukana peräti 31 klubilaista, josta 2000-luvulla voi nähdä vain toiveunia. Seuraavina vuosina osanottajaluvut hieman pienenivät, mutta olivat edelleen kohtalaisen korkeita.

1980-luvun loppupuolella oli armeija tiukentanut ulkopuolisten liikkumista Santahaminassa, mikä rupesi vaikeuttamaan turnausten järjestelyjä ja siirsimme kilpailut 1989 Mäkelänrinteen koululle.

Ketjun vuosikilpailussa Ilkka Kanko oli 1980 kolmas, 1981 viides ja 1982 neljäs. Joose Norri voitti 1986 varhaisnuoret, 1987 nuoret ja varhaisnuoret sekä oli kokonaiskilpailussa seitsemäs. Marko Manninen oli 1986 nuorten kolmas, 1988 ja 1989 nuorten ykkönen ja kokonaiskilpailun seitsemän 1988 ja kolmas 1989.

Klubin kolme ensimmäistä Santahaminan turnausta Kanko voitti ja oli 3./86, 4./87, 3./88 ja 2./89. Vuoden 1983 turnauksessa tehtiin jonkinlainen epävirallinen ennätys lopputuloksessa. Voittoa oli jakamassa 3,5 pisteellä peräti 10 pelaajaa, jossa Heikki Salo KS-58 vei vertailuvoiton. Kankon lisäksi Santahaminan turnauksissa menestyneistä voi mainita

A-ryhmässä: Erkki Aaltio 5/82, Allan Kiviaho 3/80 5/86+88, Jaakko Kivimäki 6/80, Norri 4/88, Erkki Turunen 5/84 * B-ryhmässä: Lennart Bjöksten 5/83, Jussi Kivistö 3/83, Mika Lako 1/83, Manninen 4/85, Pekka Pesonen 2/86 6/80 , Reijo Raatikainen 4/83, Heikki Turunen 5/80 * C-ryhmässä: Miikka Heinäsmäki 2/84, Kivistö 6/81+82, Lako 1/82, Ville Lehto (Rauhala) 5/82, Norri 2/84, Kari Rahkamo 5/85, Sten Ståhle 6/86, Petro Suvanto 2/84 3/83+85, H.Turunen 1/86(5/5), Ilkka Varho 4/86 * D-ryhmässä: Lennart Björksten 2/82, Lako 1/81(5/5)

(108) Binhamin SM-pronssi toi matkan shakkiolympialaisiin, Erkki Turunen voitti avoimen SM:n, nuoret saivat 4 kultaa ja Klubi yhteensä 22 mitalia

SM-kisoissa 1980 oli Timothy Binham neljäs ja 1982 pronssilla, joka merkitsi myös paikkaa Suomen joukkueeseen Luzernin shakkiolympialaisiin. Siellä Timothy teki neljännellä pöydällä hienon tuloksen 6,5/10 eli 65 %. Henkilökohtaisen SM-kilpailun seuraava mitalimerkintä on vasta vuodelta 1989, kun 18-vuotias Joose Norri otti pronssia puoli pistettä kärjelle hävinneenä.

Avoin SM-kilpailu pelattiin 1980 Kiljavalla. Erkki Turunen ja Gambiitin Paavo Leskelä selvisivät tasapisteisiin 8,5/11 ja uusintaottelun mestaruudesta voitti Turunen 2–1. Leskelä ei jatkanut ottelua, koska tasatilanteessa Turunen olisi voittanut vertailulla. Vuoden 1985 avoimessa SM-kilpailussa oli Juhani Yliselä seitsemäs ja 1988 hän oli jaetulla toisella sijalla, mutta vertailussa kuudes.

Nuorten SM-kilpailuissa Mika Lako voitti peräti neljä mitalia: 14-v hopeaa 1980, 16-v hopeaa 1984 ja 20-v hopeaa 1985 ja pronssia 1986. Jussi Kivistö oli 16-v pronssilla 1981 ja Aarno Eskelinen sai 20-v hopeaa 1982. Joose Norri oli 1985 16-v neljäs ja voitti saman ikäluokan 1986. 20-vuotiaiden voitto tuli 1988 ja toinen sija 1989 ja Marko Manninen oli samassa ikäluokassa 1987 toinen ja viides 1988.

Nuorten joukkuepikashakissa menestys oli koko 1980-luvun erinomainen: 16-vuotiaat saivat kolme hopeaa (82, 83, 85 ja pronssin 81), 20-vuotiaat voittivat mestaruuden 1986 js 1987, hopeaa tuli kolme kertaa (83, 88, 89). Mestaruusjoukkueissa pelasivat molempina vuosina Norri, Lako, Manninen ja Petro Suvanto.

(109) Kankolle kymmenes Helsingi mestaruus, Binhamille toinen Suomen Shakkiliiton mestaruus ja HSK vei neljä SSL:n joukkuemestaruutta

Suomen Shakkiliiton mestaruuskilpailuissa Binham oli toinen 1980 ja voitti 1984 liiton mestaruuden toisen kerran (1. 1979) erittäin kovassa 10 pelaajaa kisassa. Samassa kilpailussa Erkki Turunen oli neljäs. 1981 Ilkka Kanko oli kolmas ja Pekka Pesonen jakoi voiton ”lyhyessä” B-ryhmässä 1982. Allan Kiviaho jakoi pikashakissa toista sijaa 1981.

Suomen Shakkiliitto oli kehittänyt 4-miehisille seurajoukkueille liiton mestaruuskilpailun. Niissä oli mahdollisuus käyttää myös yhtä varamiestä. Peliaika oli 2+2 tuntia, joukkuepisteet olivat ensisijaiset ja kierroksia oli neljä ja kilpailu oli kaksipäiväinen. HSK voitti vuosina 1984–87 kilpailun neljä kertaa, mutta sitten kilpailu muutettiin puolta lyhyemmäksi, jossa Klubi oli vielä 4. 1988, mutta sitten kiinnostus lopahti Klubilla ja lopahti myös muilla seuroilla. SSL kokeili joukkuekilpailua myös pikashakissa, mutta se ei saanut suosiota ja se päättyi jo kolmannella kerralla 1983, jossa Klubi oli kolmas.

SSL:n nuorten kisoissakin näkyi Klubin silloinen hyvä nuorisokaarti: 1983 oli kolmas Marko Lehtisalo ja 1984 voitti Lennart Björksten ja 1987 Marko Manninen oli toinen. Varhaisnuorten (16-v ja sitä alle) kilpailun voittivat Kivistö 1981, Lako 1982 ja Marko Manninen 1985. Pronssin sai Lako 1983 ja hopean Joose Norri 1984 ja Tapani Sammalvuo 1985. Ilkka Kanko jatkoi menestyksellisiä Helsingin mestaruuskilpailuja. 1984 voitto, 1986-87 kakkonen ja 1988 tuli taas voitto joka oli jo järjestyksessään kymmenes!

(110) II HS-turnaus oli ensimmäistä vahvempi. Lasse Karlsson voitti ja edellinen voittaja Nunn oli toinen

Ensimmäinen turnaus jäi 8. kategoriaan, mutta toinen nousi yhdeksänteen. Järjestelytoimikunta oli hieman supistunut ja sen muodostivat: Erkki Aaltio, Pekka Palamaa, Johan Ehrnrooth, Bo Nyrén ja Eero Helme.

Pelisaliksi saatiin taas Jugend-sali. Helsingin Sanomat kirjoitti jo edeltävinä päivinä turnauksesta ja esitteli pelaajia. Julkisuus vaikutti varmasti katsojalukujen kasvuun vuoteen 1981 verrattuna. Erikoisesti yleisöä kiinnosti Neuvostoliiton Juri Balashov sillä, merkillistä kyllä, Neuvostoliiton pelaajat olivat olleet harvinaisia vieraita. Turnauksen päätuomari oli Eero Böök ja muina tuomareina olivat Ehrnrooth ja Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja Mikko Markkula.

Kilpailutoimikuntaan kuuluivat Palamaa, Aaltio, Tenho Bäckström, Kaj Funck, Veijo Jantunen, Visa Karvonen, Allan Kiviaho, Vilho Palomaa, Kalervo Sara ja Juhani Yliselä.

II HS-turnaus sai poikkeuksellista huomiota myös televisiossa ja radiossa. Todennäköisesti ensimmäistä kertaa suomalainen shakkikilpailu sai sijaa television uutisissa ja tämä tapahtui peräti kahdesti. TV-uutiset esittivät avajaispäivästä uutisvälähdyksen ja MTV:n uutiset päättäjäispäivänä vielä kestoltaan pidemmän. Kirjoittaja joutui MTV:n päättäjäispäivänä uutisten haastatteluun. Harjoiteltiin ensin noin kuutta kysymystä, joista sitten puolet tuli ulos. Niistä kaksi oli puhtaasti shakkia koskevia, mutta viimeisenä julkisuuteen tullut kysymys ei varsinaisesti koskenut shakkia, mutta ehkä ajankohta huomioiden, se oli ymmärrettävää. Keke Rosberg oli saavuttanut F1 maailmanmestaruuden vuonna 1982 ja nyt tietysti kysyttiin milloinka suomalainen voittaa shakin maailmanmestaruuden. En uskaltanut luvata voittoa aivan lähivuosina, eikä siinä ollut myöskään aikaa selitellä miksi näin oli. Myös radion Ylen aikainen teki 15 minuutin radiojutun, johon sain vastaajaksi turnauksessa pelaajana olleen Harri Hurmeen.

Kilpailu pelattiin 15.-27.3.1983. Yhtenä välipäivänä käyntiin Siuntiossa Ehrnroothin hevostilalla, kuten edellisenkin HS-turnauksen aikana. Siellä vietettiin viihtyisää yhdessäoloa hyvän aterian ja mm. improvisoitujen shakkitehtävien ratkaisemisessa. Niissä John Nunn oli elementissään, kuten on voitu sittemmin tehtävien MM-kilpailuissakin todeta. Myös Balashov taisi olla siinä aika etevä ja hän tuntui muutenkin tilaisuudessa vapaammalta kuin pelipaikalla.

Mutta nyt kilpailuun. Ruotsin Lasse Karlsson oli I HS-turnauksen seitsemäs, mutta tällä välillä oli tullut SM-arvo ja kai pelitaitokin oli parantunut. Voitto tuli 8,5 pisteellä yhdestätoista, mutta pienenä tahrana oli – ja Yrjö Rantaselle plussana – tappio Yrjölle. Toinen oli edellisen kisan jaetun ykkössijan haltija SM Nunn Englanti 8 pisteellä. 3. KvM Tom Wedberg Ruotsi 7,5, 4. SM Balashov N-liitto 6,5, 5. SM Rantanen 6, 6. KvM Dmitry Gurevich USA 5,5, 7–8.. SM Jozsef Pinter Unkari ja.KvM Erlin Mortensen Tanska 8, 9.-10. FM Eero Raaste ja SM Heikki Westerinen 4,5, 11. FM Hurme 3,5 ja 12. oli KvM Timothy Binham, joka sairasteli kisan aikana ja joutui mm. luovuttamaan pelinsä Raastetta vastaan ja sai 2 pistetä..

Päättäjäiset pidettiin Hotelli Helkassa, jonne vieraat oli majoitettu. Pelaajat olivat – kertomansa mukaan – tyytyväisiä kilpailun järjestelyihin ja osa kai peleihinsäkin. Päättäjäispikapelissä oli Pinter paljon tehokkaampi kuin kilpailussa, sillä hän voitti sen 15/17. Nuun sai 13,5, Balashov ja Gurecich 12,5, Karlsson ja Wedberg 11,5 ja parhaana suomalaisena Rantanen 11. Unkarilaiset ovat kai kovia pikapelaajia, sillä Ivan Farago voitti vuoden 1981 HS-turnauksen päättäjäisten pikashakin. Vuodelta 1981 Farago jäi muistiin myös muusta syystä, sillä miehellä oli valtava ruokahalu.

(111) Tämän ajanjankson parhainta antia oli Eero Böökille vuonna 1984 myönnetty suurmestarin arvo

Kuten kaikki shakinpelaajat tietävät oli Eero Böök puolen pisteen päässä suurmestarin arvosta Kansainvälisen Shakkiliiton suorittamassa ensimmäisessä arvonimien jaossa 1950. Böök oli 1948 Saltsjöbadenissa pelatun vahvan alueturnauksen jaetulla 11. sijalla tuloksella 9,5/19. Kaikki 10 pisteeseen selvinneet saivat tuossa ensijaossa suurmestarin arvon. Böök ei ryhtynyt ammattilaiseksi ja hänellä ei ollut mahdollisuuksia myöhemminkään tavoitella tuota arvonimeä. Täytyy myös muistaa, että viralliset kansainväliset arvot oli ensimmäisen kerran myönnetty vasta 1950 ja siinä vaiheessa aikaisempien vuosien huippujen tuloksia ei silloin huomioitu. FIDE oli jo muutamille pelaajille jälkikäteen myöntänyt suurmestarin arvon, joka perustui heidän huippukausiensa hyviin tuloksiin. Tämän perusteella mm. Ruotsin Erik Lundinille oli myönnetty suurmestarin arvo.

Suomen Shakkiliitto oli päättänyt anoa suurmestarin titteliä myös Böökille ja keräsi sitä varten muhkean määrän hänen tuloksia kilpailu-uralta. Vuoden 1984 shakkiolympialaiset olivat Ateenassa ja aluepresidentti Eero Helme sai sinne lähtiessään liitolta Böökin ansioluettelon. Hankkeesta tiesi hyvin pieni piiri ja Böök ei kuulunut siihen piiriin. Liitto oli tehnyt perusteellista työtä, mutta tavallaan hieman turhaan, sillä Ateenassa korotustoimikuntaa vetäneen Helmeen ei tarvinnut kaivaa esiin ansioluetteloa, sillä Böök oli edelleen tunnettu nimi shakkimaailmassa. Arpad Elo totesi, että Böökin eloluku oli, hänen parhaina aikoinaan, ollut viiden vuoden aikana yli 2500 pistettä. Ja arvo tuli.

Helme tuli Suomeen myöhäisellä iltakoneella ja sattumalta seuraavana päivänä pidettiin kerholla pieni synttäritilaisuus. Ilkka Kanko oli täyttänyt 50 vuotta ja koska Böök oli jo muutenkin houkuteltu sinne, niin kirjoittaja pyysi Helmeen kerholle kertomaan Ateenan tapahtumista. Näin Helme tekikin ja sitten hän muina miehinä totesi, että sattui siellä jotain suomalaisillekin mukavaa ja kertoi Böökin saaneen suurmestarin arvon. Tämä on ennenkin sanottu, mutta kannattaa taas kertoa: tuskin kukaan oli aikaisemmin nähnyt niin hämmästynyttä ja mykistynyttä Eeroa kuin tässä tilaisuudessa. Kaikki tiesivät, että suurmestarin arvon esteeksi aikoinaan jäänyt puoli pistettä oli aina hieman hiertänyt hänen mieltään ja joskus oli Lundinin, hyvän ystävän ja pelikaverin, saama suurmestarin arvo puheissa vilahtanut, vaikka Böök ei siitä koskaan suoraan tuonut esille. Tuntui hyvältä olla tapauksen silminnäkijä ja enkä myös aivan pienenä osasena tässä projektissa.

(112) Seurajoukkueiden EM-kilpailun vastustajaksi tuli Jugoslavian Roter Stern Belgradista

Vuoden 1982 joukkuemestaruus oikeutti Helsingin Shakkiklubin osallistumaan Suomen edustajana seurajoukkueiden EM-kilpailuun 1983. Vastus sekä pelipaikka arvottiin ja arpa valikoi vastustajaksi vahvan ”Punaisen Tähden”, paikaksi Belgradin ja ajankohta oli syyskuun loppu. Shakkikerhojen rahat ovat yleensä vähissä ja sopivan hintaista matkaa etsittiin. Se löytyi Tukholmasta lähtevästä lennosta ja kannatti vielä mennä täältä Tukholmaan. Ruotsissa oli paljon Jugoslaviasta tulleita töissä ja lehtoyhteys Belgradiin oli kohtalaisen tiheää ja huokeata.

Säästösyistä matkaan lähti vain tarvittavat kuusi pelaajaa ja matkakin oli osittain omarahoitteinen: KvM Timothy Binham, M Ilkka Kanko, M Allan Kiviaho, ME Erkki Aaltio, ME Ilkka Mäkinen ja ME Jouko Unhola. Etukäteen tiedettiin vastuksen olevan kivikovan ja ensimmäinen kierros sen jo näytti, sillä tappio oli 0-6. Toisena päivänä isännät hieman kevensivät joukkueensa vahvuutta ja pudottivat ykköspöydän Ljubomir Ljubojevicin pois ja nostivat muita pelaajia pykälän ylöspäin. Silloin tuli jopa tasapelejä ja yksi voittokin. Tappio oli 2,5–3,5, mutta ”erävoittoon” ei ollut mitään mahdollisuutta. Joskus myöhemmin on Joose Norri kirjoittanut, että Klubin keskuudessa on jo tullut legendaksi Unholan voitto toisen päivän ottelussa Slobodan Kovacevicista. Tuloksissa ensi kierroksen otteluista mainitaan vain pelaajat ilman tulosmerkintää, koska se kaikissa peleissä oli 0-1.

Ensimmäisen päivän tulokset: Binham - SM Ljubojevic, Kanko – SM Aleksander Matanovic, Kiviaho – SM Milorad Knezevic, Aaltio – SM Dragoljub Janosevic, Mäkinen – KvM B.Damljanovic, Unhola – KvM S.Velickovic.

Toisen päivän tulokset: Binham ½ Matanovic, Kanko ½ Knezevic, Kiviaho ½ Janosevic, Aaltio 0–1 Damlianovic, Mäkinen 0-1 Velickovic, Unhola 1-0 FM Kovacevic (myöhemmin KvM).

(113) Kirjeshakin joukkuekilpailussa tuli mestaruus samana vuonna 1982 kuin lähishakissakin

Kirjeshakki on jäänyt tässä kirjassa aika pienelle huomiolle. Toisaalta kirjeshakin henkilökohtaisissa kisoissa ei seuroja ole, mutta klubin jäsenet ja myös nykyisin Klubissa vaikuttavat pyritään huomioimaan. Ehkä tässä yhteydessä voi mainita, että Erkki Aaltio otti SM-hopeaa jo 1963 ja Timothy Binham voitti 1980 Suomen mestaruuden huikealla tuloksella 13,5/14. Nykyisistä Klubin jäsenistä, ennen kerhoon liittymistä, ovat Suomen mestaruuden voittaneet Juhani Sorri 1974 ja Pekka Nikkanen 1977. Sorri on lisäksi kirjeshakin suurmestari vuodelta 1982.

Seurajoukkueena HSK on kuitenkin myös kirjeshakissa pelannut. 1976 HSK oli viides, 1978 pronssilla joukkueella Ilkka Kanko, Allan Kiviaho, Aaltio ja Hannu Autio. 1980 tuli jo hopeaa, jonka toivat Binham, Kiviaho, Aaltio ja Kaj Funck ja sitten otsakkeessa mainittuna vuonna 1982 tuli täysosuma eli mestaruus. Taitaa olla ainutlaatuinen tapahtuma, että sekä lähishakin että kirjeshakin joukkuemestaruudet ovat samana vuonna yhden seuran hallussa. Joukkueessa pelasivat Kanko, Kiviaho, Aaltio ja Funck ja samat miehet kuuluivat myös lähishakin Suomen mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen.

(114) Vuoden 1986 III HS-turnaus oli Itäkeskuksen monitoimitalossa

Kuvaus: HS_3 Helsingin kaupunki oli päättänyt muuttaa Jugend-salin neuvontapisteeksi ja näyttelytilaksi. Se ei siis ollut käytettävissä III HS-turnauksen pelitilaksi. Klubi oli esittänyt Helsingin Sanomille kolmannen HS-turnauksen siirtämistä vuodelle 1986 Klubin 100-vuotisturnaukseksi. Lehti myöntyi tähän, mutta Klubilla oli nyt huoli uuden pelipaikan saamisesta. Helsingin kulttuurikeskuksen kanssa päästiin sopimukseen Itäkeskuksen monitoimitalon käytöstä. Se oli hyvä pelipaikka, mutta oli siinä joitain puutteitakin. Sijainti oli tietysti shakin katsojille toivottoman kaukana. Olihan se metron pääteasemalta n. 150 metrin kävelymatkan päässä. Miten sinne saakka voi mennä katsomaan shakkia?

Sitten ilmeni monitoimitalon ja Klubin kanssa eriäviä käsityksiä siitä voiko toinen virasto päättää toisen perimistä hinnoista. Kulttuurikeskus oli luvannut hinnoitella tilat halpojen harjoitusvuokrien hinnoin. Kun kilpailun puolivälissä monitoimitalo esitti hinnat harjoitusvuokrien tuntimääriin sidottuna, niin siitä oli tullutkin huikea vuokrasumma HSK:lle maksettavaksi. Mutta Klubin onneksi kulttuurikeskuksen kanssa tehty sopimus piti ja Klubi selvisi kilpailusta ajautumatta huikeaan tappioon.

(115) III HS-turnauksessa oli kaksi Neuvostoliitosta ja yksi pelaaja kaikista Pohjoismaista

Turnauspaikasta on jo aikaisemmin kerrottu, joten käsitellään ensiksi kilpailun järjestelyt. Lopullisiksi päivämääriksi päätettiin 27.5 - 8.6.1986. Kilpailun järjestelytoimikunnassa olivat Erkki Aaltio, Pekka Palamaa, Johan Ehrnrooth, Bo Nyrén ja Eero Helme. Ylituomari oli Helme ja muina tuomareina Ehrnrooth, Leo Lahdenmäki sekä Mikko Markkula. Kilpailun järjestelyistä huolehti Pekka Palamaan vetämä toimikunta, johon kuuluivat Aaltio, Berndt Anthoni, Tenho Bäckström, Kaj Funck, Miikka Heinäsmäki, Veijo Jantunen, Visa Karvonen, Allan Kiviaho, Vilho Palomaa, Ilkka Varho ja Juhani Yliselä. Toimikuntaan tarvittiin melkoisesti miehiä, sillä HS-turnauksen lisäksi monitoimitalossa pelattiin nuorten Suomen mestaruuskilpailut, jotka alkoivat hieman ennen turnauksen puoltaväliä.

Eräänä esimerkkinä todellisesta klubihengestä on kisan avauspäivä 27.5., joka oli myös varapuheenjohtajamme Palomaan 80-vuotispäivä. Hänen lähipiirinsä kertoi valmistavansa silloin vastaanoton. Mutta se ei sopinut Villelle! Hän ilmoitti, että silloin alkaa HS-turnaus ja hän on sinä päivänä avajaisissa Itäkeskuksessa. Pakkohan siihen oli lähipiirin taipua ja myös Klubin edustajat kävivät 25.5. juhlimassa tulevaa kahdeksankymppistä.

Pelaajien kokoonpano oli sikäli mielenkiintoinen, että kahden neuvostoliittolaisen lisäksi siinä oli kaikista pohjoismaista yksi edustaja. Vahvuusluokka oli 9, suurmestareita oli 6, kansainvälisiä mestareita 5 ja yksi oli fidemestari.

Neuvostoliiton pelaajat SM Josif Dorfman ja SM Gennadi Timoshenko olivat toimineet tuoreen maailmanmestarin Garri Kasparovin avustajina, ja tämä tehtävä ilmeisesti tarjosi heille pelimatkan. Neuvostoliitosta oli ensin ilmoitettu toiset pelaajat, mutta myöhemmin heidän shakkijohtonsa ilmoitti tulijoiden muuttumisesta ja kertoi tulijoiksi Dorfmanin ja Timoshenkon. Nämä olivat tietysti hyviä pelaajia, mutta heillä sattui ELO-luku olemaan hiukan pienempi kuin aikaisemmin ilmoitetuilla ja se merkitsi kilpailun kategorian laskua kymmenestä yhdeksään.

Tanskan SM Curt Hansen oli pohjoismaiden mestari vuodelta 1983 ja nuorten maailmanmestari 1984. Ruotsin SM Lars Karlsson oli mukana kolmatta kertaa ja oli edellisen HS-turnauksen voittaja. Toinen ruotsalainen, KvM Michael Wiedenkeller, tavoitteli SM-titteliä. Islannista oli KvM Jon L. Arnason, joka oli varhaisnuorten maailmanmestari vuodelta 1977 ja hänellä oli jo kaksi suurmestaritulosta ja Norjasta oli KvM Johathan Tisdall, joka oli suurimman osan elämästään asunut Englannissa ja Yhdysvalloissa, mutta edusti nyt Norjaa. Hän oli myös erittäin tunnettu shakkitoimittaja. Suomesta oli mukana parhaat voimat: suurmestarit Yrjö Rantanen ja Heikki Westerinen, kansainväliset mestarit Timothy Binham ja Jouni Yrjölä sekä toistaiseksi FM Kimmo Välkesalmi. Vaikka kotimainen osanotto oli parasta laatua, niin tasoero tuntui kuitenkin olevan huikea. Suomalaisten ja ulkomaalaisten kesken käytiin yhteensä 35 ottelua, joista tuli yksi voitto (Väkesalmi voitti Wiedenkellerin) ja 12 tasapeliä. Tulos siis 7/35 = 20 %!

Viimeinen kierros muodostui jännittäväksi. Pistetilanne oli kärjessä seuraava: Hansen ja Timoshenko 7,5, Arnason ja Tisdall 7. Parit viimeisellä kierroksella olivat Rantanen – Timoshenko, Arnason – Hansen. Arnasonilla oli suurmestarin arvo pisteen päässä eli hänen oli voitettava Hansen, joka oli koko kilpailun ajan keikkunut kärjessä. Ja Arnason voitti Hansenin! Kun vielä Rantanen pelasi tasan Timoshenkon kanssa, niin Arnason pääsi lisäksi jakamaan voittosijaakin. Vaikka Hansenille viimeisen kierroksen tappio oli katkera, niin hän kuitenkin kirjoitti tanskalaiseen shakkilehteen seuraavat mietelmät kilpailusta: Hän mainitsee siinä, että oli kerrankin mukavaa olla turnauksessa, jossa järjestäjät eivät ajatelleet vain itseään, vaan pyrkivät tekemään parhaansa pelaajien hyväksi ja totesi järjestelyjen sujuneen kitkatta. Ehkä järjestäjät voivat hieman röyhistää rintaansa ja olla tyytyväisiä suurmestarin lausunnosta.

Tulokset: 1.-2. Arnason ja Timoshenko 8/11, 3. Hansen 7,5, 4. Tisdall 7, 5.-6. Dorfman ja Karlsson, 7. Yrjölä 6, 8. Wiedenkeller 5, 9. Välkesalmi 3,5, 10.-12. Binham, Rantanen ja Westerinen 2,5.

Päättäjäispikashakkikin pelattiin, johon ihan kaikki kilpailijat eivät osallistuneet. Joukkoa lisättiin halukkailla klubilaisilla. Karlsson voitti 10,5/13, toisen sijan jakoivat Rantanen, Wiedenkeller ja Raaste 10, Välkesalmi sai 9,5, Arnason 8,5 ja Dorfman 8.

(116) Helsingin Shakkiklubi saavutti sadannen ikävuotensa erinomaisessa kunnossa ja juhli tapausta 10.12.1986. Palamaalle HSK:n kultainen merkki

Kuvaus: hsk_0048 Ruotsalaisen teatterin vieressä Pohjois-Esplanadin puolella oli Ravintola Royal. Sieltä Klubi varasi tilan, jossa pidettiin ensimmäisen suomalaisen shakkikerhon satavuotisjuhla. Se oli aika merkittävä saavutus, jota kannattikin juhlia. Paikalle oli kutsuttu myös eri liittojen johtomiehet ja ulkopuolisia shakin vaikuttajia, jotka olivat olleet läheisessä yhteistyössä Helsingin Shakkiklubin kanssa.

Bo Nyrén oli hankkinut tilaisuudelle sponsorin ja sen ansiosta siellä syötiin 100-vuotisillallinen mukavan ilmapiirin vallitessa. Siitä muodostui läsnä oleville ikimuistoinen ilta. Tervehdyssanat lausui Helsingin Shakkiklubin puheenjohtaja Erkki Aaltio ja seuraavaksi oli merkitty Klubin kunniapuheenjohtajan Eero E. Böökin puheenvuoro, mutta hän ei valitettavasti päässyt vilustumisen johdosta tilaisuuteen ollenkaan.

Juhlaillallisen jälkeen suoritettiin ansiomerkkien jako.

Helsingin Shakkiklubin kultaisen merkki oli myönnetty Pekka Palamaalle hänen pitkäaikaisesta toiminnastaan hallituksessa ja lukuisten Klubin kansainvälisten ja kansallisten kilpailujen järjestäjänä. Shakin hopeisen ansiomerkin saivat Ilkka Kanko ja Timothy Binham. Suomen Shakkiliitto oli myöntänyt SSL:n hopeisen merkin seuraaville Klubin jäsenille: Johan Ehrnrooth, Nils von Essen, Veli U. Mustonen, Bo Nyrén, Palamaa, Vilho Palomaa ja Erkki Turunen ja lisäksi SSL oli pronssisella ansiomerkillä huomioinut seuraavat: Gösta Brantberg, Tenho Bäckström, Kaj Funck, Veijo Jantunen, Visa Karvonen, Yrjö Laiho, Erkki Sahlberg ja Juhani Yliselä. Siellä ojennettiin Vilho Palomaalle hopeisen merkin lisäksi Suomen Shakkiliiton viiri. Näihin aikoihin liitto ei hakenut fidemestarin merkkiä arvonimen haltijalle, vaan seuran tuli anoa sitä ja maksaa siitä aiheutuvat kulut. Näin oli Helsingin Shakkiklubi menetellyt ja Kanko ja E.Turunen saivat anotut merkit ja antokirjat.Tämän jälkeen järjestöt esittivät onnittelunsa, Allan Kiviaho pakinoi viimeisestä kolmannesvuosisadasta, Palamaa puhui lyhyesti Klubin historiasta ja sitten oli viimeisen virallisen ohjelmanumeron vuoro.

(117) Helsingin Shakkiklubin historia sadalta vuodelta ilmestyi Suomen Shakin erikoisnumerona ja kannen teksti aiheutti pienen hämmingin

Kaikille läsnä oleville jaettiin Helsingin Shakkiklubin 100-vuotishistoriikki suoraan Porvoossa olevasta painosta ”uunituoreena” haettuna. Painon kanssa oli sovittu, että historiikki on noudettavissa painosta noin kello 17 maissa ja sen haki Raimo Bäckström autolla. Pienen odotuksen jälkeen muutama laatikko lähti kohti Helsinkiä ja saatiin juhlapaikalle hieman ennen ilta kahdeksaa. Suomen Shakin erikoisnumero 11b oli Klubin kustantama, joka levisi kaikille Suomen Shakin tilaajille. Historiikin kirjoittaminen oli silloin hieman vaikeampaa kuin nykyisin. Edellinen tarkoittaa tietysti koko prosessia kirjan kirjoittamisesta painamiseen, eikä kirjan kirjoittamista, koska sen on varmaan yhtä vaikeaa nyt kuin aikaisemmin. Kirjoitin tekstin kirjoituskoneella ja lähetin tekstin postitse Esko Nuutilaiselle, joka kirjoitti sen Suomen Shakin koneella lehden sivuiksi. Ja keskusteltiin puhelimitse lähes päivittäin korjauksista, valokuvista ym. aiheeseen liittyvistä asioista.

Kirjapainossa oli tapahtunut melkoinen painovirhe. Kun pahvilaatikot aukaistiin ja toimitettiin läsnä oleville pöytiin, niin katsoin ensin kantta, luin tekstin ja vielä toisenkin kerran, ennen kuin tajusin mitä siinä luki: HELSINGIN SKAKKIKLUBI 100 VUOTTA. Vieressäni istunut Mikko Markkula väittää minun pompanneen tuoliltani puolisen metriä ylös, kun tajusin tekstin virheen. Lisäksi otsake oli ainoa teksti, jonka kirjapainon piti ohjeiden mukaan latoa, koska lehden teksti tuli muuten painovalmiina. Ja se teksti oli väärin! Onneksi niitä tuli tilaisuuteen vain runsaat 100 kappaletta. Seuraavana päivänä oli tiukka keskustelu painon kanssa sen korjaamisesta. Suomen Shakin erikoisnumeroa oli painettu normaalia numeroa vastaava parituhatta kappaletta tilaajille ja lisäksi HSK oli ottanut saman suuruisen lisäpainoksen. Päädyttiin ratkaisuun, jossa kirjapaino liimasi virheellisen tekstin päälle oikean tekstin. Olihan siinä kohtalainen rangaistus yhdestä väärästä kirjaimesta, kun liimattavia tekstejä oli melkein neljätuhatta kappaletta.

Historiikin kirjoitti Pekka Palamaa ja Ilkka Kanko analysoi Klubin pelaajien pelejä lähi- ja kirjeshakista Erkki Turusen avustaman. Klubin ottamaa lisäpainosta on voitu jakaa kaikille uusille klubilaisille ja muillekin shakin harrastajille vapaasti 20 vuoden aikana. Se oli aika kallis prosessi, mutta mainokset kuittasivat siitä osan ja ehkä siitä saatu arvostus on kuitannut aiheutuneiden kulujen loppuosan.

(118) Suomen Keskusshakkiliiton puheenjohtajaksi Palamaa 1988 ja keskusliitto täytti 40 vuotta

Elettiin sitä aikaa Suomen shakkielämässä, kun Suomen Shakkiliitolla ja Työväen Shakkiliitolla oli tasavahva edustus Suomen Keskusshakkiliiton hallituksessa. Molemmilla oli hallituksessa neljä varsinaista edustajaa ja kaksi varaedustajaa. Puheenjohtajan kohdalta oli, jo vuosikymmeniä sitten sovittu, kahden vuoden jaksoista ja niiden vuorottelusta. Sääntönä oli, että vuorossa oleva liitto esitti ehdokkaansa ja vastapuoli hyväksyi valinnan. SSL esitti tehtävään pitkäaikaisen hallituksen jäsenen Pekka Palamaan joka, Työväen Shakkiliiton pienen sooloilun jälkeen, valittiin tehtävään yksimielisesti.

Keskusshakkiliitto täytti 20.3.1988 neljäkymmentä vuotta, jota juhlistettiin pienellä päivällistilaisuudella Elannon pitopalvelun tilassa Hämeentiellä. Liiton hallituksen ja perusliittojen edustajien lisäksi oli paikalle kutsuttu entiset Keskusliiton puheenjohtajat ja liiton hyväksi merkittävästi vaikuttaneet henkilöt. Vilho Palomaa oli kutsuttu kunniavieraaksi ja hänelle myönnettiin kullattu mitali. Palomaa oli toiminut Keskusliiton perustamiskokouksen sihteerinä ja liiton sihteerinä ensimmäiset viisi vuotta. Tilaisuudessa jaettiin Palamaalle myönnetty shakin hopeinen ansiomerkki kultaisin sotilain. Keskusliiton merkityksestä puhuivat Palamaa ja perusliittojen puheenjohtajat Mikko Markkula ja Markku Kosonen sekä FIDE:n aluepresidentti Eero Helme.

(119) Vartin osanottajaluvut hieman pienenivät 1980-luvun jälkipuolella

Vartin eli 15+15 minuutin kausikilpailuissa 1886–89 Joose Norri otti kolme sarjavoittoa, Erkki Aaltio ja Marko Manninen kaksi ja Erkki Sahlberg voitti kerran. Keulan tuntumassa olivat välillä Allan Kiviaho, Ilkka Mäkinen, Petro Suvanto, Ilkka Varho ja Tapani Sammalvuo. Norri oli voittojensa lisäksi kolmen joukossa neljä kertaa ja Manninen kaksi kertaa, mutta osanottajaluvut olivat hieman pudonneet 1980-luvun alkupuolesta.

(120) Vuoden 1982 uusinta: ykkönen putosi sarjasta 1987, nousi 1988 takaisin ja voitti mestaruuden 1989

Klubin juhlavuoden alussa päättyneessä mestaruussarjassa HSK I oli viides. Voitto tuli mestariksi yltäneestä Fischeristä ja Jyväskylästä, oli neljä tasapeliä ja tappio hopeajoukkueesta Matinkylästä. Pisteitä 29 ja pari pistettä eroa pronssiin. Sarjakausi 1986-87 meni sitten selvästi heikommin. Ensin neljä tappiota, sitten joukkueen ainoa tasapeli ja päätteeksi kaksi tappiota. Seitsemännen kanssa tasapisteissä 22/56, mutta vertailuhäviö ja suora putoaminen sarjasta. Maakuntasarjan lohkoissa oli HSK II kolmas ja HSK III toinen, joten reservit olivat kunnossa.

Kaksi seuraavaa sarjakautta kuluivat melkein samoin, kuin seitsemän vuotta aikaisemmin. Suomen sarjan itälohko voitettiin 4 pisteellä ja karsintaottelun voitimme 5–3 ja tie oli auki taas mestaruussarjaan. Seitsemän vuotta aikaisemmin oli Suomen sarjassa vain yksi lohko, mutta nyt kaksi lohkoa. Suomen sarjassa 1982–83 oli toisena KS-58 ja nyt länsilohkon voittaja ja karsintavastustaja oli taas KS-58. Olisiko yhtäläisyyksiä voinut olla enempää!

Mestaruussarjassa oli edelleen 8 joukkuetta, mutta kahden vuoden takaisen mestarin Porin Shakinystävien joukkue oli kokenut runsaasti menetyksiä ja se joutui sen johdosta lähes ”pisteautomaatiksi”. PSY oli kärsinyt kuudessa ensimmäisessä ottelussa kaksi 2–6, yhden 1,5–6,5 ja kolme 1-7 tappiota. Klubi kohtasi Porin viimeisellä kierroksella. Tilanne sitä ennen oli seuraava: SKF 29, KSY 27,5, MatSK ja TuTS 27, HSK 26, SSK 24,5, EtVaS 22,5, PSY 8,5. Viimeisellä kierroksella oli Klubin yritettävä voittaa 8-0, mikä ei ihan onnistunut, mutta 7–1 voittokin riitti, kun muut ottelut päättyivät Klubille sopivin numeroin: KSY-SKF 5–3, MatSK-SSK 3,5–4,5, TuTS-EtVaS 4-4.

Lopputulokset: 1 ja mestari HSK 33/56, 2. KSY 32,5, 3. SKF 32, 4. TuTS 31, 5. MatSK 30,5, 6. SSK 29, 7. EtVaS 26,5, 8. PSY 9,5. Voitto oli vain puoli pistettä ja sehän riittää. Mutta puoli pistettä vähemmän Klubille olisi merkinnyt hopeaa ja piste vähemmän pronssia. Klubilla oli tasatilanteissa vertailu heikompi sekä Kuopioon että Fischeriin nähden. Mutta hiihto- tai uintikultaa on aikojen kuluessa voitettu sadas- tai tuhannesosilla, joten tässähän oli vielä selvä ero.

Klubin toisen joukkuemestaruuden voittivat seuraavat:

Ilkka Kanko 3/7, Erkki Turunen 3/6, Joose Norri 6/7, Allan Kiviaho 4/6, Marko Manninen 4/7, Juhani Yliselä 3,5/6, Erkki Aaltio 2/4, Mika Lako 3/5, Ilkka Mäkinen 4/6 ja Jerker Söderberg 0,5/1.

(121) Kansainvälisiä arvokilpailuja ja erilaisia otteluja

1981 Timothy Binham oli mukana kahdessa Tele-maaottelussa. Tällä kertaa molemmissa tuli tappio, ensin L-Saksan Jürgen Duebalille ja sitten Ruotsin Tom Wedbergille. Kansainvälisistä kilpailuista on jo aikaisemminkin puhuttu, mutta paikataan tässä joitain puutteita. 1983 Binham voitti Helsinki-Tukholma ottelussa Ralf Åkessonin 1,5-0,5. 1984 Joose Norri oli ikäluokan toinen (4,5/6) koulujen PM-kilpailuissa Reykjavikissa 4,5/6.Gausdalin varhaisnuorten kilpailun vuonna 1986 Norri voitti tuloksella 6/7! Nuorten ECI-turnauksessa oli 12. Mika Lako 50%:n tuloksella.

1987 pelasi Norri varhaisnuorten MM-kilpailussa Insbruckissam, 9. tuloksella 6,5/11. 1987 oli 1. EM-kilpailu varhaisnuorille ja kisapaikka oli Tukholma. Joose oli komeasti kuudes pistein 5,5/9. Samaan aikaan kun Joose oli Tukholmassa, niin Marko Manninen oli Hollannissa 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa ja tulos oli 5,5/13. Marko oli ensi kertaa tässä sarjassa ja ikää oli vasta 17. Näihin aikoihin ei sarjoja ollut kahden vuoden välein ja siirryttiin 16-vuotiaista suoraan 20-vuotisiin. Jos ei aikaisemmin ole kerrottu, niin 1987 Matinkylän nuorten kansainvälisessä kilpailussa Norri hankki mestarin arvon tuloksella 7/9 ja oli toinen. 1988 saman järjestäjän nuorten kilpailussa ei Joosella mennyt yhtä hyvin, sillä sijoitus oli 7. (4,5/9). Marko oli Tanskan avoimessa nuorten kilpailuissa 16.

Pohjoismaiden mestaruuskilpailut olivat Espoossa. Varsinaisessa pääkilpailussa Klubilla ei ollut edustajaa, mutta ei niitä riittänyt paljon muihinkaan ryhmiin. Yllättävää, kun kova kilpailu oli aivan käden ulottuvilla. Mainitaan nyt kuitenkin kaikki kuusi, jotka uskalsivat tulla mukaan: M-ryhmässä (76) pelaajaa: 44. Erkki Aaltio 4,5/9, Mika Lako ja Timo Nurminen 3,5, A-ryhmä (94): 2. Petro Suvanto 7/9, 16. Ilkka Varho 5,5 ja alle 16-v (12): 2. Tapani Sammalvuo 7/9.

Norri oli valittu Suomen kuusimiehisen joukkueen 1. varapelaajaksi Haifassa 1989 pidettyihin EM-kilpailuihin. Otteluita kertyi kuitenkin enemmän kuin piti ja Norri pelasi 7 peliä yhdeksästä mahdollisesta. Tämä johtui siitä, että pelit luistivat hyvin ja tulokseksi tuli 4/7. Suomen sijoitus oli neljäs vain puoli pistettä Länsi-Saksasta ja on siten eräs parhaita saavutuksia kaikkina aikoina. Myös nuorten EM-turnaus alkoi Norrilla erinomaisesti ja lähellä puoltaväliä hän oli kolmantena. Sitten tuli kolmen kärki vastaan peräjälkeen ja lopullinen sijoitus oli 21. (6/13).

Helsingin Shakkiklubi voitti Suomen mestaruuskilpailuissa 1990-luvulla yhteensä 44 mitalia = 18 kultaa, 12 hopeaa, 14 pronssia

(122) Heti vuosikymmenen alussa tuli suruviesti suurmestari Eero Böökin kuolemasta. Shakin Grand Old Man kuoli tammikuun 7. päivä 1990

Eero Böökistä on kirjoitettu valtavat määrät tekstiä vuosikymmenien kuluessa ja henkilökuvaa on valotettu monilta puolilta. Kirjan tekijäkin on vuosien kuluessa kirjoittanut ainakin kymmenkunta eri pituista tekstiä Böökin urasta shakinpelaajana, parinkymmenen shakkikirjan kirjoittajana, pelianalyysien tekijänä, shakin historiaan tutkijana ja myös kuuluisien shakin mestareiden kuvaajana. Juuri nämä henkilökuvat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä pelanneista mestareista ovat tuoneet heidät esiin ihmisinä, joilla on ollut sekä heikkouksia että vahvuuksia. Suomen Shakin ”mestarin mietteissä” Böök on tehnyt arvokasta kulttuurihistoriaa, joka muuten olisi kadonnut historian hämärään.

Böökille olisi aikoinaan avautunut varmaan kohtalaisen hyvä ura myös shakin ammattilaisena. Hän on sanonut Saltsjöbadenin alueidenvälisen turnauksen 11. sijan olleen hänelle sopivampi tulos, kuin pääseminen ehdokasturnaukseen. Niihin osallistuminen olisi pakottanut hänet ammattimaiseen valmentautumiseen, se olisi aiheuttanut haittaa työelämään ja olisi voinut johtaa shakkiammattilaisen tulevaisuuteen. Kirjassa ”Mestarin mietteitä” vuodelta 1985 hän kirjoittaa: ”Olen tuntenut monta kuuluisaa shakkimestaria, joiden elämä on johtanut köyhyyteen ja maineen menetykseen ennen maallisen vaelluksen päättymistä. Itse valitsin ilmeisesti oikein suorittaessani opintoni loppuun. Löysin suunnittelutehtävissä hyvin mielenkiintoisia ongelmia, jotka vetivät täysin vertoja shakin tarjoamille.” Shakki oli Böökille loppumaton tutkimisen aihe, mutta hänellä oli taito jakaa aikaansa myös muille kiinnostaville asioille.

Böök oli siitä harvinainen shakinpelaaja, että aika moni ei-shakinpelaaja tunsi hänet nimeltä. Olen kymmeniä kertoja kuullut, kun keskustelukumppani on sanonut: ”Sehän oli se suomalainen kova pelaaja – hetkinen, mikä sen nimi nyt oli – ai niin Böök, kun vähän autoin.

Olen tässä kirjassa syyllistynyt jo muutaman kerran omiin muisteloihin. Toivon lukijoiden antavan sen anteeksi, sillä uskon tämän olevan viimeisen kirjoistani. Terveyteni sallii edelleen kirjoittamisen, mutta kirjan tekeminen vie oikeastaan kohtuuttoman paljon aikaa tietojen keräämisessä, niiden valikoinnissa ja kirjoittamisessa. Ja jossain vaiheessa tuntuu aina siltä, ettei käsillä oleva työ tule valmistumaan ikinä.

Nyt pieni muisto 60-vuotispäivältäni menneisyydestä. Vietin sen kotonani, vieraita kävi ja myös HSK kävi Erkki Aaltion johdolla isommalla joukolla. Erkki kertoi, ettei Böökkiä tavoitettu ja Eero oli ilmeisesti unohtanut kokoontumisajan. Näin oli todella tapahtunut ja Böök oli lähtenyt myöhemmin yksin Roihuvuoreen ja tuttu henkilö ilmestyi ovelle iltapäivällä. Eero tuli kukkapuska kädessä ja kertoi menneensä väärään bussiin, joka jätti hänet n. 500 metrin päähän. Tämän jälkeen hän käveli tuon 500 metriä, joka oli pääasiassa ylämäkeä. Tämä tapahtui vain noin puolitoista vuotta ennen Eeron kuolemaa ja hän ei ollut silloin enää loistokunnossa. Kun päivittelin miksi hän tuommoisen urakan teki, niin suurmestari sanoi: ”Täytyyhän minun tulla onnittelemaan Suomen Keskusshakkiliiton puheenjohtajaa”. Oivalsin kyllä, että kyse oli myös instituutiosta, jonka edustaja silloin olin, mutta tunsin silloin kuitenkin olevani ”shakkiurani huipulla”, kun suurmestari vaivaantui luokseni onnittelukäynnille. Eerosta näkyi aina välillä tuo hänen inhimillinen puolensa, jonka hän usein piilotti hieman karun ilmeen alle. Kahvituksen ja keskustelujen jälkeen Eerolle järjestyi hieman mukavampi kyyti kotiin vävyni kyydissä.

(123) 1990-luvulla hallitus jatkoi lähes muutoksitta Aaltion johdolla

Hallitus jatkoi pääosin samassa kokoonpanossa koko vuosikymmenen. Puheenjohtajana oli Erkki Aaltio, varapuheenjohtajana Pekka Palamaa, sihteerinä Ilkka Varho ja taloudenhoitajana Tenho Bäckström. Vuosikymmenen alussa oli Petri Kuoppamäki sihteerinä, mutta ei voinut jatkaa, koska hän lähti pariksi vuodeksi Pariisiin ja Brysseliin suorittamaan jatko-opintoja. Koko vuosikymmenen jatkoi jäsenenä Juhani Yliselä, mutta muiden osalta tapahtui pieniä muutoksia. Kaj Funckin pitkä jäsenyys jatkui vuoteen 1994. Hallituksessa olivat 6 vuotta Hannu E. Koskinen ja Johan Ehrnrooth. Hieman lyhyempiä jaksoja olivat Petro Suvanto, Kenneth Solja ja Matti Kauranen. Arto Annala aloitti 1998 ja luopui vasta juhlavuoden kynnyksellä. Juhlavuotena 2006 vielä hallituksessa toimivista aloitti Joose Norri 1993, Matti Uimonen 1997 ja Heikki Hänninen 1999.

(124) Välkesalmi kansainvälinen mestari ja pikashakissa kultaa

Suomen mestaruuskilpailuissa joukkuemitalit tulivat pitkän pelin ja pikashakin yleisen ja nuorten SM-kilpailuista. Henkilökohtaisia mestaruuksia otti Kimmo Välkesalmi pikashakissa ja Joose Norri vastaavassa nuorten kilpailussa jossa Marko Manninen oli hopealla samalla pistemäärällä kuin Joose. Tapani Sammalvuo sai 16-vuotiaitten pronssia pitkässä pelissä ja hopeaa pikashakissa. Henkilökohtaisten mitalien lisäksi Norri ja Manninen kuuluivat SM-joukkuekilpailussa sekä miesten ja nuorten pikashakin joukkuepronssia voittaneisiin joukkueisiin. Sammalvuo oli mukana molemmissa pikashakin joukkueissa, Mika Lako sekä pitkässä pelissä että pikashakissa ja Välkesalmi pikashakissa. Niko Simola oli mukana nuorten pikashakin joukkueessa.

Kuvaus: hsk_0127 Välkesalmelle tuo pikashakin mestaruus ei ollut tärkein voitto. Huhtikuussa Kimmo saavutti tärkeimmän tavoitteensa Suomen Shakkiliiton mestaruuskilpailussa. Kimmo oli armeijassa ja muutama päivä ennen kisan alkua hän epäili mahdollisuuksiaan päästä kilpailuun. Puoli päivää oli etsittävä esimiestä, mutta se auttoi ja kilpailulupa tuli.

SSL:n mestaruuskilpailut olivat näihin aikoihin kansainvälisiä vajaakierroskilpailuja ja vuonna 1990 kilpailun voitti Peter Lukacs Unkari 6,5/9 ja Kimmo sai 6 pistettä. Tulos riitti kolmanteen ja ratkaisevaan kiinnitykseen KvM-arvoon, joka merkitsi siten kansainvälisen mestarin titteliä. Lisäksi tuli parhaana suomalaisena SSL:n mestaruus, joka oli jo viides laatuaan.

SM-joukkuekilpailun pronssia olivat aikaisemmin mainittujen lisäksi hankkimassa Ilkka Kanko, Erkki Turunen, Allan Kiviaho, Juhani Yliselä, Erkki Aaltio, Ilkka Mäkinen, John Fieandt ja Jouko Unhola. SSL:n yleisen ryhmän neljäs oli Petro Suvanto ja kuudes Yliselä ja varhaisnuorissa oli toinen Sammalvuo ja neljäs Simola.

(125) Edustustehtäviä vuonna 1990

Marko Manninen valittiin olympiajoukkueeseen Novi Sadiin. Hän pelasi 2. varapelaajana ja teki kelvollisen tuloksen 3/6 ensimmäisellä olympiamatkallaan. Suomi hävisi murskaluvuin maaotteluissa sekä Virolle että Ruotsille eivätkä pelaajatkaan, Kimmo Välkesalmea lukuun ottamatta, hirveästi loistaneet. Välkesalmi pelasi Lars Karlssonin kanssa häviten ensimmäisen pelin ja voitti toisen. Kimmo pelasi lisäksi kaksi tasapeliä Viron Mihail Rytshagovin kanssa. Manninen sai neljässä ottelussa 0,5/4, mutta Joose Norri jäi nollille. Helsinki pelasi kaupunkiottelun Riikaa vastaan voittaen 8–6. Kimmo pelasi kaksi tasapeliä, Ilkka Kanko yhden tasapelin, mutta Norri otti nuorten pöydällä kaksi voittoa. Hän kävi myös Budapestissä kansainvälisessä kisassa, jossa oli 7. Tapani Sammalvuo voitti koululaisten PM-turnauksessa C-ryhmän. Vuonna 1990 sai Norri fidemestarin ja Suvanto mestariehdokkaan arvon ja Välkesalmi tuon jo aikaisemmin kerrotun kansainvälisen mestarin tittelin.

(126) Vuosina 1991–93 SM-mitaleja tuli 12, joista 5 kultaista. Norri vei sekä miesten että nuorten mestaruudet 1991, Manninen voitti SM:n 1993

Mestaruuksia ottivat näinä vuosina pääasiassa nuoret Klubin pelaajat. Kesäkuussa 1991 pelattiin Vantaalla nuorten Suomen mestaruudesta ja kilpailun voitti Joose Norri komealla tuloksella 8/9 ja eroa seuraaviin oli 1,5 pistettä. Kolmantena oli kilpailussa tuleva klubilainen Antti Niemelä. Juhannuksen jälkeen 24.6. aloitettiin varsinainen SM Tampereella. Tarkoituksena oli pelata 14 pelaajan turnaus, mutta viime hetkillä tapahtunutta poisjääntiä ei saatu paikatuksi uudella pelaajalla ja pelaajien määrä jäi kolmeentoista. Norri oli täyttänyt 20 vuotta juuri ennen kilpailun alkua 20.6. ja oli päässyt kisaan varamiehenä. Tämä ei kuitenkaan Joosea haitannut ja hän teki siellä historiaa. Joose oli ensimmäinen pelaaja, joka samana vuonna on voittanut aikuisten ja nuorten mestaruuden. Ja miten hän otti tuon mestaruuden! Tulos oli 10/12 (8 voittoa ja 4 tasapeliä) ja jo pari kierrosta ennen kisan päättymistä oli voitto varmistettu. Hopeaa sai Jouni Yrjölä 8 pisteellä ja pronssille tuli toinen nuori klubilainen, 21-vuotias Marko Manninen 7 pistellä. Yrjölä totesi kilpailuselostuksessa, että taktisesti lahjakas Norri ottaa usein tavattomia riskejä voiton saavuttamiseksi.

Vuoden 1992 mestaruuskilpailussa oli Kimmo Välkesalmi pronssilla ja Manninen neljäntenä, mutta Norrilla ei peli kulkenut. Vuoden 1993 mestaruudet ratkottiin Naantalissa heinäkuun alkupuolella. Kilpailu oli 16 pelaajan 9-kierroksinen vajaakierroskilpailu, josta 3 kierroksen jälkeen tuli yhden keskeytyksen johdosta 15 pelaajan kilpailu. Manninen oli harjoitellut paljon ja lähti tosissaan tavoittelemaan voittoa. ja se tuli tuloksella 6,5/9. Kolme pelaajaa oli 5,5 pisteessä ja vertailussa paras oli Norri, joka otti siis hopeaa. Tapani Sammalvuo oli myös yrittämässä, mutta jäi vielä häntäpäähän.

Manninen oli 1993 avoimessa SM-kisassa 10. Sammalvuo voitti 16-v pikashakin mestaruuden ja oli saman sarjan pitkässä pelissä hopealla. Vuonna 1992 tuli 20-v pikashakin mestaruus ja seuraavan vuonna saman sarjaan hopeaa. Näkövammaisten SM-kilpailussa sai pronssia 1993 Teuvo Heikkonen.

Pikashakin mestaruuskilpailussa HSK:n pelaajat olivat mukana vuosittain. 1991 Norri oli 9. ja Välkesalmi sekä Allan Kiviaho 15 parhaan joukossa. 1992 Välkesalmi ja Norri jakoivat viidennen sijan ja 1993 Norri otti pronssin ja Manninin oli kuudes.

Seurajoukkueiden SM-kilpailuissa ei vuoden 1990 pronssin jälkeen menestytty. 1991 ja 1992 olimme kahdeksantena ja 1993 sijoitus parani pykälällä. HSK kakkonen menestyi aika hyvin. Se oli sekä 1991 että 1992 nousukarsinnoissa, mutta hävisi molemmilla kerroilla. 1993 yritys palkittiin ja nousu uuteen 1. divisioonaan onnistui. Joukkuepikashakissa olivat sijoitukset 6., 13. ja 5. joten ne olivat vielä aika kohtuulliset. Nuorten vastaavassa kilpailuissa oli Klubilla yksi 5. ja 4. sija.

Suomen Shakkiliitto järjesteli viimeisiä kilpailuja näinä vuosina. SSL:n ja TShL:n neuvottelut uudesta lajiliitosta ja perusliittojen alasajosta etenivät joskus hyvin ja joskus hyvin huonosta. Vähitellen ne kuitenkin etenivät tarkoitettuun suuntaan. SSL:n mestaruuskilpailuissa 1991 oli Manninen toisena 6,5/9 ja kilpailun voittajana oli, ei ihan vielä klubilainen, Juhani Sorri. Viides oli Kimmo Välkesalmi SSL:n viimeiset pikashakkimestaruudet 1992 ja 1993 vei Manninen ja 1992 voitti nuorissa Sammalvuo ja tuleva klubilainen Antti Niemelä vei viimeisen mestaruuden.

(127) Edustustehtäviä vuosina 1991–93

Olympialaiset olivat 1992 kaukaisessa Manilassa. Sinne oli valittu kolmannelle pöydälle Marko Manninen ja neljännelle Joose Norri. Hyvin pojat hoitivat tehtävänsä: Mannisen tulos 6/11 ja Norrin 6,5/11. Kaukomatkailua riitti Markolle ja Jooselle myös 1991 ja 1993. 26-vuotiaiden MM-kilpailut olivat molempina vuosina Brasiliassa ja ensimmäisellä kerralla Markon tulos oli 6,5/9 (KvM-tulos) ja Joosella 4,5/7. Toisella matkalla 1993 lähti edellisten lisäksi myös Tapani Sammalvuo. Kilpailuselostuksen (Norri ja Tero Kokkila) alussa todettiin seuraavaa: ”Kukaan ei yllättynyt kuullessaan, että kisat järjestettäisiin Etelä-Amerikassa. Itse pelaajille pitkä matka on luonnollisesti vastenmielinen, mutta mitäpä sitä ei tekisi isänmaan tähden.” Siis kolme klubilaista lähti tuolle vastenmieliselle matkalle. Suomi oli kilpailun neljäs ja vain vaivainen puolikas – kuten Haifassa – erotti pronssista. Jostain syystä tämä matka oli Manniselle heikko (1/6), kun edellinen ja tämän jälkeen seuraavakin antoivat todella kovan tuloksen. Norrin tulos oli 5/8 ja Sammalvuon 5/6. Euroopan joukkuemestaruudesta pelattiin 1992 Debrecenissä Unkarissa ja mukana olivat Norri (4/6) ja Manninen (3/8).

Liikettä riitti näinä vuosina kärkipelaajille. Oli runsaasti maaotteluja ja vastustajina oli Viro (2 kertaa), Ruotsi (3) sekä Latvia ja Liettua kerran. Norrin saldo oli kuudesta ottelusta 6/12, Manninen oli neljässä ottelussa (3,5/8) ja Välkesalmi ehti klubilaisena pelata vain yhden Ruotsi-ottelun tasan Karlsonia vastaan. Sammalvuo oli poikien 4-ottelussa (1,5/3) ja Manninen alueturnauksessa. Sammalvuo oli 1991 ”ketjun” paras varhaisnuori ja Ilkka Mäkinen oli 1992 toinen opettajien kisassa.

(128) Klubi saavutti kymmenen vuoden aikana (1988–1997) kahdeksan Helsingin mestaruutta

Tässä rikotaan hieman aikarytmiä, mutta kirjoittaja katsoo, että on hyvä viedä yhteen lukuun Klubin menestys Helsingin mestaruuskilpailuissa otsikossa mainittuina vuosina. Ilkka Kanko otti yhdeksännen mestaruutensa 1988, seuraavana vuonna Johan Lindstedt voitti ja Kanko oli kolmantena.

Sitten alkoivat klubilaisten täydellisesti hallitsemat viisi vuotta. Kanko otti kymmenen mestaruutensa 1990. Seuraavana vuonna Marko Manninen otti ylivoimaisen kahden pisteen voiton tuloksella 7,5/9, Kanko oli viides ja Norri seitsemäs. 1992 oli Kanko voittovuorossa tuloksella 7/9 (11. mestaruus) ja Kimmo Välkesalmi oli viides. 1993 pääsi Norri voiton makuun tuloksella 6,5/9 ja Kanko oli kolmas. Sitten 1994 oli taas Mannisen voittovuoro. Tulos 6/9 ja kolmantena oli puolen pisteen päässä Tapani Sammalvuo.

Sitten tapahtui jotain yllättävää. Mikael Nouro rikkoi tuon viiden vuoden mestaruusputken ja sai 7 pistettä normaalista yhdeksästä kierroksesta. Norri oli toinen puolikkaan jäljessä. Tuleva klubilainen Antti Niemelä oli kolmas ja Kanko kuudes. 1996 palattiin taas päiväjärjestykseen Norrin voittaessa 7,5/9 ja samalla tuli revanssi Nourosta, joka oli toinen ja Markku Hartikainen oli seitsemäs. Ja vielä 1997 Norri uudisti voiton tuloksella 7/9. Loppusaldo tästä kymmenestä vuodesta: Klubille 8 mestaruutta, joista Kanko ja Norri ottivat kolme ja Manninen kaksi. Voitaneen samalla jatkaa tätä Helsingin tilastoa vuosilta 1998 ja 1999. Edellisessä oli Norri kolmas ja seuraavassa Manninen toinen ja Hartikainen kolmas.

(129) Syntymäpäiviä ja tunnustuksia, shakin kultainen ansiomerkki Pekka Palamaalle

Klubilaiset viettivät myös syntymäpäiviä. 1991 täytti Vilho Palomaa 85 ja oli mukana monissa tehtävissä, mutta kuoli seuraavana vuonna. 70-vuotta täytti Berndt Anthoni 1993, 60-vuoden iän saavuttivat Simo Nuotio 1991, Erkki Sahlberg 1992, Kari Rahkamo ja Tenho Bäckström 1993. 50-vuotta täyttivät Kaj Funck ja Johan Ehrnrooth 1993.

1991 sai fidemestarin arvon Marko Manninen, mestariehdokkaan arvon Tapani Sammalvuo ja seuraavana vuonna Tapani sai 212. shakkimestarin arvon. Pekka Palamaalle myönnetty shakin kultainen ansiomerkki jaettiin Suomen Shakkiliiton 70-vuotisjuhlassa 1992. Suomen Shakkiliiton kultaisen ansiomerkin sai KvM Timothy Binham.1993 ja samana vuonna Kari Rahkamo sai shakin hopeisen ansiomerkin ja Tenho Bäckström shakkituomarin arvon.

(130) Klubin edustus liitoissa ja toimikunnissa, ketjukilpailu

Pekka Palamaa oli ollut Suomen Keskusshakkiliiton puheenjohtajana vuodesta 1988 ja luopui tehtävästä 1990 maaliskuussa liittojen keskinäisen sopimuksen mukaan ja siirtyi varapuheenjohtajaksi. Palamaa oli edelleen edustajistossa, Suomen Shakkiliiton hallituksen jäsen ja sihteeri, ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja ja SM-joukkuekilpailutoimikunnan ja selotoimikunnan jäsen. Vilho Palomaa ja Kenneth Solja olivat Helsingin Shakkiliiton hallituksessa, jossa Palomaa hoiti liiton kalustoa ja puistoshakkia. Toinen suruviesti 1990 oli Visa Karvonen yllättävä kuolema vasta 40-vuotiaana. Hän oli 1980-luvulla kolmisen vuotta hallituksessa, mutta erikoisesti häntä kiinnosti kilpailutoiminta ja siinä hän oli ollut osaava ja tarmokas järjestäjä.

SSL:n ketjukilpailuun 1990 Klubin jäseniä osallistui 93 kertaa, joka oli hieman edellistä vuotta enemmän. Joose Norri oli vuosikilpailun neljäs ja jäi vain pisteen kolmannesta sijasta. Norri oli myös paras nuori ja tämä oli neljäs perättäinen vuosi, kun HSK:n nuori voitti k.o. sarjan ketjussa. Norri ja Manninen olivat tehneet sen kumpikin kahdesti.

Mäkelänrinteellä Klubi pelasi vuodet 1989–92 mainittakoon tässä kuuden parhaan joukkoon yltäneet Klubin pelaajat: A-ryhmässä: Ilkka Kanko 2/89, Marko Manninen 3/89, Joose Norri 1/92 * B-ryhmässä: Hannu E. Koskinen 5/91, Tapani Sammalvuo 1/90, Esa Virtanen 1/89 6/90 * C-ryhmässä: Lars Lövkvist 4/91, Tim McCarron 4/90, Sammalvuo 4/89, Niko Simola 2/90, Reko Simola 6/91. Lisäksi mainittakoon, että Juhani Sorri kävi voittamassa 1990 ja 1991, joista toisen kisan hän voitti maksimilla.

(131) Suomen Keskushakkiliiton edustajisto siirtyi historiaan 10. päivä lokakuuta vuonna 1993

Suomen Keskusshakkiliitto perustettiin 20.3.1948. Se oli 1922 perustetun Suomen Shakkiliiton ja 1934 perustetun Työväen Shakkiliiton yhteiselin, jonka tehtävänä oli aluksi edustusjoukkueiden valinta ja sen tuli järjestää tai antaa järjestettäväksi Suomen mestaruuskilpailut ja tehdä yhteistyötä liittojen kesken. Liitot olivat 8 hengen hallituksessa tasavahvat, periaatteessa puheenjohtajat vaihtuivat kahden vuoden välein, varapuheenjohtaja ja sihteeri olivat eri liitoista kuin puheenjohtaja jne. Aina edellä luetellut säännöt eivät toimineet, mutta yleensä niitä noudatettiin. Korkein elin oli edustajisto, jossa ns. perusliitoilla oli kummallakin 13 edustajaa ja tehtävä- sekä kirjeshakilla molemmilla 2 edustajaa.

Liitot säilyttivät toimintavapautensa, pitivät omat mestaruuskilpailunsa ja olivat monista asioista eri mieltä. Esimerkiksi 1954 valittu Keskusliiton hallitus ei kokoontunut riitojen johdosta kertaakaan. Mutta vähitellen Keskusliiton hallitus muuttui perusliittoja tärkeämmäksi ja sen vaikutusvalta kasvoi. Se oli myös käytännöllistä, koska päätöksenteko helpottui. Ja kun shakki 1981 pääsi urheilujärjestöjen joukkoon, niin Keskusliitto muodostui välttämättömäksi, koska valtion tukea ei voitu levittää monille liitoille – hyvä kun rahaa tuli hieman edes Keskusliitolle.

Kesäkuussa 1991 oli Helsingin Sanomissa parin palstan uutinen, jossa SSL ehdotti TShL:lle neuvottelujen aloittamista, joka tähtäisi shakin kattojärjestön syntymiseen ja perusliittojen vähittäiseen lopettamiseen. Tietysti oli paljon eriäviä mielipiteitä ja neuvottelut olivat vaikeita. Mutta vähitellen ajatukseen kypsyttiin ja 17. päivä lokakuuta 1993 edustajisto kokoontui viimeiseen istuntoonsa ja hyväksyi uuden Keskusshakkiliiton säännöt, jossa todettiin liiton olevan seurojen omistama lajiliitto.

Osmo Särkilahti kirjoitti Suomen Shakissa edustajiston viimeisestä kokouksesta ja lainasi kirjoituksen lopuksi vuonna 1992 ilmestyneen SSL:n 70-vuotishistoriikin loppusanoja: ”Suomen shakkielämä on ollut jakautuneena kahteen leiriin jo 60 vuotta. Se on ehkä aikaisempina vuosina ollut jonkinlainen rikkaus, kun liitot ovat kamppailleet keskenään ja kehittäneet siksi toimintojaan. Mutta vähitellen se – varsinkin nykymaailmassa – on muuttumassa rasitteeksi. Pienellä maalla ei ole mahdollisuuksia ylläpitää kahta järjestelmää ja kilpailla keskenään. Yhteistyötä tämä maa ja shakkielämä kaipaa.”

(132) Ensimmäinen kerhojen kokous pidettiin 28.11.1993 ja se valitsi uudelle lajiliitolle hallituksen

Kokous pidettiin Ensi linja yhdessä ja se oli seurojen suuri voimannäyttö, sillä läsnä oli 102 kerhoa ja yhteisöjäsentä, joilla oli käytettävissä 146 ääntä. Itsestään selvää oli, että ihmiset olivat samoja kuin ennenkin ja sopimus oli syntynyt järkisyistä ja kilpailu jatkui edelleen. Suurin taistelu käytiin puheenjohtajan vaalissa, joka oli kerännyt salin täydeltä seurojen edustajia tai pitkämatkalaisten valtakirjojen kantajia. Liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valittiin Harri Hurme äänin 92–54. Puheenjohtajan vaalissa hävinnyt Markku Kosonen valittiin äänin 81-59 varapuheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenet valitaan myös kahdeksi vuodeksi, mutta ensimmäisessä vaalissa valittiin ensin neljä ehdokasta kahdeksi vuodeksi ja sitten toisessa äänestyksessä neljä yhdeksi kaudeksi. Helsingin Shakkiklubi oli tietysti paikalla ja Pekka Palamaa jättäytyi yhden vuoden ehdokkaaksi ja valittiin hallitukseen. Hallitus aloitti toimintansa heti vuoden alussa ja Palamaa jatkoi edelleen entisissä toimikunnissa.

(133) Klubissa tapahtunutta 1994–96: Klubin kultaisen ansiomerkin saivat Tenho Bäckström ja Ilkka Kanko

Luvussa 123 todettiin HSK:n hallituksen kokoonpano ja kerrottiin sen jatkavan vuosisadan loppuun saakka. Suomen Shakkiliiton hallitus toimi vielä 26.11.1994 saakka ja lopetti sitten toimintansa. Vastaavaa ei tehnyt Työväen Shakkiliitto, vaikka perusliittojen lopettaminen oli ollut pelin henki. TShL toimii vieläkin – 2006 – tosin aika hiljaisena ja odottaa ilmeisesti sopivaa hetkeä lopettamiseen. Suomen Shakkiliiton viimeisen vuoden 1994 oli liiton varapuheenjohtajana Pekka Palamaa. Tenho Bäckström oli Helsingin Shakkiliiton varapuheenjohtajana vuodet 1993–95.

Vuonna 1994 oli Klubin kahdelle ansioituneelle jäsenelle myönnetty HSK:n kultainen ansiomerkki. Numeron 11 sai Tenho Bäckström ja numeron 12 Ilkka Kanko. Bäckström sai myös Suomen Shakkiliiton hopeisen ansiomerkin. 70 vuotta täyttänyt Kanko sai myös shakin hopeisen ansiomerkin kultaisin sotilain ja Suomen Shakkiliiton viirin. 1995 täyttivät Erkki Aaltio ja Allan Kiviaho 70 vuotta ja Aaltiolle myönnettiin shakin hopeinen ansiomerkki kultaisin sotilain ja Kiviaholle shakin hopeinen ansiomerkki.

(134) Joose Norrin loistavat vuodet 1994–96: kolme perättäistä voittoa Suomen mestaruuskilpailuissa

Vuoden 1994 SM-kilpailun järjesti Työväen Shakkiliitto. 12 pelaajan turnaus oli tasainen ja mestaruus ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Joose Norri oli viimeisen kierroksen alkaessa johdossa 6,5 pisteellä. Puoli pistettä jäljessä olivat Esko-Matti Hakulinen KSY, Petri Kekki MatSK ja Kimmo Välkesalmi nyt SKF. Norri otti riskin ja pelasi lyhyen tasapelin Aleksei Holmstenin kanssa ja pääsi 7 pisteeseen. Se ei kuitenkaan riittäisi, jos Kimmo voittaisi Markku Hartikaisen JoeSK (syksyllä jo HSK). Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Välkesalmen avaus epäonnistui ja hän selvisi vaivoin tasapeliin ja pronssille. Muista Joosen uhkaajista Kekki hävisi seurakaverilleen Kari Pulkkiselle ja Hakulinen kyllä voitti, mutta hävisi vertailussa Jooselle. Vuoden 1991 ensimmäinen mestaruus sai nyt jatkoa. Sijaluvuilla 6.-7. olivat Tapani Sammalvuo ja Marko Manninen (5,5).

Suomen Keskusshakkiliitto ja Helsingin Shakkiliitto olivat yhdessä vuokranneet Merihaasta 157 neliön tilan shakkikodiksi. Lähinnä se tuli HSL:n käyttöön, mutta Keskusliitto piti siellä hallituksen ja toimikuntien kokouksia, valmennustilaisuuksia ja myöhempinä vuosina myös Kerhojen kokouksia. Toimivuudeltaan se ei ollut paras mahdollinen, mutta siellä oli kuitenkin mahdollisuus pelata jopa 24 pelaajan SM-kilpailuja, vaikka silloin oltiinkin jo ahtaalla. Shakkikodissa useammankin mestaruuden voittanut Norri kommentoi pelipaikkaa: ”Shakkikodin ympäristö ei ole kaikkein luonnonkauneinta, mutta ilmapiiri on pelkistetyn shakillinen.” Ympärillä on näkyvissä vain 14 kerroksisia betonitaloja eikä meri pilkistä ainakaan shakkikodin ikkunoista.

Shakkikodissa pelattiin 1995 ensi kerran Suomen mestaruudesta pitkässä pelissä. Pelaajia oli mukana vain kymmenen, mutta puolet oli entisiä Suomen mestareita: Veijo Mäki, Antti Pyhälä, Jouni Yrjölä sekä HSK:n valttikortit Manninen ja Norri. Ja Eero Raaste SKF oli rinnastettavissa edellisiin.

Norri sai ”lentävän lähdön” voittaessaan kolme ensimmäistä peliään mikä antoi mahdollisuuden pelata tarvittaessa myös tasapelejä. Norri ja Yrjölä selvisivät ilman tappiota, mutta Mäki hävisi toisella kierroksella Norrille. Nämä kolme olivat viimeisen kierroksen alkaessa tasoissa ja voittivat myös viimeisen pelinsä ja pääsivät 7 pisteeseen. Vertailussa todettiin Norrin voittaneen Suomen mestaruuden kolmannen kerran ja toisen kerran peräkkäin. Yrjölä oli toinen ja Mäki kolmas. Klubilaisista Manninen sai 5 pistettä ja oli neljäs ja Sammalvuo sai 3,5 pistettä.

1996 pelipaikka oli entinen, mutta nyt SM pelattiin 18 pelaajan 9-kierroksen vajaakierroskilpailuna. Norrin kisa alkoi heti yllätystappiolla Jukka Puraselle EtVaS. Suurmestari Heikki Westerinen puolestaan tavoitteli jo kahdeksattatoista olympiapaikkaa ja otti voiton Teemu Keskisarjasta TuTS. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Norri otti perättäin viisi voittoa ja siirtyi 6. kierroksen jälkeen johtoon kokonaisella pisteellä Westerisen hävittyä Norrille. Loppu sujui kärjellä asemien varmistamisessa. Norrin neljäs mestaruus ja kolmas perättäinen tuli pistein 7/9. Westerinen otti hopeaa ja olympiapaikan pisteen jäljessä. Sammalvuo oli loikannut Tampereen Tarauksen riveihin ja oli 8.

(135) Kansainvälisen mestarin arvo Norrille ja Manniselle vuonna 1995

Joose Norri ja Marko Manninen olivat jo vuonna 1994 varmistaneet kansainvälisen mestarin arvon, mutta arvonimi vaatii aina Kansainvälisen Shakkiliiton vahvistuksen ja vahvistava kokous pidettiin vasta vuoden 1995 puolella. Ei ole aivan tavallista, että saman kerhon jäsenille myönnetään samanaikaisesti kaksi näin korkeaa peliarvoa.

Joose ja Marko olivat tulleet Klubille joskus 1980-luvun alussa, mutta tarkka tieto ei ole säilynyt. He olivat mukana vartin kisoissa ja pisteitä tuli harvakseen. Mutta kumpikaan ei lannistunut ja vähitellen pisteitä rupesi kertymään. Vuoden 1983 toimintakertomuksessa kerrotaan HSK:n järjestäneen nuorten joukkuepikapelin SM-kilpailun ja sekä nuorissa että varhaisnuorissa tuli hopeaa. Varhaisnuorissa pelasi Mika Lakon ja Petro Suvannon lisäksi 3. pöydällä 12-v Joose 9/2x6 ja jaettu pöytäpalkinto sekä 4. pöydällä 13-v Marko 6 pistettä.

Ja siitä se uran nousu Suomen kärkipelaajien joukkoon jatkui kiihtyvällä vauhdilla koko 1980-luvun ja kohosi edelleen 1990-luvulla komeisiin Suomen mestaruuksiin ja kymmeniin erilaisiin mitaleihin henkilökohtaisissa tai joukkuekilpailuissa ja lukuisissa edustustehtävissä. Eräs uran huipennus oli heidän kohdallaan kv-mestarin arvo. Ja mitä kaikkea on voitettu, siitä tässä kirjassa löytynee kaikki tärkeimmät saavutukset.

(136) Muita SM-kilpailuja: kultaa saivat Kanko ja nopean shakin joukkue ja mitaleja yhteensä 8

Vuoden 1995 avoimessa SM-kilpailussa oli Tapani Sammalvuo 4. ja John Fieandt 8. Seuraavana vuonna avoin oli Heart of Finlandin yhteydessä: 11. Joose Norri 6,5/9, 16. Marko Manninen ja 28. Markku Hartikainen 6 ja Fieandt 5 pistettä.

Ensimmäinen seniorien Suomen mestaruus ratkaistiin. Sen voitti Ilkka Kanko, 4. oli Erkki Aaltio ja 6. Allan Kiviaho. 1995 voitti 20-v Suomen mestaruuden Sammalvuo 7,5/9, mutta oikeastaan muuta mainittavaa nuorissa ei tapahtunut. Vuonna 1993 oli aloitettu nopean shakin SM-kilpailut. 1994 HSK järjesti kilpailun Ensi linjalla, mutta kovin suurta pelaajien ryntäystä sinne ei tullut. Klubilaisista parhaat olivat sijaluvulla 10.-12. Matti Kauranen ja Erkki Kunnas 3,5/6, Tauno Turtiainen ja Ilkka Mäkinen pääsivät 50 prosentin tulokseen. 1996 mestaruuden voitti Sammalvuo ennen siirtymistään Taraukseen. Pikashakissa olivat klubilaiset mitaleilla 1993–96. Norrin 3. sija 1993 on kai kerrottu, 1994 pronssilla Manninen, 1995 hopealla Norri ja 4. Manninen, 1996 hopealla Sammalvuo, 5. Manninen, 18. Markku Hartikainen.

Nopeassa shakissa pelattiin vuodesta 1993 myös joukkuekilpailu. 1993 HSK oli 5, 1994 olimme hopealla ja 1995 tuli mestaruus. Molemmilla kerroilla oli joukkue sama, mutta pelijärjestys saattoi vaihtua: Norri, Manninen, Sammalvuo, Hartikainen. Pikashakin joukkuekisassa HSK oli pronssilla 1994 edelleen samoilla miehillä. Seuraavina vuosina sijoitukset olivat seitsemän ja kaksitoista.

(137) 1996 Helsingin Shakkiklubi ja Matinkylän Shakkikerho järjestivät joukkuepikashakin SM-kilpailun ennätykselliselle 221 joukkueelle

HSK täytti 1996 komeat 110 vuotta ja MatSK 25, mutta se oli ollut ahkera kilpailujen järjestäjä ja molemmilla oli hyvä järjestelykoneisto. Kerhot olivat päättäneet yhteisestä hakemuksesta ja järjestäjä valittiin Keskusliiton kokouksessa 23.10.1994. Äänestys oli tiukka Tampereen Tarauksen kanssa. Äänin 4-4 sen voitti HSK/MatSK puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Siinä saattoi vaikuttaa Klubin tuleva 110 vuoden ikä.

Järjestelytoimikunnan suuruudeksi päätettiin kuusi jäsentä eli kolme kummastakin kerhosta. MatSK:n edustajat olivat Jouni Lehtivaara, Mikko Markkula ja Kari Rauramaa ja HSK:n edustajina Erkki Aaltio, Tenho Bäckström ja Pekka Palamaa. Toimikunta kokoontui ensi kerran jo 23.1.1995, kun H-hetkeen oli aikaa vielä puolitoista vuotta. Kokouksia pidettiin n. kuukauden välein ja vähitellen muotoutui myös tehtäväjako. Oli määrättävä vastuuhenkilöt eri tehtäviin: kilpailu, talous, tietokoneet ja tuloslaskenta, tarvikehankinnat, pelivälineet, ilmoitukset, salien käyttösuunnitelmat, kuljetukset, ruokailut ja lukemattomat muut asiat, joista oli päätettävä. Helpoin päätettävä oli kilpailupaikka, joka oli Matinkylässä oleva Mattlidenin koulu. Siitä saatiin hyvä pelitila, vaikka yllättävän suuri osanottajamäärä oli jo melkein maksimissa tiloihin nähden. Tärkeintä oli sen edullinen hinta, jota ei löydetty Helsingistä.

Olen aika usein ollut mukana kilpailujen järjestelyissä. Oman kerhon yksinään järjestämät kilpailut menevät yleensä mukavasti tuttujen kesken. Kahden kerhon yhteistyö vaatii usein jo keskinäistä tuntemista ja olisi hyvä jo etukäteen tietää kummankin osapuolen vahvuudet. Tässä yhteydessä oli tärkeää, että esim. allekirjoittanut oli jo lähes parikymmentä vuotta ollut tiiviissä yhteistyössä Markkulan kanssa lukuisien kilpailujen järjestämisessä ja liittojen hallituksissa. Ja uskomattoman hyvin yhteistyö sujui ja siinä päti varmasti sanonta ”hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.”

Pitkät nimilistat eivät ole mukavia, mutta kun tietää minkä työmäärän kilpailuissa toimineet henkilöt tekivät, niin on oikeus ja kohtuus jättää siitä tieto jälkipolville. Kerron tässä vain Klubin jäsenistä tai taustavoimista ja jätän Matinkylälle mahdollisuuden kehua omia jäseniään.

Kilpailuryhmä: Jukka Appelqvist, Timothy Binham, Raimo Hall, Ilkka Kanko, Hannu E. Koskinen, Petri Kuoppamäki, Henry Lagergren, Pekka Pesonen, Reijo Salminen, Juhani Sorri, Petro Suvanto, Juha Willman ja Juhani Yliselä. * Tietokoneryhmä: Raimo Bäckström, Miikka Heinäsmäki, Matti Uimonen, Ilkka Varho. * Huoltoryhmä: Ritva Aaltio, Irma Kanko, Brita Kiviaho, Janne Penkkonen, Kirsti Palamaa, Pirjo Palamaa. * Oluttelttaryhmä: Arto Annala, Kaj Funck, Ilkka Mäkinen. * Valvontatehtävissä: Riho Grünthal. *

Kunnostustehtävissä: Gösta Brantberg, Kenneth Solja, Tauno Turtiainen.

Kuten huomataan, niin tehtävissä oli kirjeshakin suurmestari ja kansainvälisiä mestareita sekä kirje- että lähishakissa, shakkimestareita ja mestariehdokkaita, hyviä pelaajia ja huipennukseksi perheiden jäseniä, joita ei koskaan Klubin kerholla näe.

Päätuomarina oli Markku Kokkila EtVaS ja muina tuomareina Pertti Lento Gambiitti ja Kenneth Solja HSK.

Kilpailutoimikunnan jäsenistä Aaltiolla oli vastuualueena kaikki kisan syötävien ja juotavien hankinta. Bäckström vastuulla oli myyntipaikkojen toiminta, rahojen nouto ja koko kisan tilinpito. Palamaan tehtäviin kuului pelisalien suunnittelu ja yleensä kilpailuun kuuluvat asiat yhteistyössä Rauramaan kanssa. Markkula vastasi kisojen tulospalvelusta ja paljosta muusta yhdessä Lehtivaaran kanssa. Uurastus oli molemmille kerhoille myös kannattavaa. Näistä saaduilla tuloilla paikattiin vuosia yleensä alijäämäisiä tilinpäätöksiä.

(138) SM-joukkuekilpailussa pronssia 1994 ja muutenkin mukavia tuloksia

Sarjakautena 1992–93 oli muutettu pistelaskua. Nyt ensisijaisena oli joukkuepisteet (voitto 2, tasapeli 1, tappio 0) ja seuraavana vertailuna oli voitettujen ja hävittyjen pelien erotus ja sitten voitetut yksittäiset pelit. Ottelutuloksissa ei huomioitu tasapelejä eli ottelu saattoi päättyä esim. 1-0, 3–2, 6–1 tai jotenkin muuten.

Sarjassa 1993–94 oli 12 joukkuetta ja Taraus oli ylivoimainen (19/22). SKF ja HSK olivat tasapisteissä 15 pisteessä, mutta SKF voitti vertailun. Pronssia tuli joukkueella: Marko Manninen, Joose Norri, Tapani Sammalvuo, Ilkka Kanko, Timothy Binham, Riho Grünthal, Erkki Turunen, Mika Lako, John Fieandt, Antti Lehto, Erkki Aaltio, Juhami Yliselä, Allan Kiviaho ja ruotsalainen Björn Backlund, joka oli Suomessa työtehtävissä, mutta oli kohtalaisen hyvä pelaaja. Klubilla oli aika paljon joukkueita alemmissa sarjoissa, jotka pelasivat eri tasoilla. 1994–95 kaudella joukkueita oli kuusi.

(139) Vuosina 1997–99 tuli vain 7 mitalia mutta tätä seuraavissa luvuissa kerrotaan näihin mitalilukuihin sisältyvistä joukkuemestaruuksista

Henkilökohtaisissa kilpailuissa oli Marko Manninen neljäs 1997 ja Joose Norri viides 1998. Avoimissa Suomen mestaruuskilpailuissa oli 1998 viides Ilkka Kanko ja 14. John Fieandt. 1999 oli mukana Björn Gambäck 50% tuloksella. 1997 kilpailtiin kolmannen kerran seniorien eli 60-vuotiaiden SM-arvosta. Sen voitti vuoden 1995 mestari Kanko, hopealla oli Allan Kiviaho ja neljäs Erkki Aaltio. 1999 oli Ilkka Mäkinen 8. nopeassa shakissa.

Nopean shakin joukkuekilpailu näytti kiinnostavan klubilaisia enemmän kuin henkilökohtainen. 1997 joukkue oli vasta 11., mutta seuraavana vuonna tuli jo hopeaa joukkueella Norri, Manninen, Markku Hartikainen ja Jyrki Kytöniemi. 1999 HSK oli neljäs muuten samalla joukkueella, mutta Kytöniemi oli vaihtunut Antti Niemelään. Kakkosjoukkue oli 7. (Mika Lako, Matti Uimonen, Pasi Pollari, Tauno Turtiainen). Henkilökohtaisissa pikashakeissa klubin jäsenet saavuttivat seuraavia tuloksia: 1997 14. oli Hartikainen ja 16. Manninen. 1998 oli pronssilla Norri, 4. Manninen, kuudes Kytöniemi ja 20. Kiviaho. 1999 hopeaa otti Manninen, 6. oli Kytöniemi, 17. Norri ja 21. Hartikainen.

(140) Pikashakin joukkuekilpailussa oli vuodesta 1963 sitkeästi yritetty mestaruutta, joka tuli kymmenen mitalin jälkeen Tampereella 1997

Joukkuepikashakissa HSK oli kärkijoukkueita heti alusta (1963) alkaen. Ensimmäisenä kahdeksana vuonna 1963–70 HSK otti 6 hopeaa ja 2 pronssia. Mitalit tulivat tahtiin pronssi ja 3 hopeaa ja sama uudelleen pronssi ja 3 hopeaa. Mutta mestaruutta ei saatu. Se oli kuin noiduttua. Tosin jossain kohtaa kirjassa olen myös olettanut, että aina ei etsitty parasta yhdistelmää, vaan pelattiin mieluimmin kavereiden kanssa. Joukkueet olivat usein lähes tasavahvat ja kilpailivat keskenään. HSK II oli usein mitalien tuntumassa ja kolmonenkin kymmenen joukossa.

Mitaleja otti 7 kertaa Allan Kiviaho ja Bo Nyrén, 5 Erkki Aaltio, 3 Jorma Ovaskainen ja Esmo Ridala, 2 Ilmari Brander, Simo Nuotio ja Pekka Ojanen, sekä kerran Eero Böök. Sitten mitalihana sulkeutui peräti kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Oltiin kyllä aina loppukilpailuissa ja sijoitukset lähes aina kymmenen joukossa. Viimein onni kääntyi 1990 Lappeenrannassa, jossa käytiin loppuun saakka tasainen kamppailu. 10 viimeistä kierrosta mentiin neljän joukkueen kesken lähes tasatahtiin johdon vaihtuessa melkein kierroksittain. Lopputulokset: 1. SKF 63, 2. MatSK 62,5, 3. HSK 61 ja 4. TuTS 60. HSK:n joukkuessa pelasivat Kimmo Välkesalmi, Joose Norri, Marko Manninen ja Markku Hartikainen. Seuraava mitali tuli 1994 ja sekin oli pronssia. Joukkue oli muuten sama, mutta kärjessä pelasi Tapani Sammalvuo.

Kolmen vuoden kuluttua kilpailu oli Tampereella. Joukkue Norri, Manninen, Jyrki Kytöniemi ja Hartikainen voitti alkuerän 79,5/88 (Joose 18,5/22, Marko 19,5, Jyrki 21, Markku 20), joten hyvältä näytti mitaliketjun jatkuminen.

Finaalista tuli tiukka taistelu voitosta. Jokaisesta pisteestä tai pisteen puolikkaasta taisteltiin ja jokaisella yksittäisellä pelillä oli merkitystä lopussa. Ennen viimeistä kierrosta oli finaalissa taukoa niin paljon, että finaalipelit alkoivat yhtä aikaa ja muut pelit olivat loppuneet. Kirjoittaja oli joukkueen mukana, mutta viimeisen kierroksen ottelusta en nähnyt yhtään siirtoa, sillä tiivis katsojamuuri ympäröi kahta ottelun tärkeintä pöytää. Kisaa johti Caissa puolella pisteellä ruotsalaisvahvistuksen Lars Karlssonin johdolla. Caissalla oli vastustajana finaalin häntäpäässä oleva SSK ja Klubilla MatSK, joka ei nyt ollut vaarana kärjelle, oli kärjen tuntumassa ja on aina vaarallinen.

Caissa kukisti SSK:n 2,5–1,5, mutta voitto oli pienempi kuin ennakolta pelättiin. Muistaakseni Karlsson otti ja hävisi 1. pöydällä Harri Hurmeelle. Klubin ja MatSK:n ottelussa oli tilanne joitakin sekunteja ennen loppua 2,5-0,5 ja kolmannen pöydän peli Kytöniemi – Petri Kekki oli vielä kesken ja molemmilla hurja aikapula. Jyrki näki Kekin kuninkaan seisovan keskivaiheilla lautaa, se oli shakattavissa tornilla ja siinä kuluisi Petriltä taas aikaa. Nopea siirto – ja Petri ojensi kätensä ja luovutti, koska se oli matti! Klubi voitti MatSK:n 3,5-0,5 ja Caissan puolella pisteellä. Vihdoinkin tuli mestaruus joukkuepikashakissa!

Kun viimeinen siirto oli HSK-MatSK ottelussa tehty, syntyi hurja hälinä. Kirjoittajalla ei ollut tietoa kuka oli voittanut – kunnes joku tuli onnittelemaan ja hetken kuluttua onnitteluja tuli enemmänkin. Tuntui välillä siltä, että olimme toivottu voittaja, jos ei itsellä ollut siihen mahdollisuuksia. Monet sanoivat, että kyllä teille jo mestaruus kuului. Se oli kiva tunne.

Tulokset: 1. HSK 73,5/104 (Norri 16,5/26, Manninen 18, Kytöniemi 20,5 ja Hartikainen 18,5), 2. Caissa 73, 3. Taraus 72,5. Kytöniemi ja Hartikainen voittivat myös pöytäpalkinnon.

Seuraavana vuonna Caissa oli jo hajonnut ja oli syntynyt taas uusi seura Shakkikerho Garde Caissasta, Gambiitista ja Aatoksesta. Se oli 1998 kolmas ja HSK ykkönen oli pisteen päässä neljäntenä ja 1999 HSK oli viides ja silloin Kytöniemen tilalla oli Antti Niemelä.

(141) Klubi järjesti viikonloppukisat 1993–98 Pelastuskoulun maanalaisissa tiloissa Laakson sairaalan vieressä

Kuvaus: Image30 Pelitila oli valoisa ja riittävän suuri. Ikkunoita ei tietysti ollut, pitkä ja leveä autotie oli parinsadan metrin pituinen ja aika jyrkkä. Vain järjestäjät saivat jättää auton alas ja tietysti huonojalkaiset voitiin tuoda autolla. Jotkut vieroksuivat maan alla olevaa tilaa, vaikka niin hyvin valaistua pelipaikkaa en ole nähnyt. Klubi pelasi siellä myös sarjapelinsä. Pelastuskoululla oli 100 pelaajan vaiheilla olevia kilpailuja, joista suurimmat 126/97 ja 117/96. Keskusshakkiliiton turnaussarjan kokonaiskilpailuissa kymmenen joukossa olivat Marko Manninen 6/94, Joose Norri 7/96, Tapani Sammalvuo 8/95 ja 20-v paras 94 ja 95, Juhani Sorri 7/97 10/94.

Mainittakoon tältäkin pelipaikalla kuuden parhaan joukkoon sijoittuneet 1993–98: A-ryhmä: Markku Hartikainen 5/97, Ilkka Kanko 4/93 4/95, Manninen 3/93 4/96 5/94, Norri 3/96 6/93 6/98, Sammalvuo 2/93 3/95 4/94, Sorri 2/97 * B-ryhmä: Erkki Aaltio 3/96, Allan Kiviaho 2/96, Erkki Kunnas 1/97, Tauno Turtiainen 4/94 * C-ryhmä: Risto Peltola 1/97 (5/5), Pekka Pesonen 3/93, Mikael Stening 3/98, Sten Ståhle 2/93 4/98 5/96, Heikki Turunen 1/94.

(142) Klubin joukkuemestaruus 1998 ei noudattanut aikaisempaa kaavaa

Klubin ykkösjoukkue oli koko pelikauden loistavassa kunnossa. Tosin ensimmäisellä kaksoiskierroksella TuTS kaatui vain 2–1 ja seuraavana päivänä tuli 1-4 tappio MatSK:lle. Mutta sen jälkeen alkoivat pelit luistaa ja voittoja tuli viidessä seuraavassa ottelussa: HSK-Taraus 4–1, HSK-Ilves 2–1, HSK-EtVaS 3–2, HSK-KSY 3–2 ja HSK-Taraus 2-0. Johdimme sarjaa pisteellä eikä tarvinnut kuin voittaa JoeSK ja MatSK II ja voitto olisi meidän.

Sitten tulivat Kinaporissa pelatut kaksi loppukierrosta. Ja miten tässä nyt näin kävi? JoeSK pelasi hyvin ja jouduimme tyytymään 2–2 tasapeliin. TuTS puolestaan kukisti vastustajansa ja tilanne oli ennen viimeistä kierrosta tasan. Turulla oli selvästi parempi maaliero ja vastassa Klubin edellinen vastustaja Joensuu, meillä oli tiedossa ”varma voitto” Matinkylän kakkosesta, mutta tavoitteena oli oltava suuri voitto. Voitto tuli, mutta vain 5–2 ja jos TuTS voittaa, niin se vie mestaruuden. JoeSK – TuTS oli jännittävä ottelu. Viimeinen peli oli kesken ykköspöydällä. TuTS oli pisteen johdossa ja jos se jää lopputulokseksi olemme hopealla. JoeSK:n Kalle Kiik oli painostavana osapuolena ja TuTS:n Aleksei Holmsten ahdingossa, mutta hän puolustautui hyvin. Suurin osa muista peleistä oli jo päättynyt, kun taistelu mestaruuden ratkaisevassa ottelussa jatkui. Vähitellen Holmstenin elintila pieneni ja lopulta Kiik ratkaisi pelin edukseen. Helsingin Shakkiklubi otti kolmannen voittonsa SM-joukkuekilpailussa. 1. HSK 15 (24–15), 2. TuTS 14 (26–14) eli TuTS:in voitto olisi tiennyt Klubille hopeaa.

Mestaruutta olivat voittamassa seuraavat: Joose Norri 4,5/9, Marko Manninen 6,5/9, Juhani Sorri 3,5/9, Markku Hartikainen 4,5/6, Jyrki Kytöniemi 6/9, Ilkka Kanko 4,5/7, Björn Gambäck 0,5/5, John Fieandt 3,5/9, Riho Grünthal 3/5, Antti Lehto 1,5/2 ja Matti Uimonen 1,5/2.0

Koko sarjakausi oli ollut Helsingin Shakkiklubille huikean hyvä: Klubilla oli mukana yhteensä seitsemän joukkuetta. HSK 2 ja 3 voittivat omat lohkonsa II divisioonassa ja nousivat I divisioonaan. HSK 4 ja 5 säilyivät II divisioonassa ja HSK 6 oli III divisioonassa lähellä nousua. Ainoastaan HSK 7 jäi lohkonsa häntäpäähän. 53 klubilaista pelasi vuoden 1997–98 otteluissa yhteensä 222 erillistä peliä 34:ssä ottelussa, joissa tuli pelipisteitä 117 eli prosenteissa 52,7. Yhteishenki oli ollut mahtava kaikilla tasoilla. Tämä oli niitä päiviä, kun oli kiva olla klubilainen.

(143) Eurooppa-Cup ja edustustehtäviä

Klubin keväällä voittama joukkuemestaruus oikeutti osallistumaan Eurooppa-cupin karsintalohkoon Luxemburgissa. Ottelut pelattiin 11.-13.9. Alkulohkoja oli ympäri Eurooppaa 7 ja voittajat pääsivät jatkoon. Suuria toiveita ei elätelty ja oikeastaan tärkein ottelu oli heti ensimmäinen. Lohkossa oli kahdeksan joukkuetta ja parit jaettiin vahvuuksien mukaan. Voittajat jatkavat ylöspäin ja hävinneet pelaavat toisten hävinneiden kanssa. Matkaan lähtivät Joose Norri, Marko Manninen, Juhani Sorri, Markku Hartikainen, Jyrki Kytöniemi, Ilkka Kanko ja Brysselistä tuli Timothy Binham. Erkki Aaltio johti joukkoa eikä pelannut.

Ensimmäinen vastustaja oli Ruotsin Rockaden, joka pelasi ilman Ulf Anderssonia ja Lars Karlssonia. Yllätyskin oli lähellä, sillä Klubi hävisi vain 2,5–3,5. Toisessa ottelussa voitimme vakuuttavasti Englannin Sloghin 5,5-0,5 ja viimeisessä ottelussa hävisimme 2–4 Sveitsin Genevelle. Sijoitus kuudes kuten yleensä suomalaisilla. Pisteet: Norri 2/3, Manninen 1/3, Sorri 1/2, Hartikainen 1,5/3, Kytöniemi 1,5/3, Binham 2/2 ja Kanko 1,5/2.

Manninen oli mukana kaikissa 1990-luvun viidessä shakkiolympialaisissa. 1998 shakkiolympiakaiset olivat Elistassa, jossa Marko pelasi 1. varamiespöydällä kovan tuloksen 6,5/9, joka oli pöydän kuudenneksi paras. Kroatian Pulassa pelattiin 1997 Euroopan joukkuemestaruudesta. Norri oli toisella pöydällä (2,5/7) ja Manninen varamiespöydällä (5/8). Kesäkuussa Norri ei puolustanut Suomen mestaruutta, sillä hänet oli kutsuttu Pietariin kansainväliseen 8 pelaajan kaksikierroksiseen turnaukseen. Joose pelasi kisassa hyvän 7/14 tuloksen. 1997 Helsinki-Tukholma ottelussa Norri pelasi Robert Batorin ja Manninen Christer Hartmanin kanssa 1-1 tasatulokset. Vuonna 1999 oli Manninen EM-joukkuekilpailussa, jossa varamiespöydällä tuli tulos 5,5/8.

(144) Rahkamo Keskushakkiliiton puheenjohtajaksi 1998, mitaleja ja syntymäpäiviä

Suomen Keskusshakkiliitolle etsittiin puheenjohtajaa, kun Mikko Markkula oli siitä luopumassa. Kari Rahkamo oli siirtynyt eläkkeelle kaupunginjohtajan tehtävästään ja tiedustelut kentältä antoivat hänelle pelkästään kannattavia lausuntoja. Ylipormestari saatiin suostutelluksi tehtävään ja hänet valittiin vuosiksi 1998–99. Samalla hänelle tuli Keskusliiton valmennustoimikunnan puheenjohtajuus ja Shakkikustannus Oy:n hallituksen jäsenyys.

Pekka Palamaa jatkoi edelleen liiton hallituksessa ja oli SM-joukkuekilpailutoimikunnan sekä shakin ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja sekä selotoimikunnan varapuheenjohtaja. Vuonna 1994 oli Keskusliiton muodostamisen yhteydessä aloitettu SKSL:n turnaussarja ja Palamaa valittiin sen johtajaksi alusta alkaen. Kenneth Solja oli Tehtäväniekkain hallituksen jäsen ja oli FIDE:n tehtäväshakin toimikunnissa jäsenenä. Hän oli myös Helsingin Shakkiklubin hallituksessa pari vuotta.

Shakin hopeinen ansiomerkki myönnettiin 1997 mestariehdokas Gösta Brantbergille hänen 70-vuotispäivänään. Brantberg oli aikoinaan eduskunnan virkamiehenä käynnistänyt eduskunnan shakkikerhon ja oli pitänyt toimintaa yllä eläkkeelle siirtymiseensä saakka ja toimi tämänkin jälkeen sen rahastonhoitajana. 1998 Tenho Bäckströmille myönnettiin Shakin tunnustusmerkki, Kenneth Solja sai Kansainvälisen shakkituomarin ja Tauno Turtiainen mestariehdokkaan arvon.

(145) Sisäistä kilpilutoimintaa ja valmennustoimintaa tehostettiin

1990-luvun varteissa saavuttivat Marko Lehtisalo ja Tapani Sammalvuo 5 kausivoittoa +1 kakkossija, Tauno Turtiainen 3+5, Ilkka Mäkinen 3+1, Erkki Sahlberg 1+5, Erkki Aaltio 1+3, sekä Niko Simola ja Ilkka Varho 2 kakkossijaa. Ilkka Varho veti koko 1990-luvun ansiokkaasti vartin kisaa ja pelaajia oli mukana kohtuullisesti. Nuorten valmennuksesta huolehti Ilkka Mäkinen vaikka työtehtävät vaikeuttivat toimintaa.

(146) HSK:n hallituksen kokoonpano muuttui vuosien 2000-03 aikana vain yhdellä jäsenellä

Helsingin Shakkiklubin ensimmäinen vuosikokous uudella vuosituhannella oli tavanmukaisen rauhallinen. Erkki Aaltio aloitti 32. vuoden puheenjohtajana ja muutenkin hallituksessa tapahtui vain yksi muutos. Varapuheenjohtajana jatkoi Pekka Palamaa ja taloudenhoitajana Tenho Bäckström. Sihteeri vaihtui, kun Ilkka Varho siirtyi 9 sihteerivuotensa jälkeen jäseneksi ja Heikki Hänninen valittiin tilalle. Jäseninä jatkoivat Varhon lisäksi Arto Annala, Joose Norri ja Matti Uimonen. Uutena tuli halitukseen Tampereelta muuttanut Tommi Kangasmaa, joka tuli vapautusta toivoneen Juhani Yliselän tilalle. Yliselä oli ollut hallituksessa yhteensä 19 vuotta. Hallituksen kokoonpano säilyi samana vuoteen 2004. Vuonna 2001 Kangasmaa siirtyi sihteeriksi ja Hänninen siirtyi jäseneksi.

(147) Rahkamo jatkoi keskusliiton puheenjohtajana 2000-luvulla vielä kaksi kaksivuotiskautta

Kari Rahkamo oli valittu Keskusshakkiliiton puheenjohtajaksi vuosiksi 1998–99. Hänet valittiin vielä kaksi kertaa uusille kaksivuotiskausille 2000-01 ja 2002-03. Vuosituhannen alussa hän luopui valmennustoimikunnan puheenjohtajan tehtävästä sekä toimikunnan jäsenyydestä, mutta jatkoi Suomen Shakkikustannus Oy:n hallituksessa.

Pekka Palamaa oli valittu edelleen Keskusshakkiliiton hallitukseen ja jatkoi ansiomerkkitoimikunnan ja seurajoukkueiden SM-toimikunnan puheenjohtajana sekä selotoimikunnan varapuheenjohtajana. Lisäksi hän jatkoi vuonna 1994 alkaneen turnaussarjan johtajana.

(148) Rahkamolle shakin kultainen ansiomerkki 2003 ja Sahlbergille HSK:n kultainen ansiomerkki 2002, Klubin viiri valmistui vuonna 2003

Kari Rahkamolle myönnettiin järjestyksessä 19. shakin kultainen ansiomerkki vuonna 2003 tunnustukseksi hänen shakin hyväksi tekemästään työstä. Rahkamo oli, vuonna 1947 perustetun ansiomerkin, viides kultaisen ansiomerkin vastaanottanut klubilainen. Rahkamo täytti 70 vuotta keväällä, oli silloin matkoilla ja merkki luovutettiin pikashakin joukkuekilpailun yhteydessä Vammalassa. 2002 oli Pekka Palamaalle myönnetty, vuonna 1999 valmistuneen, Keskusliiton viiri numero 4. Shakin tunnustusmerkin sai 2001 Ilkka Mäkinen ja Kenneth Solja kuului Suomen Tehtäväniekkojen hallitukseen vuosina 2000-01.

Kuvaus: PICT5024 Vuonna 2002 täytti Erkki Sahlberg 70 vuotta ja hänelle myönnettiin Helsingin Shakkiklubin kultainen ansiomerkki numero 13. Sahlberg sai vuonna 1955 mestariehdokkaan arvon niiden ensijaossa. Hän oli puolen vuosisadan aikana ollut aktiivinen pelaaja Klubin joukkueissa ja oli osallistunut, vuodesta 1977 alkaen, yhteensä sataankahteenkymmeneen SM-joukkuekilpailuun kuuluneeseen peliin 58 prosentin teholla. Sahlberg kuului sarjakaudella 1981-82 Suomen mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen erinomaisella tuloksella 4/5. Hän on toiminut Klubin tilintarkastajana vuodesta 1980.

Helsingin Shakkiklubin viiri valmistui 2003 ja sen valmistumiseen olivat vaikuttaneet Tommi Kangasmaa ja Matti Uimonen puolisoidensa tuella. Sen ensijako suoritettiin 25.9.2003 Klubilla, jossa viiri annettiin Tenho Bäckströmille, Kari Rahkamolle, Pekka Palamaalle ja Erkki Aaltiolle.

(149) Tomi Nybäck sai kansainvälisen mestarin arvon 2001, Fide-mestarin arvo Markku Hartikaiselle 2003 ja kansainvälisten kisojen tuloksia

Tomi Nybäck saavutti kansainvälisen mestarin arvon vuonna 2001. Tomi oli liittynyt Klubiin loppukesällä 2000 ja teki komeaa tulossarjaa vuoden 2001 aikana.

Kiinnitykset kansainvälisen mestarin arvoon tulivat vuoden 2001 aikana seuraavissa kilpailuissa. 10.-16.4. Skellefteå (9.-10. 5,5/9), 21.-30.6. ShakkiNet, Helsinki (4. 5/9) ja 18.-22.7. Heart of Finland ja avoin SM, Jyväskylä (8. 6,5/9). Tomi kilpaili muutenkin ahkerasta Klubissa ollessaan. 2000: Euroopan mestaruuskilpailu 16-vuotiaille Kreikassa 6.-11. 6/9. 2001: Keresin muistoturnaus Tallinna 10.-14. 6/9, 16-vuotiaiden EM Kreikka 8. 6,5/9, nuorten 4-ottelu Gausdal 2/3, Reykjavik 16. 5,5/10, Budapest: 4. 8/13.

Muita kansainvälisiä kilpailuja:

2000 * Budapest: 5.-6. Ilkka Kanko 7,5/13, Tshekin avoin mestaruus: Markku Hartikainen 4,5/9, ShakkiNet, Helsinki 8. Joose Norri,

2001 * Tukholma: John Fieandt 4,5/9, 14-v MM, Espanja: 66. Jukka Nybäck 5/9, EM-joukkuekilpailu: 3. pöytä Joose Norri 4,5/8.

2002 * Seniorien MM-kilpailu: 27. Kanko 7/11, ShakkiNet: 2.-5. Norri 7/11, B-ryhmä: 1.-2. Jyrki Parkkinen 8,5/11, Heart fo Finland: 24. Parkkinen 6/9, Unto Räisä 5,5, J. Nybäck 5, Tauno Turtiainen 4, Heikki Hänninen 3,5, Curacao, Venezuela: 10. Riku Molander 5,5/9 (Molander kohtasi viimeisellä kierroksella Viktor Kortshnoin, jossa Rikulla oli pelillisiä mahdollisuuksia, mutta hävisi kuitenkin).

Klubilaisia oli aika runsaasti Suomi-Viro maaottelussa Eckerö-laivalla: T. Nybäck =, Marko Manninen 0, Hartikainen =, Juhani Sorri =, Kanko =, Parkkinen =, Ilkka Mäkinen =, Allan Kiviaho =, Matti Uimonen =, Erkki Aaltio 0, Henry Lagergren 1, ja näkövammaisten pöydillä Esa Pakkanen ja Arto Vuorinen hävisivät.

2003 * Man-saari, Englanti: Molander 4,5/9, 12-v MM, Kreikka 99. Mika Laitinen 4,5/11, seniorien MM, Saksa: 26. Kanko 7,5/11, Santo Domingo, Dominikaaninen tasavalta: Molander 48. 5,5/10.

(150) SM-liigassa pronssia 2000 ja 2001, nopean shakin kultaa 2003 ja 2 hopeaa sekä pronssia nuorten joukkueelle

SM-joukkuekilpailussa 2000 HSK ja MatSK saivat molemmat 10 joukkuepistettä ja vertailussa HSK sai pronssin ”maalieron” turvin (HSK 25–22, MatSK 22–21). Voittoja tuli 4, tasapelejä 3 ja tappioita 2. Seuraavan vuoden pronssi tuli vielä tiukemman vertailun jälkeen. HSK ja JyS olivat tasapisteissä (11), voitettujen ja hävittyjen pelien erotus oli sama 7, voitettujen pelien määrä oli molemmilla 26, mutta voitetuissa otteluissa Klubi oli parempi 5–4. Kahdessa seuraavassa sarjassa oli sijoitus kuudes.

Sarjassa 1999–2000 pelasivat: Marko Manninen 5,5/9, Joose Norri 5,5/8, Markku Hartikainen 5,5/9, Juhani Sorri 4,5/9, Antti Niemelä 3,5/9, Ilkka Kanko 4/8, Björn Gambäck 3/7, Riho Grünthal 0/1, John Fieandt 4,5/9 ja Mika Lako 1/3.

Sarjassa 2000-01 pelasivat: Manninen 3/9, Norri 6,5/9, Tomi Nybäck 3/7, Hartikainen 4/9, Sorri 6,5/9, Niemelä 6,5/9, Kanko 3,5/7, Fieandt 4,5/7, Unto Räisä 1/2 ja Matti Uimonen 1/2.

Helsingin Shakkiklubi pelasi edelleen seitsemällä joukkueella, joka osoitti erinomaista seurahenkeä ja näytti laajojen reservien olevan käytössä. Pelaajia tarvittiin sarjakierrosta kohti 41 ja vuosittain sarjaa kohden pelasi noin 55–60 klubilaista. Eivätkä Klubin ”numerojoukkueet” olleet mitään heittopusseja. Vuosina 2000-03 HSK II pelasi I divisioonassa ja sijoitukset olivat 5., 4., 6. ja 2. II divisioonassa olivat HSK III ja IV kaikkina vuosina ja V joukkue muina vuosina paitsi 2000, jolloin se voitti III divisioonan lohkonsa ja nousi kakkoseen. HSK III voitti II divisioonan lohkonsa 2000 häviten nousukarsinnan ja oli muina vuosina kolmas tai toinen. Kuutonen oli 2001-03 aina lohkonsa kakkosena III divisioonassa.

Nopean shakin SM-joukkuekilpailuihin ei Klubin pelaajilta löytynyt kiinnostusta vuosituhannen ensimmäisinä vuosina. Kiinnostus heräsi 2003, kun kilpailu oli lähietäisyydellä Vuosaaressa. Joukkue otti komean voiton 19/24 ja löi ennakkosuosikin Velhot peräti kolmella pisteellä, vaikka se olikin mukana ykkösmiehityksellä. Varmistuksena tuli myös selvä voitto keskinäisessä ottelussa. Suomen mestarit olivat: Norri 4/6, Riku Molander 4,5, Hartikainen 5,5 ja Sorri 5. Suomen Shakin kilpailuselostuksessa kerrottiin: ”Joukkuekilpailun voittaja, perinteikäs HSK, ei varmaankaan ollut ”jättiyllätys”, mutta ylivoima, jolla HSK mestaruuden otti saattoi olla yllätys paitsi joukkueessa pelanneille”. Nasevasti kirjoitettu.

16-vuotiaiden joukkueet hankkivat vuosina 2001-03 vuosittain mitalin. 2001 tuli hopeaa joukkueella Tomi Nybäck, Jukka Nybäck, Teemu Tiinanen ja Mika Laitinen. 2002 pronssia toivat Teemu Pudas, Tiinanen, Laitinen ja Veijo Silventoinen ja 2003 hopeaa saivat Tiinanen, Laitinen, Johannes Laire ja Silventoinen.

(151) Norrin viides Suomen mestaruus 2001, pikashakissa Tomi Nybäck otti kultaa 2002, Manniselle hopeaa avoimissa vuonna 2000

Joose Norri teki jo historiaa voittaessaan viidennen Suomen mestaruutensa vuonna 2001 Edellisestä mestaruudesta oli kulunut viisi vuotta. Vuonna 1991 oli tullut ensimmäinen ja sitten seurasivat komeat vuodet 2004, 2005 ja 2006, jolloin mestaruus tuli kolmena perättäisenä vuonna. Hopeaa oli tullut 1993 Marko Mannisen voittaessa. Lisäksi Joose oli 1998 neljäs ja 2000 viides. Vuonna 2001 oli taas löytynyt oikea taisteluhenki. Tuli viisi voittoa ja neljä tasapeliä eli tappioton tulos ja pisteitä 7/9. Viidenneksi tuli 16-vuotias, silloinen seurakaveri, Tomi Nybäck, joka hävisi keskinäisen kamppailun. Joose oli nyt mestaruustilaston kolmas. Edellä olivat Kaarle Ojanen (13) ja Eero Böök (6). Matka Ojaseen on pitkä, mutta Böök voisi olisi tavoitettavissa.

Pikashakissa tuli yhteensä 4 mitalia: 2000 2. Norri 36,5/46, 22. Mika Lako 12,5, 2001 2. T.Nybäck 16,5/23, 3. Norri 16, 5. Marko Manninen 1,5, 2002 1. T.Nybäck 37,5/46, 4. Manninen 29,5, 2003 7. Markku Hartikainen, 10. Riku Molander, 16. Allan Kiviaho.

Avoin SM-kilpailu: 2000: 2. Manninen 7,5/9, 7. Ilkka Kanko 6, 16. John Fieandt 5, 2001: 8. T.Nybäck 6,5/9, 12. Fieandt 6,5, Jyrki Parkkinen, Björn Gambäck ja Unto Räisä 5,5, Jukka Nybäck 5, Antton Lotvonen 4,5, Tauno Turtiainen ja Heikki Hänninen 4, 2002: 7. Kanko 6/9, 2003: 7. Norri 6,5/9, 14. Parkkinen 5, 15. Molander 4,5.

Näkövammaisten SM-kilpailuissa oli Esa Pakkanen 4./2000, 5./2001 ja 6./2002. Arto Vuorinen vastaavina vuosina 9., 9., 4. ja 6./2003.

(152) Nuorten saaliina 2001-03 oli henkilökohtaisissa kisoissa 4 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia

Nuorten henkilökohtaisissa pitkän pelin SM-kisoissa saatiin seuraavat tulokset: 2001: 16-v 1. Tomi Nybäck 7/7, 14-v 1. Jukka Nybäck 6/6 ja 5. Teemu Tiinanen 4, 10-v 4. Mika Laitinen 4,5/7. 2002: 16-v 3. J. Nybäck 5/7, 7. Tiinanen 4, 12-v 3. Laitinen 5/7, 2003 16-v 5. Tiinanen 4/7, 12-v 1. Laitinen 7/7, 4. Johannes Laire 4,5.

Nuorten henkilökohtaisissa pikashakin SM-kilpailuissa oli menestys erinomainen: 2001 20-v 2. T.Nybäck, 16-v 5. J.Nybäck, 13. Tiinannen, 10-v 1. Laitinen. 2002: 16-v 2. Tiinanen, 13. 7. Laitinen. 2003: 16-v 2. Tiinanen, 14. Veijo Silventoinen, 12-v 3. Laitinen, 4. Laire.

(153) Turnaussarjat vuodesta 1999 kevääseen 2005 Ensi Linjalla

Turnaussarjan kokonaiskilpailussa oli vuonna 2000 3. T. Nybäck, 14. Kanko, 38. Pekka Pesonen. 2001 sarjan voitti T. Nybäck, 24. Tauno Turtiainen, 44. Pesonen. 2002 2. Molander, 17. Pesonen, 38. Kari Rahkamo. 2003 12. Molander, 17. Pesonen, 79. Rahkamo. 2004 37. Pesonen, 46. Joose Norri, 62. Kari Rahkamo, 66. Pekka Turkka, 2005 oli Parkkinen mukana kärjessä. Hän oli 7. ja sai yhden suomalaisille pelaajille varatuista viidestä stipendeistä, 26. oli Pesonen ja samalla ahkerin 11 osanotolla ja 33. Ilkka Kanko.

Klubin turnaukset siirtyivät keväällä 1999 Ensi linja yhteen. Rakennuksessa oli Helsingin kaupungin koulutus- ja kehityskeskus ja johtaja Antmanin kanssa HSK pääsi mukavaan sopimukseen, joka tarjosi Klubin turnauksille hyvän ja pelaajien suuren suosion saavuttaneen pelipaikan vuoden 2005 kevääseen saakka. Tämän jälkeen koko talo meni korjaukseen ja todennäköisesti shakkia ei kyseisissä tiloissa voi myöhemminkään pelata jo kustannussyistä.

Uuden vuosituhannen alussa oli havaittavissa turnauksien osanottoaktiivisuuden yleistä heikkenemistä. Klubin turnaukset olivat useimpina vuosina turnaussarjan suurimmat, vaikka osanottajien lukumäärät pyörivät vain alle sataa olevissa luvuissa, joita ei aikaisemmin osattu odottaa.

Todettakoon taas Klubin turnausten parhaat klubilaiset:

1999 syksyllä pelattiin HSK:n ainoa shakkikodissa pelattu turnaus ja siinä A-ryhmässä oli 3. Markku Hartikainen ja 4. Mika Lako, 6 Juhani Sorri, B-ryhmän 1. Pekka Pesonen, 3. Raimo Hall ja 6 Sten Ståhle.

Keväällä 1999 ja keväästä 2000 kevääseen 2005 pelattiin Ensi linjalla turnaussarjaan kuuluvia kisoja ja niissä seuraavat klubilaiset olivat ryhmissään 6 parhaan joukossa. Koska vuosittain oli ryhdytty pelaamaan sekä keväällä että syksyllä, niin vuosilukujen perässä on aina k tai s.

A-ryhmissä: Björn Gambäck 5/02k, Hartikainen 2/05k 3/02s 4/01s, Kanko 2/00k, 3/00s, 4/01k 6/01s 6/04k, Allan Kiviaho 3/03s, Riku Molander 2/02s 5/03s, Ilkka Mäkinen 6/01k, Norri 2/02k 4/04s 6/03k, T. Nybäck 1/01k, Parkkinen 5/05k, Pasi Pollari 3/03k, Sorri 2/01s 4/02k 4/03s, Martin Zumsande 1/05k * B-ryhmissä: Raimo Hall 1/00s, Sander Kukk 3/05k, Mika Laitinen 5/05k, Lars Lövkvist 3/01s, Pesonen 2/02s, Pollari 4/99k, Turtiainen 1/01s (5/5) 2/04k (5/5), Heikki Turunen 1/02s 3/00s, * C-ryhmissä: Heikki Hänninen 2/00s 4/05k, Sven-Olof Lindroos 6/04k, Henry Lagergren 6/04k, Rahkamo 6/00k, H.Turunen 4/04s, Ståhle 1/04s.

(154) Vilkas järjestämisvuosi 2000: henkilökohtainen SM-blixti, omat kevät- ja syysturnaukset ja osuus joukkuepikashakin SM-kilpailussa

Järjestelykoneisto joutui koville vuoden 2000 aikana. Edellisen vuosisadan puolella oli siirrytty kahden viikonloppukilpailun järjestämiseen ja sitten oli päätetty järjestää henkilökohtaisen pikashakin SM-kilpailu ja lähdettiin mukaan Helsingin Shakkiliiton joukkuepikashakin mestaruuskilpailujen järjestelyihin. Mukana HSL:n lisäksi 6 pääkaupunkiseudun seuraa: ESK, EtVaS, Garde, HSK, I-HSK ja SSK.

Välttämättä ei monen seuran yhteistyö ole edullinen kilpailujen järjestelyssä. Varsinkaan tämän suuruisessa kilpailussa (209 seuraa = 836 pelaajaa). Yhteisistä kokouksista ja tehtäväjaoista huolimatta eivät asiat pysy kunnolla hallussa. Voimavarat ennen kilpailua ovat liian hajallaan ja tiedonkulku ei kunnolla etene. Suurena hankaluutena tuli alkuperäisen pelipaikan Vuosaaren Urheilutalon vaihtuminen myöhään keväällä Suutarilan palvelutaloon ja siinä toimivan ala-asteen tiloihin. Oli tehtävä uudet suunnitelmat ja tilat olivat liian ahtaat näin suurelle pelaajamäärälle.

Kilpailu saatiin kuitenkin pidettyä ja Klubille jäi jonkin verran tuloja, kun HSK järjesti muitakin kilpailuja, niin vuoden kilpailutulot jäivät normaalia suuremmiksi. Tämän kilpailun osalta ei uurastajista ole luetteloa, mutta todettakoon kuitenkin eräs asia. Klubiin oli aikaisemmin tullut n. 12–13 ikäinen Teemu Tiinanen. Kun kysyin tietäisikö hän muita nuoria, jotka tulisivat auttamaan järjestelyissä lähetti- ym. tehtävissä, niin Teemu lupasi tutkia asiaa. Viikon kuluttua hän ilmoitti, että tulossa on viisi poikaa ja joukko kasvoi vielä yhdellä kilpailun alkuun mennessä. Tästä joukosta muodostui myös pohja vuoden 2000 jälkeen alkaneelle Klubin nuorten pelaajien hyvälle menestykselle. Joten,

kiitos Teemu!

(155) Viro-Suomi ystävyysottelut 2001 ja 2002, koululaiskilpailuja 2000-03

Laivamatkalla Helsinki-Tallinna pelattiin 14.1.2001 ystävyysottelu Suomi-Viro. Sarjakierros oli pelattu edellisenä päivänä ja vain 72 pelaajaa lähti mukaan. Klubilaisia oli vain neljä: 2p Joose Norri =, Kari Rahkamo =, Kenneth Solja 0 ja Henry Lagerrgen 0.

Tasan vuoden kuluttu edellisestä oli toinen vastaava ottelu ja nyt oli mukana 100 pelaajaa ja klubilaisiakin 12. Viro voitti selvästi 66–34, mutta Suomelta puuttui paljon kärkipelaajia: 11pöytä Markku Hartikainen =, 12p Juhani Sorri =, 14p Ilkka Kanko =, 16p Jyrki Parkkinen =, 23p Ilkka Mäkinen =, 24p Allan Kiviaho =, 28p Matti Uimonen =, 33p Erkki Aaltio 0, Esa Laakso 0, Lagergren 1, näkövammaisten pöydillä Esa Pakkanen = ja Arto Vuorinen 0.

Koulujen SM-kilpailussa uudella vuosituhannella oli ollut paljon klubilaisia. 2000 Myllypuron ala-aste oli 12. ja kaikki olivat klubilaisia: Teemu Tiinanen, Davie Chen, Tobias Burton ja Mika Laitinen. C-sarja) 6. Tiinanen ja E) 7. Laitinen. 2001: B) 2. Tomi Nybäck, C) 1. Jukka Nybäck, 7. Tiinanen, E) 3. Laitinen. 2. 2002: B) 3. Tiinanen, 2003: A) 21. Samu Heikkilä, B) 1. Tiinanen, C) 14. Ville Sorsa, D) 2. Laitinen, 3. Johannes Laire, D) 28. Julius Seligson, E) 13. Jani Pollari.

(156) Edelleen jonossa Helsingin mestaruuksia: Marko Manninen 2001, Jyrki Parkkinen 2002 ja Joose Norri 2003

Helsingin mestaruuden 2001 vei Marko Manninen, nyt kolmannen kerran ja 2002 Jyrki Parkkinen ensimmäisen kerran ja 2003 Joose Norri neljännen kerran. Muutamat klubilaiset olivat innokkaasti mukana näissä HSL:n kilpailuissa. 2000 M 5. Ilkka Mustonen, A 3. Tauno Turtiainen, * 2001: M 1. Manninen 4. Ilkka Mäkinen, B1 1. Turtiainen, B2 8. Arto Annala, * 2002: M 1. Parkkinen, B 1. Rahkamo, 2. Teemu Tiinanen, * 2003: M 1. Norri, 3. Parkkinen, A1 4. Turtiainen, b1 6. Rahkamo, * 2004: A1 2. Mäkinen, 6. Mustonen, A2 1. Turtiainen, B2 6. Rahkamo, * 2005: M 6. Norri, A1 2. Turtiainen, * 2006: M 6. Mustonen, A1 3. Turtiainen.

(157) Aaltio luopui puheenjohtajan tehtävästä ja Palamaa tuli tilalle

Totta kai puheenjohtajan vaihdos on yhdistyksille aina merkittävä tapaus. Ja jos yhdistyksen puheenjohtaja on ollut tehtävässä yhtäjaksoisesti 35 vuotta, niin se on jäsenistöstä todella yllättävä tapahtuma. Jäsenistö oli ollut tyytyväinen Erkki Aaltion puheenjohtajakauteen ja se oli ollut varmaan syynä siihen, ettei jäsenistö suhtautunut vakavasti Erkin esittämiin toiveisiin tehtävästä luopumiseen.

Tapahtumasta on hieman vaikea kirjoittaa, koska kirjoittaja on osapuolena tässä tapahtumassa. Näin on kyllä ollut joissain muissakin kirjan käsittelevissä asioissa. Toisaalta historian kannalta on oikeastaan pakko kirjoittaa itseäkin koskevista tapauksista. Erkki esitti jo syksyllä 2003 minulle toivomuksen, että hän luopuu ja minä siirtyisin puheenjohtajaksi. Ehkä on parasta, että lainaan tässä yhteydessä vuoden 2004 toimintakertomuksesta muutamia kohtia otsakkeen ”Vuoden 2004 muutokset” alla olevaa tekstiä.

”Palaisin vielä hetkeksi vuosikokoukseen 2004, jossa puheenjohtaja vaihtui. Aaltion luopuminen Klubin johdosta ei suinkaan tapahtunut kyllästymisestä Helsingin Shakkiklubiin ja sen vetämiseen. Hän tiesi, että vahdinvaihto oli Klubin kannalta välttämätöntä. Se ei tietysti tarkoittanut sitä, että Klubi tarvitsee Erkkiä vanhemman vetäjän – se oli oikeastaan tässä vaiheessa ainoa mahdollinen ratkaisu. Ei siksi, että olisin ainoa pätevä vaan siksi, että allekirjoittaneella on ehkä tässä vaiheessa parhaat tarpeelliset tiedot Klubin asioista.

Tämän vuoksi suostuin puheenjohtajan tehtävään ja ilmoitin vuosikokouksessa, että tehtävän aikaraja olisi viimeistään vuoden 2007 vuosikokous.”

Kirjoitus jatkaa tämän jälkeen kerhon eri tehtäviin tarvittavien vastuuhenkilöiden tai ryhmien luetteloilla ja toiveella, että klubilaisista löytyy eri tehtäviin päteviä ja innostuneita vetäjiä.

(158) Hallitys jatkoi puheenjohtajan vaihdon jälkeen seuraavat kolme vuotta lähes muutoksitta

Vuosikokouksessa muutettiin yhdistyksen sääntöjä siten, että varapuheenjohtaja valittiin jo vuosikokouksessa eikä vasta myöhemmin hallituksen kokouksessa. Tällä oli tarkoituksena vahvistaa varapuheenjohtajan roolia ja tavallaan viitoittaa tulevaisuutta. Varajäsenet poistettiin ja hallitukseen valittiin seitsemän jäsentä entisen käytännön olleessa 5 jäsentä ja 2 varajäsentä. Tämä johtui siitä, että kirjoittaja ei ainakaan muista tapahtumaa, josta olisi äänestetty yli 30 vuoden aikana ja varajäsenet ovat aina olleet mukana kokouksissa kuten jäsenetkin.

Vuosikokous valitsi puheenjohtajaksi Pekka Palamaan, ja varapuheenjohtajaksi Matti Uimosen ja myöhemmin hallitus valitsi sihteeriksi Tommi Kangasmaan ja taloudenhoitajaksi Tenho Bäckströmin. Hallituksen jäseniksi valittiin entisistä Arto Annala, Heikki Hänninen ja Joose Norri. Uusina tulivat Ilkka Mäkinen ja Jyrki Parkkinen. Ilkka Varho oli ollut hallituksessa 18 vuotta, josta 9 sihteerinä ja oli pyytänyt vapautusta. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen Erkki Sahlberg ja Gösta Brantberg ja varalle uutena Heikki Turunen.

Vuosikokous kutsui tämän jälkeen Helsingin Shakkiklubin kunniapuheenjohtajaksi Erkki Aaltion. Hän oli vasta HSK:n toinen kunniapuheenjohtaja, sillä vuonna 1980 oli Eero Böök kutsuttu ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi.

Vuoden 2005 vuosikokouksessa ei hallituksessa tapahtunut muutoksi. Tilintarkastaja oli edelleen Sahlberg, mutta Turunen siirtyi varsinaiseksi ja Brantberg varatilintarkastajaksi. Vuoden 2006 vuosikokouksessa ilmoitti Annala toivovansa vapautusta työtehtävien muuttumisen johdosta ja tilalle valittiin Timo Isomursu. Annalalla oli takanaan 8 vuotta hallituksessa ja Isomursu oli ollut hallituksen jäsenenä kolmisen vuotta 1970-luvulla.

(159) Helsingin Shakkiklubin jäsenet Keskusshakkiliiton toiminnassa

Kari Rahkamo oli ilmoittanut vuonna 2003, että hän ei enää asetu ehdolle puheenjohtajan tehtävään, jota hän oli johtanut kolme kaksivuotiskautta eli yhteensä kuusi vuotta. Pekka Palamaa oli valittu kaksivuotiskausiksi 2003-04 ja 2005-06 jatkamaan liiton hallituksessa ja uutena valittiin vuosiksi 2004-05 Markku Hartikainen ja hänet valittiin myöhemmin myös kausille 2006-07.

Palamaa oli koko kertomusajan puheenjohtajana shakin ansiomerkkitoimikunnassa ja seurajoukkueiden SM-kilpailutoimikunnassa, varapuheenjohtajana selotoimikunnassa sekä turnaussarjan johtaja. Hartikainen valittiin valmennustoimikunnan jäseneksi 2006, jonka toimiin hän oli jo aikaisemmin aktiivisesti osallistunut. Hän on toiminut myös Keskusliiton yhteysmiehenä Viron liittoon ja on ollut järjestämässä mm. Suomen ja Viron sadan miehen otteluja.

(160) Klubin talous on ollut liian usein vaikeuksissa 120 vuoden aikana

Koko kirjan aikana ei ole puhuttu Klubin taloudesta. Siinä ei ole ollut oikeastaan erikoista dramatiikkaa. Talous on ollut yleensä hieman enemmän toiminnan jarruna kuin vauhdittajana. Vanhemmilta vuosilta on tietoja heikosti ja satunnaisesti. Nyt viimeisinä vuosikymmeninä tilanne on kirjoittajalla tiedossa, mutta kirjassa sen seuraaminen on turhaa. Joinakin vuosina jokin suurempi kilpailu on auttanut eteenpäin (esim. HS-turnaukset tai viimeisen 10 vuoden aikana pidetyt joukkuepikashakin SM-kilpailujen järjestämiset). Niistä on jäänyt tuloja, jotka ovat toimineet seuraavien vuosien vararahastoina ja huvenneet vähitellen tappiollisten tilinpäätösten paikkaamiseen. Huomattava oli Johan Ehrnroothin (1943–2002) perikunnan lahjoitus 2003, joka sisälsi useita satoja shakkikirjoja. Puuttuvien tilojen johdosta niitä ei voitu sijoittaa kerhotiloihin ja luetteloinnin jälkeen suurin osa myytiin yhdelle ostajalle. Jotkut Klubin jäsenet tukivat Klubia ostamalla osan niistä ennen myyntiä ja Klubille jäi myös pieni osa kirjoista.

Vuosien ja vuosikymmenien aikana on ollut lahjoittajia – valitettavasti ei Nokia-miljonäärejä – mutta aivan normaaleja jäseniämme, jotka ovat tukeneet klubinsa toimintaa. Kirjoittaja tietää suurimman osan nimeltä, mutta he eivät varmaan halua astua parrasvaloon. 1970-luvulla hankittiin myös osakkeita, joista osa jouduttiin myymään pahoina vuosina, mutta jotain on vielä jäljelläkin. Ei hirveän suuria määriä, mutta ehkä sen verran, että joku kriisi kestetään.

(161) Tiedotustoiminta, valmennus, kerhotoiminta ja jäsenistö

Vanhempien vuosien tiedotustoiminnasta ei ole tarkempaa tietoa. Vanhoja sanomalehtiä selatessa – tarkoitan jopa 100 vuottakin vanhoja – näyttää olleen yleistä, että kerhot ilmoittivat lehdissä peli-illoista, tulevista kilpailuista ja kilpailujen tuloksista. Vielä 1900-luvun puolivälinkin aikoihin se saattoi olla mahdollista, mutta varsinaiset suorat kerhojen ilmoitukset 1970-luvulla tai sen jälkeen eivät olleet mahdollisia – ellei shakkitoimittaja pystynyt hieman kierrellen kertomaan tulevasta tapahtumasta.

Klubi on toimittanut 1970-luvulta alkaen tiedotettaan jäsenistölle. Sen toimitustiheys on vuosien mittaan lisääntynyt, mutta maksimimäärä on ollut 4-5 kertaa vuodessa. Postittaminen on kallista, jos tiedotteita on monistettava ja lähetettävä noin sadalla henkilölle. Sähköposti on nykyaikaa, mutta kirjoittaja on todennut sen viestin tehon valitettavan heikoksi postin tuomaan paperiin verraten. Sähköpostia leviää jo niin paljon, että sen teho on selvästi vähentynyt.

Valmennusta on pyritty aina ajoittain kehittämään. Aivan viime vuosina on Markku Hartikaisen, Ilkka Mäkisen ja Jyrki Parkkisen johdolla tehty aika suunnitelmallista työtä valmennuksen tehostamaksi. Valmennuksessa on ollut jopa alle 10-vuotiaita ja näistä aina joku jää ja osa jää pois. Shakki on vaikea peli ja kestää aikansa ennen kuin pääsee sisälle sen saloihin.

Kerhotoimintaa on vuosikymmeniä pidetty syyskuun alusta toukokuun loppuun ja kesä on ollut vapaata. Kerhotila maksaa ja kesällä ei vakituisia kävijöitä juuri ole. Kerhotoiminta oli vielä 1990-luvulla aika vilkasta, mutta 2000-luku on ollut suhteellisen hiljaista. Tätä valittavat muutkin kerhot ja Klubin kaksi peli-iltaa viikossa alkaa olla jo harvinaista. Eräs syy käyntien vähenemiseen saattaa olla internetpelaaminen. Ei viitsitä enää käydä kerholle, kun netissä voi pelata.

Se asettaa kerhon vaikeaan tilanteeseen. On vaikeaa pitää kerhoiltoja, jos pelaajat eivät tule. Joku sanoo, ettei viitsi tulla kun on niin vähän pelaajia. Jos pelaaja kävisi siellä, niin joku toinenkin jäisi ja kiertokulku saisi myönteisen käänteen. Ei shakkikerho voi toimia pelkästään osoitteiden, puhelimien ja sähköpostien kanssa. Täytyy olla paikka, jossa voidaan tavata muita kerhon jäseniä ja siinä on myös yksi syy miksi klubilla on joukkuekilpailuissa 7 joukkuetta. Silloin ainakin osa pelaajista tutustuu toisiin saman kerhon jäseniin. Kerhotila vie rahaa, mutta se on aika hyvä tila ja aivan yhtä välttämätön kuin aikaisempinakin vuosina.

(162) Seurajoukkueiden SM-kilpailussa ykkönen oli neljäntenä 2004, muttakahtena viimeisenä vuonna on jouduttu karsimaan sarjapaikasta

Vuoden SM-liiga meni hyvin. HSK oli neljäs 11 pisteellä. Kaksi pistettä oli pronssiin, mutta takana oli ensimmäinen uhkaaja 3 pisteen päässä. 5 voittoa ja tasapeli sekä 3 tappiota oli hyvä saavutus vaikka tahti tuntui lopussa hiipuvan. Päätöskierroksilla tuli tappio 8. jääneelle TuTS:lle ja ankaran ponnistuksen jälkeen tuli 3–2 voitto viimeiseksi jääneestä Vammalasta.

Sarjakaudet 2004-05 ja 2005-06 olivat vaikeita. Molemmissa tuli yhdeksäs sija eli karsijan paikka. 2005 oli pisteitä 4 ja karsintapariksi tuli Shakkiseura Aatos, joka voitettiin selvästi 4–1. 2006 oli sitten yhdeksännen kierroksen ottelun HSK-EtVaS päättyminen tasapeliin 0-0, joka nosti Tammer-Shakin protestoimaan, kun heidän II joukkue jäi viimeiseksi samoilla joukkuepisteillä. Protestointi ja niiden käsittely kesti muutaman viikon ja laantui lopulta. Shakkisäännöt eivät kiellä 8 tasapeliä ja tulos jäi voimaan. HSK I joutui karsimaan Salon Shakkikerhon kanssa ja voitti tuloksella 3–2.

I divisioonassa pelaava HSK 2 oli sijaluvuilla kaksi, neljä ja kolme. Sarjassa 2003-04 oli Klubilla kolme joukkuetta II divisioonan lohkoissa ja kaksi joukkuetta III divisioonassa. Kaikki II divisioonan joukkueet olivat vaarassa pudota ja III divisioonan kuutonen oli lähellä kärkeä. Oli vaara, että joku II divarin joukkueista putoaa ja siksi kuutoseen panostettiin. Ja sitten HSK 3 ja HSK 5 voittivat vastustajansa ja HSK 4 hävisi, mutta niin teki uhkaajakin. Kaikki säilyivät ja lisäksi kuutonen teki ”käskyn mukaan” ja voitti. Tuloksena oli neljä joukkuetta seuraavana vuonna II divisioonassa.

Seuraavassa sarjassa yksi näistä neljästä putosi. HSK 4 oli lähellä nousukarsintaa, voitti Lahden Shakin ykkösen ja hävisi lopputuloksissa vain yhden pisteen ”maalierolla”. Viimeisessä sarjassa 2005-06 säilyivät kaikki joukkueet entisissä sarjoissaan.

(163) HSK ja Matinkylä järjestivät joukkuepikashakin SM-kilpailun vuonna 2004. Kisapaikkana oli taas Espoo ja mukana 211 joukkuetta

Klubi ja Matinkylä olivat järjestäneet yhdessä vuoden 1996 SM-joukkuepikashakin. Kilpailu pidettiin taas Espoossa, mutta pelipaikka oli muuttunut. Se oli Matinkylän koulu, joka oli hyvä pelipaikka, mutta ehkä hieman ahdas joukkueiden lukumäärän 211 ja noin 850 pelaajan johdosta. Kaikki kuitenkin sujui hyvin, mutta ei ihan niin hyvin kuin 1996, mutta tyydyttävästi. Suurin huoli oli järjestelyvoimien pienempi määrä kuin edellisellä kerralla. Esimerkiksi kilpailuryhmät olivat liian pienellä miehityksellä ja toisen päivän aamu oli todella vaikea, kun ryhmissä oli vetäjänä vain yksi mies. Tilanne kuitenkin parani päivän mittaan, tietokoneet saivat tiedot käyttöönsä kohtalaisen hyvin, olutkenttä, kahviot ja koulun hoitama keittiö toimivat. Suuria vikoja ei ollut ja kilpailujen tuotto oli mukava, mutta hieman edellistä pienempi. Osaksi se johtui keittiön käytön korkeammasta hinnasta vuoteen 1996 verraten, mutta kisan järjestäminen Espoossa oli kuitenkin selvästi halvempi vaihtoehto kuin Helsinki ja kisapaikan rehtori oli todella suopea vuokran suhteen.. Joten kisa kannatti kyllä järjestää ja tuottokin oli kuitenkin kohtuullinen, kun tilinpäätös oli tehty.

Edellisestä kerrasta oli järjestelyissä mukana olleiden nimet julkaistu, joten kai tässäkin on tehtävä samoin.

Kilpailuryhmissä oli: Raimo Hall, Heikki Hänninen, Tommi Kangasmaa, Matti Koskinen, Henry Lagergren, Kai Laire, Pekka Lempeä, Pekka Pellikka, Mikael Stening, Petro Suvanto ja Heikki Turunen. * Joukkueiden vastaanotossa: Matti Uimonen, Matti Kauranen, Koskinen, Pellikka, Suvanto ja Turunen. Lempeä ohjasi aamulla autot parkkipaikoille. *Olutpihaa veti Kaj Funck ryhmässään Paula Funck, Arto Annala, Gösta Brantberg ja Ilkka Mäkinen. Turvallisuuspäällikkönä oli Päivi Pollari. * Valmistuspisteessä ja kahviossa olivat: Kaarina Alsta, Lisa Lena Opas-Hänninen, Marjo Palamaa, Pirjo Suomalainen ja yllätyksenä Jari Bauer. * Rakennus- ja purkuryhmä: Annala, K. ja P.Funck, Hänninen, Kangasmaa, Koskinen, K.Laire, Mäkinen, Pellikka, Suvanto, Antton Lotvonen ja Sami Sorjonen sekä kilpailussa pelanneista Erkki Aaltio, Kimmo Keski-Koukkari, Allan Kiviaho, Johannes Laire, Mika Laitinen, Ilkka Mustonen, Jari Mustonen, Jyrki Parkkinen, Pasi Pollari, Teemu Tiinanen, Tauno Turtiainen * Kuljetukset hoiti yhdistelmä isä ja poika eli Aleksanteri ja Matti Uimonen, * Ennakkovalmisteluissa koko kevään olivat Aaltio, Bäckström, M.Uimonen ja Pekka Palamaa, joka oli kisan aikana valvomassa kaiken sujuvuutta. Matikylän puolelta ei kirjoittajalla ole luetteloa, mutta ennakkojärjestelyissä olivat tutut Jouni Lehtivaara ja Mikko Markkula. * Tuomareina olivat Lehtivaara, Uimonen ja ulkopuolisena Mauri Rautio. * Aaltio hoiteli ennen kisoja sopimukset KOFFin kanssa ja tilaukset elintarvikkeista. * Bäckström oli taas kassanvartija ja tilien hoitaja ja haki välillä puuttuvia tarvikkeita kuten välillä Uimonenkin. * Markkula hoiti vanhalla rutiinilla tulospalvelun, pelitilan, pelivälineet, kisaohjelman ja varmaan jotain muutakin.

Kuvaus: Blxt04 037 Kuvaus: Blxt04 005 Kuvaus: Blxt04 006 Kuvaus: Blxt04 016 Kuvaus: Blxt04 031 Kuvaus: Blxt04 002 Kuvaus: Blxt04 018 Kuvaus: Blxt04 033 Kuvaus: Blxt04 024 Kuvaus: Blxt04 034 Kuvaus: Blxt04 027 Kuvaus: Blxt04 039 Kuvaus: hsk_0051 Kuvaus: Blxt04 029 Kuvaus: Blxt04 032 Kuvaus: Blxt04 020 Kuvaus: Blxt04 025 Kuvaus: Blxt04 022

(164) Suomen mestaruuskilpailut 2004-06: 6 kultaa, 6 hopeaa, 7 pronssia = 19

Nopean shakin joukkuekilpailu 2005: 3. HSK (Joose Norri 5/7, Juhani Sorri 4, Jyrki Parkkinen 4,5, Ilkka Kanko 4, 2006: 5. HSK

Nuorten Joukkuepikashakki 2004: 1. HSK (Teemu Tiinanen, Johannes Laire, Mika Laitinen, Yilong Li), 2005: 2. HSK (Laitinen, Laire, Tiinanen, Li).

Miesten SM 2004: 3. Riku Molander (5/9), 7. Norri ja 8. Parkkinen, 2006: 5. Norri 5/9, 9. Parkkinen. 2005 oli avoin SM taas Hearth of Finlandin yhteydessä ja Norri oli 23 (6/10), Parkkinen ja Ilkka Mustonen saivat 6 pistettä. Tänä ajanjaksona järjestettiin kahdet (04 ja 06) seniorien SM-kilpailut ja molemmat voitti Ilkka Kanko ja 2004 oli hopealla Erkki Aaltio.

Nuorten ikäluokissa tuli 2 mestaruutta ja lisäksi hopea sekä pronssi. 2004: 18-v 5. Teemu Tiinanen ja 14-v 6. Mika Laitinen, 2005: 20-v 6. Samu Heikkilä, 16-v 6. Yilong Li, 14-v 1. Laire 5,5/7, 2. Laitinen 5, 12-v 10. Henri Siltala, 2006: 20-v 5 Tiinanen, 16-v 1 Laitinen 5/7, 12-v 3. Julius Seligson 5,5/7 ja Siltala 2.

Nopean shakin SM 2005: 3. John Fieandt 5/7, 8. Tauno Turtiainen 4, Ilkka Mäkinen 3,5, 2006: 4. Allan Kiviaho 4,5/7, 5. Aaltio 4,5, 13. I.Mustonen 3,5. Pikashakki 2004: 2. Molander34/46, 2006: 7. Pekka Nikkanen 11/23.

Nuorten pikashakki 2004: 2. Tiinanen 9,5/2x7, 7. Li, 14-v 2. Laire 8,5/11, 3. Laitinen 7, 2005: 3. Li 6,5, 4. Tiinanen 4, 14-v 1. Laire 9,5/11, 4. Laitinen 7,5.

Näkövammaiset: Eero Luikku 6./04, Arto Vuorinen 9./04, 6./05, 7./06, Juha Oikarainen 7./05, 6./06.

(165) Klubin senioreille EM-pronssia, Juhani Sorri ja Ilkka Kanko olivat Suomen joukkueessa Dresdenin EM-joukkuemestaruuskilpailuissa

Saksassa järjestettiin Euroopan kahdeksannet joukkuemestaruuskilpailut helmikuussa 2006. Ne olivat Dresdenissä ja Keskusshakkiliitto hoiti virallisesti valinnan ja lupasi hieman tukeakin. Klubilaisista oli 2. pöydällä Juhani Sorri ja 3. pöydällä Ilkka Kanko. Ykköspöydällä pelasi Heikki Westerinen ja 4. pöydällä Harri Hurme. Kanko oli aikaisemmin osallistunut kolme kertaan seniorien henkilökohtaisiin MM-kilpailuihin ja on todennut niiden aina olleen Saksassa ja jokainen erinomaisesti järjestettyinä. Dresden jatkoi Kankon mielestä samaa hyvää linjaa. Kilpailut alkoivat aina aamutuimaan 9.30 ja kun peliaika oli 5 tuntia maksimissaan, niin aikaa jäi muuhunkin. Ilkan mukana oli Irma Kanko ja heillä riitti päivittäin konsertteja, balettia, vanhaa taidetta ja käyntiä viinitilalla.

Mutta nyt kisaan, sillä se oli ilmeisesti kuitenkin matkan pääasia. Ja hyvin joukkue hoitikin tehtävänsä. Kilpailuissa oli maajoukkueita, kaupunkijoukkueita ja seurajoukkueita. Ensimmäisenä kriteerinä olivat joukkuepisteet ja niitä kilpailun voittaja Moskova keräsi 15 ja pelipisteitä heillä oli 22,5, toiseksi tuli Saksa pistein 14 ja 20 ja kolmanneksi eli pronssille tuli Suomi 12 ja 20. Suomen jälkeen tuli sijaluvuille 4.-6. kolme joukkuetta 11 pisteessä. Kilpailuselostuksessa Kanko totesi, että vain kerran aikaisemmin on pelishakin joukkuearvokisamitali tullut Suomeen. Se oli 26-v joukkue MM-kisoissa 1995 ja silloinkin oli mukana kaksi klubilaista. Pelaajien tulokset tässä kisassa: Westerinen 5/8, Sorri 4/8, Kanko 4,5/8 ja Hurme 6,5/8.

(166) Klubin turnaussarjaan kuuluvat kilpailut siirtyivät vuoden 2005 syksyllä Oulunkylän yhteiskouluun

HSK:n turnaukset siirtyivät 2005 syksyllä Oulunkylän yhteiskouluun ja lukioon. Siellä on erinomaiset tilat, joita kaikki pelaajat eivät ole vielä löytäneet. 1. kisa syksyllä 2005 oli pettymys (57 pelaajaa). Vuoden 2006 kisat olivat jo parempia (78 ja 72).

Parhaat klubilaisten sijoitukset näissä kolmessa kisassa: A-ryhmä: Markku Hartikainen 2/06s, Ilkka Kanko 5/05s, Sander Kukk 4/05s 6/06s, Mika Laitinen 3/06k 5/05s, Jyrki Parkkinen 5/05s, B-ryhmä: Teemu Tiinanen 2/06k, C-ryhmä: Heikki Hänninen 1/06s

(167) Jäsenkilpailut 2000-luvulla

Kausikilpailut vartin pelissä oli aloitettu 1974 ja niitä pelattiin vuosittain keväällä ja syksyllä. Vuonna 2005 pelattu syyskilpailulla oli järjestysnumero 64. Tämän jälkeen on ollut tauko kausikilpailussa ja vuonna 2006 on kyllä pelattu torstain varttia, mutta siinä ei ole pidetty kausikilpailua. Etsitään nyt hetken suuntaa ja toivotaan myös jäsenien käyvän enemmän kerholla.

Kausikilpailuissa vuosina 2000-05 parhaita olivat: Tauno Turtiainen otti 6 voittoa + kaksi ”mitalisijaa” (2.3.), Erkki Aaltio 5+7, Ilkka Mäkinen ja Johannes Laire 1+2, Erkki Sahlberg 4 mitalisijaa, Matti Pöri 3, Ilkka Mustonen 2 ja Mika Laitinen 1.

Pikashakkia on pelattu maanantaisin ja siinä on ollut mukana myös ulkopuolisia. Tässä on huomioitu kilpailun vetäjän Allan Kiviahon ilmoittamat vuosien 5 parasta klubilaista vuosina 2000-05.

Kiviaho (111224), Pasi Pollari (12345), Pekka Nikkanen (12), Markku Hartikainen (1), Riku Molander (23), Aaltio (244), Matti Kauranen (3555), Juhani Sorri, Matti Uimonen ja Tauno Turtiainen (3), Erkki Suomalainen ja Niko Simola (4), Ilkka Mustonen ja Joose Norri (5).

(168) Suomi voitti Viron sadan miehen ottelussa 2005 55,5–45,5. Klubilaiset olivat mukana 13 pelaajalla, pojat menestyivät koululaiskisoissa

Vuonna 2004 oli Viro-Suomi Tallinnan Maletalossa. Suomella oli 95 pelaajaa, joista muutama klubilainen: 8p Markku Hartikainen =, 9p Jyrki Parkkinen =, 13p Juhani Sorri 0, 21p John Fieandt =, 27p Erkki Aaltio = ja Henry Lagergren 0. Viro voitti 64,5–30,5.

2005 pelattiin Helsingissä ja nyt Suomi sai riittävästi pelaajia mukaan ja Suomi voitti komeasti 55,5–45,5: 5p. Joose Norri =, 15p Hartikaien =, 20p Sorri =, 28p Pekka Nikkanen 0, 30p Parkkinen =, 39p Ilkka Kanko 1, 49p Fieandt 1, 52p Allan Kiviaho 1, 66p Tauno Turtiainen =, 73p Ilkka Mustonen 1, 80p Johannes Laire 0, 81p Raimo Hall 0 ja 92p Mika Laitinen 1.

Koululaiskisat 2004: A) 3. Teemu Tiinanen, 13. Yilong Li, 24. Samu Heikkilä, C) 6. Laire, 10. Laitinen, 2005: A) 7. Tiinanen, 11. Li, 13. Heikkilä, C) 4. Laitinen, 7. Laire, D) 10. Henri Siltala. Koulun Suurjuhlissa 2005 voitti Ressun lukiosarjan ja siinä pelasivat Tiinanen ja Li. Ressu tuli kolmanneksi lukiojoukkueiden PM kilpailussa Kööpenhaminassa syyskuussa ja Tiinanen ja Li olivat tietysti mukana.

(169) ”Klubin pokaalista” kilpailtiin joukkuepikashakin SM-kilpailuissa vuosina 1998–2006

Helsingin Shakkiklubi voitti joukkuepikashakin kultaa 1997. Klubi huomasi silloin, ettei arvokkaassa kisassa

ollut kiertopalkintoa, joka juhlistaisi kisan palkintojen jakoa. HSK hankki komean lähes puolimetrisen pokaalin. Sille laadittiin normaaleista kiertopalkinnoista poikkeavat säännöt. Nimeksi päätettiin ”Klubin pokaali”. Jokaisen kilpailun ensimmäinen saa 4 pistettä, toinen 2 ja kolmas yhden pisteen. Seuraava sääntö oli, että jos joku joukkue saa ennen vuotta 2006 ventin eli 21 pistettä, niin se voittaa kiertopalkinnon. Kilpailun kestoksi päätettiin SM-joukkuepikashakin kilpailut 1998–2006 ja silloin sen voittaa joukkue, jolla on eniten pisteitä ja tasapisteissä parempi viimeisessä kilpailussa voittaa palkinnon. Pisteet annettiin joukkuekohtaisesti eikä seurakohtaisesti. Jos yhtenä vuonna menestyi seuran 1. joukkue ja toisena vuonna 2. joukkue, niin pisteitä keräävät nämä joukkueet erikseen. Kilpailu kesti loppuun saakka ja se vei omakseen 2006 Velhot. Samalla HSK viestitti palkintojen jaossa, että voittanut seura voisi hankkia uuden kiertopalkinnon kilpailuun.

(170) 19.4.2005 pidetyn Hiekkaharjun kokouksen tarkoituksena oli käydä Klubin toiminnan kehityskeskustelu

Maaliskuun lopulla 2005 hallitus lähetti kutsun jäsenistölle kokoontua Hiekkaharjun golfkeskukseen 19.4.2005. Golfkeskuksen toimitusjohtaja Pekka Nikkanen totesi ajankohdan vielä sopivan muun toiminnan sekaan ennen pelaajien ryntäystä pelikentille. Kokouspaikkana oli keskuksen kahvila.

Ilahduttavasti 22 jäsentä noudatti kutsua, joka osoitti klubilaisia kiinnostavan myös kerhon toimintaa koskevat asiat. Yhteydenottoja tuli aika paljon niiltä, joilla ei ollut mahdollisuutta kyseisenä päivänä tulla paikalle. Se todisti, että Klubilla on voimavaroja tallella, kun niitä tarvitaan. Tilaisuus kesti kaksi ja puoli tuntia ja asioista keskusteltiin vilkkaasti.

Listattuja asioita oli etukäteen runsaasti: a) kerhoillat ja niiden ohjelma, b) viikonloppukilpailut, c) erilaiset SM-joukkuekilpailut ja tärkeimpänä SM-liiga, d) tiedotustoiminnan laajuus ja hoitamistavat: sähköposti, kirjeet, uudistettu nettisivu, puhelinkontaktit, e) talouden ongelmat: mm. jäsenmaksujen suorittaminen, rahoituksen kehittäminen ym., f) 120-vuotta 2006 ja mitä tehdään, g) valmennustoiminnan kehittäminen ja mihin satsataan, h) toimitsijakoulutus, i) hallintokuviot ja työnjako Klubilla,

Paljon asioita, joista osassa on tapahtunut jotain ja osa ei ole liikahtanut ollenkaan. Oli kuitenkin hienoa, kun kutsua oli noudattanut sekä kärki- että kerhopelaajat ja sinne tuli myös hallituksessa aikaisemmin toimineita, jotka ovat olleet jonkin aikaa esim. perhesyistä poissa toiminasta. Heitä kuitenkin kiinnostaa edelleen Klubin toiminta, mikä oli ilahduttavaa nähdä.

Vastaavanlaista tuuletusiltaa tarvitaan ilmeisesti tulevina vuosina ja silloin sen tarkoituksena on oltava uuden järjestöjoukon aktivointi HSK:n seuraaville vuosikymmenille.

Vaikka kokous ei juuri lisännyt tai parantanut toimintaa, niin kokouksen saama vastaanotto ilahdutti järjestäjiä. Näyttää olevan edelleen mahdollista Klubin toiminta tulevana ja tulevina vuosikymmeniä, jos asioista kiinnostuneita on näinkin paljon. Tietysti työelämässä oleville on aina vaikeuksia ajankäytössä, mutta sama asia on aikaisempiakin vetäjiä haitannut kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ja kuitenkin olemme tässä pisteessä.

Menestyminen on mukavaa ja sitähän Klubille on vuosikymmenien aikana tullut. Mutta tärkeää on myös se ilmapiiri missä kerho toimii. Klubin tulee tarjota kaikentasoisille ja kaikenikäisille sopivaa toimintaa. Silloin sen toiminta kohdistuu myös koko Suomen shakkitoiminnan hyväksi.

(1) Suomen ensimmäisen shakkikerhon perustaminen vuonna 1886

(2) Klubin 1880-luvun johtohenkilöt

(3) Vaikeuksia 1890-luvulla, mutta ne voitettiin hallituksen sitkeydellä

(4) Öhquist oli erinomainen pelaaja, mutta myös tehtäväshakin kärkeä

(5) Vuosi 1890 oli vielä liian varhainen Öhquistin ja Klubin shakkilehdelle ”Tidskrift för Schack”

(6) Anatol Tschepurnoff liittyi Klubiin 1891 ja nousi kärkipelaajaksi

(7) Vaikeuksista huolimatta 1800-luku loi pohjan tapahtuvalle toiminnalle ja Klubin kehitykselle

(8) 1900-luvun ensi vuosikymmen meni Öhquistin ja Wasastjernan johdossa

(9) Klubin ykköspelaaja oli Lillja, vaikka Eino Leino voittikin 1906

(10) Klubi liittyi Pohjoismaiden Shakkiliittoon vuonna 1904

(11) Seuroja syntyi jo muuallakin, Klubin ensimmäinen seuraottelu

(12) Helsingin Shakkiklubin lukuisat muutot kerhotiloista toiseen

(13) Helsingin Shakkiklubin täytti 1911 25 vuotta ja sai lyhyen historiikin

(14) Eräs tarina, joka kertoo shakin yhdistävästä voimasta

(15) Wasastjerna luopui ja Hackman valittiin puheenjohtajaksi 1912

(16) Öhquist ja Wasastjerna Klubin kunniajäseniksi ja HSK sai komean Karjalaisen pokaalin lahjoituksena

(17) Simultaaneja järjestettiin, mutta maailmansota puhkesi elokuussa 1914

(18) Simultaanien vierailijat olivat shakkimaailman kärkinimiä, José Raúl Capablanca kaiken huippuna

(19) Sota hiljensi toiminnan. Lillja puheenjohtajaksi 1917 ja Suomi sai itsenäisyyden saman vuoden lopulla

(20) 1920-luvun merkittävät avaukset

(21) Ensimmäinen SM-kilpailu 1922, Suomen mestariksi Tschepurnoff

(22) Suomen Shakkiliitto perustettiin SM-kilpailun aikana 10.6.1922

(23) Ilmari Rahm käynnisti Suomen Shakin, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuun 4. päivä 1924

(24) Puheenjohtajana oli Lillja, jäsenistö kasvoi voimakkaasti ja toiminta oli vilkasta

(25) 1923 Helsinki-Tallinna ottelut ja kansainvälinen turnaus, Malmberg ja Tschepurnoff Pariisissa 1924

(26) Ivar Hörhammer liittyi Klubiin, oli hallituksessa 1920–23 ja lähti sieltä ovet paukkuen 1923 syksyllä

(27) Helsingin Shakkiklubi teki palkintolahjoituksia 1924

(28) Ainutlaatuinen käsinkirjoitettu dokumentti: Klubin pöytäkirjat ja vuosikertomukset ajalta 1920–31

(29) Puheenjohtajat vaihtuivat 1920-luvun lopulla: 1926 O. Olenius, 1927–28 Hindström ja 1929 Rahm

(30) Kunniajäseneksi kutsuttiin 1920-luvulla: Tschepurnoff 1925, Lillja 1926 ja Af Hällström 1928

(31) Stenmanin taidesalonki siirtyi 1927 Tukholmaan ja vuosikymmenen lopulla oli taas muuttoja edessä

(32) Klubi järjesti juhlaturnauksen 1926 ja liittoturnauksen 1927, jonka voittaja Rahm tuli shakkimestariksi

(33) Klubilaisia liiton tehtävissä ja eräs toteutumaton tehtävä

(34) Klubiturnaukset olivat edelleen suosittuja 1920-luvun lopulla

(35) Tilinpäätös 1920-luvusta

(36) Rahm kieltäytyi ehdottomasti ja Lillja valittiin puheenjohtajaksi

(37) Efim Bogoljubow kamppaili 1929 MM-ottelussa Aljechinin kanssa ja 1930 hän oli pelaamassa Helsingissä

(38) Böök voitti liittoturnauksen ja Suomen mestaruuden lyödessään kaksinottelussa Tschepurnoffin

(39) Kilpailutoimintaa 1930-luvun alkupuolella

(40) Klubiturnauksien suosio säilyi, mutta kerhotilojen muuttoja riitti myös 1930-luvulle

(41) Gröning puheenjohtajaksi Klubin täyttäessä puoli vuosisataa 1936

(42) Klubin toimintaa koskevia papereita on kadoksissa kymmeniltä vuosilta ja tiedonkulun ongelmat

(43) Suomen Shakkiliiton johdossa sekaannusta 1936–38

(44) HSK:n 50-vuotisjuhla­turnaus, SSL:n liittoturnaukset 1930-luvun lopulla ja klubiturnaukset

(45) HSK 50 vuotta, Hindström ja Olenius kunniajäseniksi, suuri kansainvälinen tehtäväkilpailu ja Suomen Shakissa oleva historiikki

(46) 1930-luvun loppupuolella oli ”majoituspuolella” rauhallisempaa ja eräitä Yrjö Kivimiehen mietelmiä

(47) Talvisota lopetti kerhojen toiminnan

(48) Jatkosodan aikana 1941- 44 shakki sai puolustusvoimien ansiosta hyvän piristysruiskeen

(49) HSK palasia taas normaaliin toimintaan ja Oiva Olenius oli puheenjohtajana 1940–46

(50) 60-vuotias Klubi oli vain varjo entisestä mahtiseurasta

(51) Klubin jäsenmäärän kasvu nopeaa, mutta huoneistopula jatkui vielä 1940-luvullakin

(52) Puheenjohtaja 1947–48 Hindström ja 1949 Lihtonen, Björklund ja Terho kunniajäseniksi

(53) Kolme merkittävää klubilaista kuoli 1940-luvulla: 1946 Lillja, 1949 Öhquist ja Charpentier

(54) Kilpailutoimintaa 1940-luvulla

(55) Shakin ansiomerkki perustettiin 1947, kultainen merkki Öhquistille, Keskushakkiliitto syntyi 1948

(56) Helsingin Olympialaisten jälkeen pelattiin X Shakkiolympialaiset Helsingin Kauppakorkeakoulussa

(57) Klubin kasvu jatkui, mutta lähes kaikki asiapaperit ovat kadonneet

(58) HSK:n kultaisen ansiomerkin sai 1950 Hindström ja 1951 Lihtonen sekä Lönnblad

(59) Puheenjohtajat: 1949–52 Lihtonen, 1953–54 Mustonen ja 1955 Hindström

(60) Vihdoinkin Klubin huoneisto-ongelmat ratkesivat ja sitä on jatkunut toistaiseksi 55 vuotta

(61) Klubiturnaukset olivat edelleen suosiossa 1950-luvulla

(62) Kotimaisia ja ulkomaisia otteluja

(63) Hindström puheenjohtajana 1956 ja seuraavana vuonna siirtyi Klubi kenraali Oleniuksen komentoon

(64) Huomionosoituksia ja erilaisia shakkiarvoja 1950-luvun lopulla

(65) Nuorten Suomen mestaruuden 1956 voitti Jorma Ovaskainen

(66) Ruotsin Kristian Sköld voitti 60-vuotisjuhlaturnauksen

(67) HSK - SSS ottelut ja Suomen Shakin juhlanumero, jossa oli Kivimiehen 70-vuotishistoriikki

(68) Klubin kilpailutoimintaa 1950-luvun lopulla. Böök oli palannut Kotkasta Klubiin ja pelasi 1958 Münchenin olympialaisissa